Kolumni: Vähemmistöjen työ paremman keskustelukulttuurin puolesta on työtä yhteiseksi hyväksi
Heidän, joiden mielestä ”mitään ei saa enää sanoa”, olisi hyvä nähdä, mitä muut uhraavat julkisen keskustelun eteen, kirjoittaa Juha Matias Lehtonen.
On jännittävää ja pelottavaakin osallistua julkiseen keskusteluun. Nykyään ääneen pääsee aiempaa enemmän erilaisia ja eri taustoista tulevia ihmisiä. Moniäänisessä ja monisävyisessä maailmassa saa kukin tahollaan hermoilla, miten omat sanat ymmärretään ja miten toiset niihin reagoivat. Kaikkia reaktioita ei voi mitenkään ennakoida.
”Mitään ei saa enää sanoa” on ahdistunut vastareaktio, jonka varjolla moni kääntää selkänsä monimutkaiseksi käyneelle keskustelukulttuurille. Melko usein syypäiksi keskustelun ahdistavuuteen mainitaan herkkänahkaisina pidetyt vähemmistöt. Tulkinta on virheellinen. Vähemmistöt tekevät vähintään oman osansa pitääkseen keskusteluilmapiirin kutsuvana.
Mustavalkoinen vastakkainasettelu haittaa julkista keskustelua ja vaarantaa demokratian. Se vahingoittaa kaikkia.
Kirjoitin taannoin Journalisti-lehteen suomalaisesta tutkimuksesta, jossa selvisi, että julkisuudessa transsukupuoliset yrittävät ennakoida enemmistön tunnereaktioita ja ehkäistä näin vastakkainasetteluja. Yksi tutkituista kertoi, että hän kutsuu itseään somessa transnaiseksi eikä naiseksi, sillä muuten osa yleisöstä kiihtyy nollasta sataan. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten vähemmistöön kuuluvat typistävät itseilmaisuaan estääkseen keskustelun karkaamisen sivuraiteelle.
Mustavalkoinen vastakkainasettelu haittaa julkista keskustelua ja vaarantaa demokratian. Se vahingoittaa kaikkia – ehkä naapurin diktaattoria lukuun ottamatta. Siksi vähemmistöjen työ paremman keskustelun puolesta on työtä yhteiseksi hyväksi. Sitä voi kutsua vaikkapa yhteiskunnalliseksi tunnetyöksi. Tämä työ jää kuitenkin muilta huomaamatta ja vaille arvostusta.
Heidän, joiden mielestä ”mitään ei saa enää sanoa”, olisi hyvä nähdä, mitä muut uhraavat julkisen keskustelun eteen. Vähemmistöjen näkemä vaiva voisi jopa herättää kiitollisuutta ja toisaalta inspiroida itse kutakin osallistumaan keskusteluihin rakentavasti. Et ole ainoa, joka joutuu miettimään sanojaan. Et ainoa, joka pelkää vieraiden reaktioita. Etkä ainoa, jota turhauttaa mustavalkoinen vastakkainasettelu. Olemme samassa demokraattisen keskustelun veneessä – liemessä suorastaan – ja jokainen täällä saa sanoa jotakin, joskaan ei mitä vain ja milloin vain.
Kirjoittaja on tietokirjailija, toimittaja, teologian maisteri ja anarkistinen mystikko.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kun katsoo tarkkaan, syksy paljastaa itsestään kevään
PuheenvuorotLuonto ei ole ihmisen resurssi, vaan jokainen lähimetsäkin on täynnä ei-inhimillistä voimaa ja tahtoa, joka haastaa arkiset ennakko-oletuksemme, kirjoittaa Juha Matias Lehtonen.