Kolumni: Kolmantena päivänä
Uskontunnustuksessa sanotaan, että Jeesus nousi kuolleista kolmantena päivänä. Miksei neljäntenä tai seitsemäntenä? Miksi yleensä joku numero on uskon ytimessä?
Raamatussa kerrotaan monta kertaa, että kärsimys kestää kolme päivää, mutta kolmantena päivänä koittaa vapautus. Kolmas päivä ei ollut juutalaisille ensi sijassa tunneissa mitattava ajan määre. Kolme päivää on nimi Jumalan salliman kärsimyksen ajalle. Kolmas päivä taas on lupaus hetkestä, jolloin Jumala päästää pahasta.
Kun Jeesuksen vanhemmat olivat kadottaneet 12-vuotiaan poikansa juhlaväen joukkoon, he olivat kolmen päivän ajan epätoivoisia, mutta sitten vanhempien hätä hälveni: ”Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä”.
Kolmantena päivänä Jumala loi paratiisin puutarhan, ja se oli myös ainoa päivä, jolloin Jumala kahteen kertaan sanoi, että kaikki oli hyvää. Kaanaan hääjuhlat vietettiin kolmantena päivänä.
Tärkeää kolmessa päivässä on, että se on kestoltaan rajattu aika. Kärsimys ei kestä loputtomiin. Tarkka numero ilmaisee sen, että Jumala ei hylkää lopullisesti.
Sanat kolmesta päivästä kertovat sen, että kärsivä ihminen on – usein tietämättään – Jumalan aikataulun ja huolenpidon kohteena. Saarijärven Paavo tiesi saman asian: ”Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra.”
Kun Jeesus kuoli ristillä, opetuslapset uskoivat, että menetys on lopullinen. Tuskalle ei ensin näyttänyt olevan mitään loppua. Mutta lupaus kolmantena päivänä tulevasta muutoksesta oli voimassa.
Jos Jeesus olisi heti noussut kuolleista, kuoleman kauheutta ei olisi otettu vakavasti. Jos ylösnousemus olisi viipynyt pitempään, toivon odottaminen olisi voinut viedä voimat.
Kolme päivää ja kolmas päivä kuvaavat merkillisellä tavalla sekä ankaraa ahdistusta että yllättävää vapautusta. Mutta eikö elämä – ja elämä Jumalan kanssa – olekin juuri sellaista? Sekä kärsimystä että iloa.
Kirjoittaja on piispa.
Jaa tämä artikkeli: