Kolumni: Pyhäpuku
Vanhan ajan pukeutumisohjeissa saatettiin neuvoa pukeutumaan pyhäpukuun. Nykyään ohjeita ei sidota uskonnollisiin juhliin eikä aina edes viikonvaihteeseen. Jos on syytä tälläytyä parempiin, niin ohjeistus on arkisempi: tumma puku.
Paremmalla puvulla voi olla kaksi tarkoitusta: kunnioittaa kutsua ja nostaa omaa oloa. Hyviä perusteluita kummatkin.
Jos saan kutsun juhliin, panen päälle jotain siistiä, ainakin pikkutakin ja kravatin. Frakkia, smokkia ja sakettia minulla ei ole. Kirkossa, koulun päättäjäisissä ja häissä tekee mieli olla tilaisuuden arvon mukaisesti. Vapaampiin menoihin voin pukea villatakin tai hellepuseron.
Toinen pukeutumisen tarkoitus on vaikuttaa ulospäin edullisemmalta kuin muuten olisi. Aatamin puvussa ainakin me vanhemmat emme näyttäisi niin kauniilta kuin haluaisimme. On pukeuduttava johonkin, joka peittää puutteet ja rypyt. Vaikkei puku miestä tee, niin ulospäin näkyvää puolta se kohentaa.
Pyrin kerran sisään entiseen Luther-kirkkoon, josta oli tullut ravintola. Portsari sanoi, ettei herra pääse sisään, kun on likaiset lenkkarit jalassa, tämä on hieno paikka. Pyysin katsoa edes ovelta, kun olen siellä joskus saarnannut. ”Jaaha, kyllä täällä vieläkin valistustoiminta tekisi hyvää.”
Ovimikon ja Jumalan silmissä ihminen luonnostaan haluaa näytellä. Vaisto käskee olemaan siisti ja hurskas. Jumalan kanssa pätevät kuitenkin toisenlaiset lait kuin etiketinvalvojien kanssa. Jumalan edessä eivät mitkään oman vaatekaapin puvut riitä. Kaikkivaltiaan ja pyhän Jumalan katseen alla olemme kaikki paljaita, puvuttomia, riisuttuja.
Mutta ei huolta. Jumala kyllä pukee kaikki ne, jotka etsiytyvät hänen luokseen. Viimeisellä portilla on taivaallinen vaatevarasto, josta riittää pyhäpukuja jokaiselle. Omat likaiset rievut riisutaan ja päälle puetaan puhtaat vaatteet, yhtä valkoiset kuin kastemekko aikanaan. Armon asut eivät lopu kesken.
Kirjoittaja on piispa.
Jaa tämä artikkeli: