Kolumni: Kirkko kannustaa usein pysähtymään, mutta eikö uskon kuuluisi laittaa meidät liikkeelle?
Koululainen pohti, pitääkö koulussa liikkua vai pysyä paikallaan. Sama kysymys sopii kirkkoon.
Olin lapseni kanssa koululääkärillä kesällä vuosia sitten, kun hän oli aloittamassa ensimmäisen luokan. “Liikutkos sinä?” lääkäri kysyi. “En!” vastasi koulutulokas, johon lääkäri, että liikuntaa olisi kyllä hyvä jonkin verran harrastaa. Kotimatkalla lapsi kysyi: “Pitääkö koulussa siis liikkua vai pysyä omalla paikallaan?”
Sama kysymys on mielessäni silloin, kun kuulen kirkossa puhuttavan pysähtymisestä. Se on kuulemma tärkeää. Oletuksena on kai silloin, että elämä on normaalisti joutavaa puuhastelua, joka pitää katkaista, jotta saa yhteyden itseensä ja Jumalaan. Ajatus puhuttelee kai juuri niitä, jotka kokevat arkensa kiireiseksi. Sen lomassa pitää sitten välillä “pysähtyä”.
Mutta mikä on silloin uskonnon rooli elämässä? Ja millaista on pysäyttävä usko? Onko se sellaista, jossa istutaan hiljaa ja nätisti kirkonpenkissä, niin kuin kiltti ekaluokkalainen pulpetissa ja hoidetaan liikkuminen sitten omalla ajalla? Ja mitä on tämä “oma aika”, johon Jumala ei muka ylety? Pieni on Jumala, joka on tavattavissa vain virka-aikaan hiljaisessa toimistossaaan.
Millainen on uskonyhteisö, joka pitää tavoitteenaan pysähtymistä, vaikka maailma muuttuu koko ajan?
Mitä jos usko olisikin sellaista, joka saa liikkeelle? Silloin kysymys kuuluu, mitkä ovat asioita, joiden vuoksi lähteä liikkeelle, toimimaan? Mieleeni tulevat esimerkiksi luonnon monimuotoisuus, ihmisten välinen oikeudenmukaisuus ja demokratian vahvistaminen koko maailmassa. Jeesus varmaan ehdottaisi nälkäisiä, sairaita ja vangittuja.
Millainen on uskonyhteisö, joka pitää tavoitteenaan pysähtymistä, vaikka maailma muuttuu koko ajan? Vaikka Sana pysyy, sen tulkitseminen kussakin ajassa vaatii kristityiltä valppautta: tiedon tuottamista ja levittämistä, avun viemistä sinne, missä sitä juuri nyt kipeimmin tarvitaan, ja väärien profeettojen vastustamista.
Raamatulla on perusteltu sekä orjakauppaa että orjuuden kieltämistä. Se tosiasia pakottaa kristityt kaikkina aikoina miettimään, minkä puolesta meillä on velvollisuus lähteä liikkeelle. Jos arki on kiireistä, siitä pitäisi ehkä raivata aikaa – ei pysähtymiselle vaan – Jumalan valtakunnan rakentamiselle keskuuteemme. Valmista ei vielä ole.
Kirjoittaja on kirjailija ja tuore kristitty.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kuka muka haluaa harjoittaa uskontoaan katsomalla lyhytvideoita?
PuheenvuorotValtaosa seurakuntavaaliehdokkaista haluaa panostaa enemmän verkkoon ja someen. Hyi olkoon! kirjoittaa Auli Viitala.