null Kolumni: "Minä olen" ei kuollut Pariisissa

Kolumni: "Minä olen" ei kuollut Pariisissa

Je Suis Charlie, minä olen Charlie. Näin luki mielenosoittajien kylteissä. Sanat levisivät kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa viime viikolla.

Ranskalaislehti Charlie Hebdon toimituksen jäseniä teloitettiin Pariisin julmassa iskussa. Minä olen -sanat olivat merkki solidaarisuudesta ja myötätunnosta: Terroristi, sen minkä teet lähimmäiselleni, sen teet minulle.

Vaikka en tunne tarinaasi, vaikka en ole elänyt elämääsi enkä tunne juuriasi, meitä yhdistää elämä. Kunnes se on ohi. Vihan tunne ei tapa ketään. Tappajan pitää ottaa ase käteensä ja tehdä harkittu murha. Se on tahallista ja siksi erityisen tuomittavaa, sillä murhaaja ei ikinä pysty herättämään ketään enää henkiin.

Minä olen. Kun Mooses kysyi erämaassa Jumalalta, kenen kanssa hänellä on kunnia puhua, vastasi Jumala. ”Minä olen se joka olen”. Jumala ei suostunut kuvaamaan itseään sen tarkemmin.

Mikä on Jumalan tahto? Islamistiset terroristit tappoivat lehden toimittajia Allahin, Jumalan nimeen. Heidän tulkintansa ja kuvitelmansa on, että Jumala haavoittuu ihmisen pilkasta. Ikään kuin Jumala vaatisi ihmistä puolustamaan kunniaansa keinolla millä hyvänsä.

Ihmettelen sitä, että Suomen rikoslaissa on edelleen niin kutsuttu jumalanpilkkapykälä.

”Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”

Laki piirtää jumalan nimen pienellä, vaikka se kirjoittaa sanan isolla. Ei Jumala ole ihmisen pilkattavissa tai tapettavissa. Jeesus ei ole kuollut, vaikka hänet ristiinnaulittiin. Kristinusko ei ole kuoleman vaan elämän ja ylösnousemuksen uskonto. Charlie Hebdon toimitus jatkaa työtään, sillä journalismi ei jää pelon vangiksi.

Kirjoittaja on Essen toimituspäällikö.

ulla.lotjonen@kotimaa.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.