Kolumni: Rippileiri ei ole pelkkää läpänheittoa
Rippiristi kaulassa on viesti, joka kertoo, että varhaisaikuisuuden rajapyykki on ylitetty.
Temppeliin astuvi nuorukaisjoukko/ astuvi impiä valkeissa vaatteis/ kellojen kaikunas/ ja urkujen huokaavas soitos/ läntinen myrsky käy, alkaa Aleksis Kiven runo Rippilapset.
Menin aikanaan rippileirille seurakuntaan, josta en tuntenut ketään. Perehdyin ryhmädynamiikkaan.
Jotkut osasivat olla ryhmässä luontevammin kuin minä. Joku muu vei ihanan kitaristi-isosen, johon kaikki olivat ihastuneet. Saunassa yksi tyttö esitteli itsestäänruskettavaa voidetta säärissään. Laulettiin nuotiolla. En saanut riparilta pysyviä kavereita.
Päiväkirjassani lukee silti: Ennakkoluuloistani huolimatta riparilla oli ihanaa, todella huippusuurenmoista.
Miksei nuori voisi käydä sekä rippi- että Prometheus-leiriä? Kokemukset täydentäisivät toisiaan. Jotkut tekevätkin niin. Enemmistö kirkkoon kuuluvista valitsee kuitenkin riparin.
Rippiristi kaulassa on viesti, se kertoo, että varhaisaikuisuuden rajapyykki on ylitetty. On kosketettu riparin salaisuutta. Nyt ollaan lain edessä vastuussa omista teoista.
Rippikoulu iskee nuoriin herkässä vaiheessa. Virsiä mumistaan vapaaehtoisesti, vaikka se on noloa. Ripari tarjoaa paikan, jossa nuorta kuunnellaan.
Kerrankin ei tähdätä pelkkään viihtymiseen ja läpänheittoon. Puhutaan kunnolla, oikeista asioista. Leiriltä palaava nuori näyttää ensimmäiseksi paperilappua, johon muut riparilaiset ovat kirjoittaneet luonnehdinnan hänestä.
Kaikkihan me haluaisimme tietää sen, mitä muut meistä ajattelevat. Mikä meissä on kivaa ja hyvää.
Olen saanut olla alttarilla siunaamassa kolmea ripille pääsevää kummilasta. Lapsi, jonka on tuntenut vauvasta saakka, on nyt siinä aikuisen mitoissa, kauniina ja hauraana, mieli epävarman lepattavana.
Siunaaminen on minulle käsitteenä yhä epäselvä, mutta kiehtova. On hienoa saada osallistua tähän riittiin. Tunnen itseni tarpeelliseksi. Nostan käteni lapsen pään ylle ja nieleskelen.
Atria päättyy ja temppelist astuu/ nuorison joukko ja läntisen myrskys/ huohottain impi käy;/ sireenien aaltova metsä/ sen poskille liehtoilee.
Kirjoittaja on kirjailija ja runoilija.
riina.katajavuori@gmail.com
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
.jpg)
Kohti konfirmaatiota: Jotakin kivaa, jotakin erilaista
Hyvä elämäVuosaaren seurakunnan riparistartissa saatiin pikaperehdytystä kirkon työhön ja nähtiin, kenen kanssa päästään viettämään erityinen ajanjakso.