Kolumni: Vastarintaliike
Hiljattain kuulimme nuoresta naisesta, jonka kimppuun hyökättiin, koska hän puhui bussissa ruotsia. Ystäväni kertoi muutama päivä sen jälkeen, että hänet oli hakattu, kun hän grillijonossa jutteli porukkansa kanssa ruotsiksi. Näyttelijä Robin Svartström näyttelee Ajankohtainen Nelonen -ohjelmassa stereotyyppistä suomenruotsalaista Muffea, joka vahingossa lähtee Kulosaaren metroasemalta itään eikä länteen. Ja kas kummaa: Muffekin hakataan. Kaipa meitä saakin vähän mukiloida.
Haluan perustaa suomenruotsalaisen vastarintaliikkeen. Liike ottaisi, luonnollisesti, päämajakseen Dragsvikin varuskunnan. Siellä voitaisiin opettaa sissitaistelemisen taitoja perinteisten sodankäynnin metodien sijasta. Urbaania taistelua opittaisiin esimerkiksi Ranskan tai Ruotsin auton- ja koulunpolttamismalleja tutkien. Suomenruotsalaisista tulisi mallisissejä. Olisimme valmiita vastahyökkäyksiin milloin vaan.
Ymmärrän toki, että suomenruotsalainen vastarintaliike leimattaisiin terroristijärjestöksi, mutta se olisi hyvin pinnallinen tulkinta. Eihän liikkeen ydinideana olisi oma-aloitteiset väkivallanteot, vaan niitä vastaan puolustautuminen.
Satiiri sikseen. Koko jutusta tulee paha maku suuhun. Kuka haluaa Suomesta väkivaltaisemman? Kuka puolustaa ruotsia puhuviin kohdistuvaa väkivaltaa? Tuskin moni. Silti sitä on. Silti useat ystäväni ovat monissa tilanteissa kokeneet, että on parempi puhua hiljempaa, jotta viereisessä pöydässä olevat eivät huomaisi tai ärsyyntyisi.
Puhun nyt niille, joiden mielestä muutama väkivallanteko ruotsinkielisiä vastaan ei ole huomionarvoinen ilmiö, ja lainaan suomenruotsalaista bloggaajaa ja pilakuvataiteilijaa Bassea: ”Te kaadatte bensaa niihin turvattomuuden ja pelon liekkeihin, joista ruotsinkielisenä joutuu kärsimään tämän päivän Suomessa.”
Kirjoittaja on kirjailija ja kirjallisuuskriitikko.
Jaa tämä artikkeli: