Mitä yhteistä on Lallilla ja Donald Trumpilla?
Lalli kapinoi kestitysveroa vastaan. Aimo Tukiaisen Lalli-patsas Köyliössä.

Lalli kapinoi kestitysveroa vastaan. Aimo Tukiaisen Lalli-patsas Köyliössä.

Mitä yhteistä on Lallilla ja Donald Trumpilla?

Verotus pisti vihaksi jo 1100-luvulla.

19.1. vietetään Pyhän Henrikin muistopäivää. Piispa Henrik tuli 1100-luvulla käännyttämään suomalaisia kristinuskoon, mutta kohtasi täällä marttyyrikuoleman. Kansanruno Piispa Henrikin surmavirsi kertoo piispan seurueen pyytäneen Lallin talosta ruokaa itselleen ja hevosilleen. Lallin emäntä valehteli jälkeenpäin miehelleen, että vieraat söivät ja joivat maksamatta, jolloin Lalli nousi kapinaan ruokaruotsiksi kutsuttua kestitysveroa vastaan kirveen kanssa.

Donald Trump on luvannut keventää yritysverotusta.

Donald Trump on luvannut keventää yritysverotusta.

Yhdysvaltain presidentin virkaan 20.1. astuva Donald Trump ei hänkään rakasta veroja. Hän lupasi vaalikampanjassaan verouudistuksen, jossa yritysverotusta alennetaan roimasti. Silti monelle lienee houkutus hoitaa verotuksensa ”nerokkaasti”. Sellaiseksi bisnesmies Trump on kutsunut omaa verotaktikointiaan, jolla hän ilmeisesti on välttynyt maksamasta valtionveroja 18 vuoden ajan.

Jonkinlaista verosuunnittelua harjoitti viime vuonna myös noin 16 000 suomalaista eli noin kolmannes 50 000:stä kirkosta eronneesta. Kirkon tutkimuskeskuksen arvion mukaan puolet kirkosta eroajista pitää tärkeimpänä syynä sitä, ettei ole uskonnollinen ihminen tai ettei usko Jumalaan. Kolmannekselle ratkaiseva syy eroon on kirkollisvero. Kirkosta eroaminen kiihtyy vuoden lopussa juuri verojen välttelyn vuoksi, ja osa verojen takia eronneista palaa tammikuussa kirkon jäseniksi.

Martti Luther hyväksyi verot.

Martti Luther hyväksyi verot.

Reformaation merkkivuoden kunniaksi on pakko kysyä, mitä Martti Luther mahtoi ajatella veroista. Kirkkohistorian professori Kaarlo Arffman kertoo, että Lutherin aikana ei ollut mitään pakollista maksua, jolla kirkko olisi auttanut köyhiä. Luther hyväksyi ruhtinaiden ja yleensä maallisen esivallan omiin tarkoituksiinsa keräämät verot ja perusteli sitä Jeesuksen sanoilla: "Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu". Joskus Luther arvosteli ruhtinaita verovaroin kustannetusta liian ylellisestä elämästä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: