Kolumni: Verot kansan verta juovat – ja hyvä niin
Veroista valittamista on vaikea ymmärtää, sillä yritysten voittojenkin taustalla on yhteiskunnan vahva panostus.
Täytyy tunnustaa: viime aikoina olen langennut twiittaamaan. Aika usein käsittelen twiiteissäni samoja asioita, joista olen kirjoittanut näissä kolumneissani.
Muutaman kerran olen pohtinut sitä, että Suomessa jaetaan ennätyksellinen määrä osinkoja samaan aikaan, kun leipäjonot pitenevät satojen metrien mittaisiksi. Kuinka voi olla, että maassa on yhtä aikaa mielettömästi rahaa ja mielettömästi köyhyyttä? Se ylittää ymmärryskykyni, mutta olenkin kai jo jämähtänyt menneisiin aikoihin ja niiden ihanteisiin.
Vielä enemmän minua on ihmetyttänyt saamani palautteen vihamielisyys. Rikkaat tuntuvat kokevan verojen maksamisen varkautena: he ovat rahansa ansainneet, ja yhteiskunnan on väärin vaatia niistä osaansa! Mikä on minun, on minun, eikä kenenkään muun.
Minuakin vihlaisee, kun palkastani vähennetään verot. Sitten muistan, mitä veroilla on saatu aikaan: olen saanut koulutuksen ekaluokkalaisesta tohtoriksi, terveydenhoidon, turvallisuuden, tiet ja rautatiet, ties mitä muuta.
Samaa pätee yrityksiin, jotka tänä niukkuuden keväänä ovat niin avokätisesti palkinneet omistajiaan. Ne ovat saaneet ilmaiseksi työvoiman, joka on koulutettu ja hoidettu valtion varoilla, siis verotuloin. Ne ovat saaneet turvallisen toimintaympäristön, tiet, puhtaan ilman ja veden.
Minusta on aivan oikein, että yritykset saavat kaiken tämän ilmaiseksi. Olisi typerää alkaa miettiä, paljonko niiden pitäisi maksaa yhteiskunnalle siitä, että niillä on ilmaiseksi käytettävissään insinöörejä tai lääkäreitä, jotka ovat saaneet neuvolapalveluista yliopistoon asti julkisen sektorin kustantamaa koulutusta, kaikesta muusta puhumattakaan. Mutta tuon vastapainona on syytä ymmärtää, etteivät yritysten voitot ole ihan yksinomaan niiden itsensä tuottamia, vaan taustalla on yhteiskunnan vahva panostus.
En minäkään verojani rakasta. Mutta ymmärrän, että niillä osaltaan kustannetaan kaikki se hyvä, jonka näen ympärilläni suomalaisessa yhteiskunnassa.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
