Kirjoittaja Paula Huhtala on Essen toimitussihteeri. paula.huhtala@kotimaa.fi. Kuva: Jukka Granstrom
Kolumni: Innostuksesta voi syntyä jotakin uutta
Millainen olisi jumalanpalvelus, josta et malttaisi olla poissa?
Lähes 600 henkeä ympäri maata kokoontui viikko sitten Jyväskylään miettimään tätä asiaa ja jakamaan hyväksi havaittuja toimintatapoja. Kaksipäiväiset jumalanpalveluspäivät innostivat, ihan oikeasti. Sen näki osanottajien kasvoilta ja kuuli käytävillä. Peliä ei ole menetetty, vaikka alaspäin on mentykin. Tästä voi alkaa uusi aika. ”Antakaa palaa vaan!”, innosti piispa Simo Peura osallistujia tapahtuman lopuksi.
Mikä on kirkon todellinen ydin? Kuka on oikeastaan kristitty? Mikä on työntekijöiden rooli jumalanpalveluksessa? Entä seurakuntalaisten? Mikä on kolehdin tai ehtoollisen merkitys?
Isoja kysymyksiä. Teologian tohtori Patrik Hagman johdatti kuulijat vastausten äärelle. Kristilliset teot ovat kaiken ydin. Yhteys ihmisten kesken. Raja-aitojen kaataminen. Avoimuus ja selkeys. Avoin kansankirkko. Selkeä sanoma. Jumalan rakkaus. Niistä se lähtee. (Voit muuten lukea Hagmanin haastattelun Essestä 42/2014.)
Haapajärvestä voi ottaa mallia. Siellä toimii yli kymmenen jumalanpalvelusryhmää, joissa on mukana reilut sata eri-ikäistä naista ja miestä. Jokaisen sunnuntain jumalanpalveluksesta vastaa itsenäisesti noin kymmenhenkinen jumalanpalvelusryhmä.
He jakavat virsikirjat, lukevat tekstejä ja rukouksia, keräävät kolehdin ja tekevät monta muuta asiaa. He osallistuvat myös messun etukäteissuunnitteluun ja antavat papille eväitä saarnaan.
Jokaisessa ryhmässä toimii myös lapsia. He ovat tuoneet kirkkoon ilon ja poistaneet pönötyksen. Moni on vapaaehtoistehtävän kautta löytänyt oman paikkansa seurakunnasta. Onnistuneita käytäntöjä, kuten tätä, on lupa kopioida omaan seurakuntaan.
Jaa tämä artikkeli: