Kolumni: Hyvin suunniteltu
”Valtio on huolestunut byrokratian kasvusta. Tilannetta pohtimaan on asetettu komitea”.
Juice Leskisen sanat voisivat kertoa myös kirkon toimintakulttuurista. Kun aloitin työt seurakunnassa, olin äimistynyt byrokratian määrästä. Kun siirryin seurakunnasta kirkkohallitukseen töihin, tajusin, että olin nähnyt vasta jäävuoren huipun.
Näin siellä toimitaan: Esitettävä asia päätyy mutkan kautta kirkolliskokoukselle, joka lähettää asian piispainkokoukselle, joka päättää perustaa työryhmän suunnittelemaan asiaa. Työryhmä suunnittelee ja antaa parin vuoden päästä väliraportin, jossa toivotaan toimenpide-ehdotuksia ja perustellaan jatkoaikaa toimenpiteiden suunnittelulle.
Me olemme kirkossa hyviä suunnittelemaan asioita. Papit osaavat akateemis-hermeneuttisella otteella tarkastella mitä tahansa asiaa monipuolisesti joka suunnalta. Sekä seurakunnan työntekijät että luottamushenkilöt haluavat pitää huolen siitä, ettei johonkin suuntaan kumartaessa pyllistetä toisaalle. Asia kuin asia on suunniteltava huolellisesti, ettei kukaan loukkaannu.
Huolellisessa valmistautumisessa on vahvuutensa, mutta hyvin suunniteltu ei kuitenkaan ole puoliksi tehty. Hyvin suunniteltu ei ole yhtään tehty. Jos tärkeimmäksi arvoksi nousee virheiden välttely, kirkko reagoi aina jälkijunassa asioihin, joihin olisi voinut tarttua proaktiivisesti. Asioille voi jotain vain, jos niille tekee jotain. Pelkkä suunnittelu ja hyvät aikeet eivät riitä.
Moni muukin kirkon työntekijä ja luottamushenkilö on huomannut saman. Missään muussa työpaikassa en ole törmännyt niin usein sanontaan ”helpompi saada anteeksi kuin lupaa”. Näiden kapinallisten takia asioita tapahtuu byrokratian ohi. En tosin tiedä, kumpi on pelottavampi: pystyyn kelottunut kirkko, jossa vain suunnitellaan tekemistä, vai kapinallisten kirkko, jossa yksilö saa toimia yhteisistä säännöistä välittämättä ja seurauksia arvioimatta.
Kirjoittaja on pappi ja toimittaja.
Jaa tämä artikkeli: