Kolumni: Kirkon sarka
Ei kirkko yksinomaan sosiaalitoimisto ole. Leivän ohella sen pitää jakaa myös sanaa.
Kirkko oli aikamoisessa tuiverruksessa viime syksynä. Nyt kun syysmyrskyistä on selvitty, voisi olla hyvä hetki miettiä kirkon tehtävää ennen kuin seuraavan kerran ollaan taas aavalla merellä tuulten riepoteltavana.
Evankeliumeja lukiessa ainakin minulle hahmottuu kaksi keskeistä, toisiinsa kietoutunutta aihetta: huoli ihmisten hengellisestä ja heidän ruumiillisesta hyvinvoinnistaan. Ei Jeesus sanonut köyhille ja kipeille, että veisatkoot älköötkä valittako. Muttei hän myöskään jättänyt opettamatta siinä parantamisen lomassa.
Jotain samankaltaista toivoisin kirkoltakin. Ei sen tehtävä ole ottaa osaa päivänpoliittisiin keskusteluihin ja laatia julkilausumia. Sen tehtävä on kohdata ihmisiä, torjumatta ketään ja kääntämättä selkäänsä kenellekään, ja julistaa evankeliumin sanomaa suhdanteista ja ajankohtaisuudesta riippumatta.
Kirkon tehtävä ei ole miellyttää vahvoja ja vallassaolijoita vaan kääntyä niiden puoleen, joilla on vaikeaa, ja auttaa heitä pahimman yli – ihan riippumatta siitä, ovatko he kirkon jäseniä, umpipakanoita vai toisten uskontojen edustajia. Kirkko on maailmassa ihmisiä, kaikkia ihmisiä varten.
Kirkon tehtävä ei ole miellyttää vahvoja ja vallassaolijoita vaan kääntyä niiden puoleen, joilla on vaikeaa.
Mutta ei kirkko yksinomaan sosiaalitoimisto ole. Leivän ohella sen pitää jakaa myös sanaa, opettaa sitä sanomaa, joka nousee evankeliumeista ja kirkon perinteestä. Jos se joskus unohtaisi tämän perustehtävänsä, se voitaisiin yhtä hyvin lakkauttaa ja sen varat voitaisiin siirtää keskitetysti Kelalle. Sanan julistaminen ja leivän – ja muunkin avun – jakaminen muodostavat kirkon toiminnan ytimen. Niistä se ei voi tinkiä, mutta kaikessa muussa sen on välillä terveellistäkin haistella uusia tuulia ja miettiä, ovatko sen arvot kohdallaan. Kaikessa, missä me ihmiset sähläämme mukana, on aina korjaamisen varaa.
Ehkä sieltä mereltä, myrskyn silmästä, olisi hyvä tulla takaisin maan kamaralle viljelemään sitä arkista sarkaa, joka kirkolle on annettu. Siellä tuuleekin lenseämmin.
Jaakko Hämeen-Anttila on Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori.
Jaa tämä artikkeli: