Gazalaiset nuoret harrastivat marraskuussa parkouria sodassa tuhoutuneiden rakennusten keskellä.
Konfliktien keskellä
Tavallinen arki palestiinalaisalueilla jää usein sotauutisten varjoon.
Toimittaja Tuomas Mustikaiselle Israel ja palestiinalaisalueet ovat tarinoiden maailmaa, josta Suomeen saakka kantautuvat useimmiten vain tietynlaiset kertomukset: ne jotka kertovat sodasta, vihasta, surusta ja katkeruudesta. Mustikaisen elokuussa ilmestyneessä kirjassa Kielletty kansa – elämää palestiinalaisalueilla (Atena 2014) kuvataan palestiinalaisten arkea. Kirjassa taustoitetaan myös Israel–Palestiina-konfliktin taustoja ja sitä, miten miehitys vaikuttaa palestiinalaisten elämään.
Tuomas Mustikainen on työskennellyt mediakasvattajana Betlehemin yliopistossa Länsirannalla ja tehnyt toimittajana useita juttumatkoja Israeliin, Länsirannalle ja Gazaan, jossa hän vieraili viimeksi heinäkuussa sodan aikana. Mustikainen kokee, että vaikka alueen tapahtumat ovat usein uutisissa ja palestiinalaisilla on kova tarve puhua elämästään, paljon jää kertomatta.
– Suomeksi Palestiina-kysymyksestä ei ole kirjoitettu paljoakaan, ei ainakaan mitään yhteenvetävää.
– En halunnut kirjoittaa poliittista pamflettia, vaan avata sitä tarinoiden maailmaa ja niitä samankaltaisuuksia, joita sekä Israelin että Palestiinan puolella on. Kirjassa keskityn Palestiinaan, mutta haluan ymmärtää kumpaakin puolta, Mustikainen kertoo.
Erilaiset todellisuudet
Ihmisten kanssa jutellessaan Tuomas Mustikainen on huomannut, kuinka erilaisia todellisuuksia pienen alueen sisään mahtuu. Israelilaisilla ei välttämättä ole tietoa siitä, millaista arki miehityksen keskellä Länsirannalla on, eikä esimerkiksi gazalaisella ole kokemusta siitä, millaista on elämä vapaamielisessä Tel Avivissa. Ihmisten liikkumista rajoittavat puolin ja toisin pelot, mutta myös Israelin rakentamat aidat, muurit ja tarkastuspisteet. Moni palestiinalainen kohtaa israelilaisia lähinnä sotilaan roolissa.
Erilaisia todellisuuksia luo sekin, millaista tietoa on saatavilla. Palestiinaan ja Israeliin liittyy niin paljon jännitteitä, historiaa, propagandaa ja tunteita, että se näkyy myös mediassa paikallisesti ja muualla. Kenen tahansa voi olla vaikea arvioida, mikä on totta.
– Käymieni keskustelujen lisäksi olen käyttänyt lähteinäni tutkimuksia, historiateoksia ja normaaleja uutislähteitä sekä ihan maalaisjärkeä, Mustikainen kertoo.
Väärä tai yksipuolinen tieto on usein ruokkinut konfliktia tai asettunut puolustamaan toista toisen kustannuksella. Silloin saattaa unohtua se, kuinka monimutkaisesta asiasta on kyse, ja se, etteivät israelilaiset ja palestiinalaiset ehkä olekaan niin erilaisia kuin voisi kuvitella.
– Vaikka kummallakin puolella on toki ääriaineksia, perusturvallisuuden kaipuu on se, joka yhdistää. Yhteistä alueen ihmisille on myös vieraanvaraisuus.
Gazalaisten yhteinen trauma
Palestiinalaisten arki ja se, kuinka turvalliseksi he elämänsä kokevat, riippuu paljon asuinpaikasta. Länsirannan Ramallahissa elämänmeno saattaa ainakin pintapuolisesti vaikuttaa varsin vapaalta ja levolliselta, kun taas Hebronissa Israelin toiminta rajoittaa elämää räikeämmin. Palestiinalaiset eivät saa kävellä tiettyjä katuja ja myös siirtokunnat tekevät kaupunkilaisten elämästä hankalaa.
Siirtokunnat ovat palestiinalaisalueilla sijaitsevia alueita, jotka Israel on ottanut haltuunsa ja asuttanut. Ne on rakennettu usein muurien taakse, sotilaallisesti tärkeille paikoille. Siirtokuntien myötä Israel on voinut entistä paremmin rajoittaa palestiinalaisten sähkön ja veden saantia.
Oma lukunsa on Gaza, joka on ollut sotatantereena tänäkin vuonna. Sitä Tuomas Mustikainen kuvailee avovankilaksi, jossa ihmisiä valvotaan maalta, mereltä ja ilmasta, eikä sinne mennä tai sieltä päästä pois noin vain. Moni on menettänyt läheisensä ja traumatisoitunut tai vailla työtä.
– Epänormaaliuden tilasta on tullut normaalia. Siellä on ihmisiä, joilla ei ole mitään muistikuvia tavallisesta elämästä.
Palestiinalaiset eivät luota poliitikkoihin
Israelin puolestapuhujat mainitsevat usein, että Israel on sentään länsimainen demokratia, toisin kuin monet arabimaat. Tuomas Mustikaisen mielestä tämä on vain osittain totta, sillä Israel on muuttumassa yhä enemmän yhden kansan kansallisvaltioksi.
Palestiinalaisalueilla poliittista kenttää hallitsevat Fatah ja Hamas. Vaikka moni palestiinalainen ei kannata kumpaakaan, Länsirannalla vaikuttavalle Fatahille ja Gazassa vaikuttavalle Hamasille ei ole oikein vastavoimia.
– Palestiinalaisalueilla on pieniä poliittisia voimia kuten kommunisteja, mutta eivät ne ole kovin varteenotettavia. Leimallista palestiinalaisille sen sijaan on, että poliitikkoihin ei oikein luoteta. Ajatellaan, että siellä ne puhuvat, mutta eivät tee mitään, Mustikainen kertoo.
Toisaalta Fatahin ja Hamasin menestyksessä ei ole kyse pelkästään vaihtoehtojen vähyydestä vaan myös siitä, että ääriryhmät vetoavat niihin ihmisiin, jotka ovat vihaisia ja katkeria. Osa palestiinalaisista taas ajattelee, että kaikesta huolimatta Hamas on tehnyt myös paljon auttamistyötä Gazassa.
Se, että puolueet ovat olleet keskenään erimielisiä eivätkä ole voineet puhua palestiinalaisten puolesta yhdellä suulla, on tehnyt palestiinalaisten elämästä entistä vaikeampaa.
Kansa ilman valtiota
Palestiinalaiset ovat kiistatta olemassa. Tuomas Mustikaisen mielestä palestiinalaisia yhdistää ennen kaikkea kansallistunne, ei niinkään uskonto tai se, missä he asuvat.
Se, onko Palestiinaa valtiona olemassa tai pitäisikö sitä olla, on kiistellympi kysymys. YK:n määritelmän mukaan Palestiinaa ei ole virallisena valtiona olemassa, mutta sitä voi kutsua miehitetyksi valtioksi, jossa asuu mailtaan häädettyjä pakolaisia.
Myös Suomessa on tänä vuonna taas keskustelu siitä, pitäisikö Palestiina tunnustaa, kuten esimerkiksi Ruotsi on tehnyt. Mustikaisen mielestä se olisi tarpeen.
– On selvää, ettei Palestiina voi kehittyä täydeksi demokratiaksi tässä tilanteessa, hän toteaa.
Rauhaa Raamatun maisemissa tuskin nähdään vielä pitkään aikaan, sillä erimielisiä ollaan siitäkin, millaista ratkaisua kohti olisi paras mennä. Olisiko ratkaisu yksi valtio, jossa palestiinalaiset ja israelilaiset eläisivät rinta rinnan? Se sopisi monelle. Vai olisiko sittenkin parempi, että alueella olisi kaksi valtiota, Palestiina ja Israel? Mustikainen toivoisi yhtä valtiota, mutta lähtökohdat ovat vaikeat.
– Israel on syntynyt juutalaisvaltioksi, joten en usko, että se suostuu siihen, että sillä olisi alueita, joissa enemmistö asukkaista on arabeja. Samaan aikaan se miehittää Länsirantaa ja asuttaa sinne ihmisiä. Tilanne on hankala.
Jaa tämä artikkeli: