Hanna-Maria Helenius ja Jukka Leppilampi esiintyvät Tavastialla tulevana sunnuntaina.
Konkarit rokkaavat Jeesuksen nimeen Tavastialla
Mikä yhdistää Kari Peitsamoa, Jippua ja Jukka Tolosta? Se, että he astuvat lavalle sunnuntaina 25.1., kun Jeesus valloittaa Tavastian. Heidän lisäkseen konsertissa esiintyvät Jukka Leppilampi, Marzi Nyman, Hillel Tokazier ja Hanna-Maria Helenius.
Tavastia on tuttu foorumi Heleniukselle ja Leppilammelle.
– On tuntunut huikealta hypätä joukkoon, jolla on tällainen perspektiivi. Olen kuin pikkutyttö ja aivan fiiliksissä, riemuitsee Hanna-Maria Helenius.
Hän oli yksivuotias, kun Finnforest- ja Tabula Rasa -yhtyeissä aikoinaan soittanut Leppilampi heitti uransa ensimmäisen keikan Tavastialla.
Konsertin nimi Jeesus valloittaa Tavastian sai osan mukaan pyydetyistä artisteista jättämään projektin väliin. Leppilampi ymmärtää, että joidenkin kohdalla vaihtoehto oli uran ja imagon kannalta ainoa mahdollinen.
– Silti tämän henki antaa tilaa. Kaikki kohtaamiset ja reaktiot seurakunnan ulkopuolella ja rockkulttuurissa työskentelevien kanssa ovat olleet positiivisia. Emme tule tänne meiningillä ”Jeesus valtaa”, vaan ”Jeesus valloittaa”, Leppilampi kertoo.
Viime heinäkuussa Leppilampi tapasi Tokazierin, Tolosen ja Peitsamon oman kirkkokonserttinsa jälkeen Vanhankirkon puistossa. Silloin syntyi idea tulevasta Tavastian-konsertista.
– Jukka Tolonen kertoi näystään järjestää tämä konsertti. Minulla meni ehkä kaksi sekuntia, kun vastasin, että olen mukana, Leppilampi kertoo.
Konserttia on valmisteltu rukoillen ja ajatuksia päivittäen Tuomiokirkon tapulissa joka torstai. Ideasta toteutukseen on edetty muutamassa kuukaudessa.
Tapahtumaa suunnitellut ydinjoukko päätti heti alussa, että konsertin koko tuotto menee hyväntekeväisyyteen, Hurstin laupeudentyölle, joka jakaa vaatteita ja ruokaa tarvitseville.
Katso, mitä Jukka Leppilampi ja Hanna-Maria Helenius kirjoittivat Tavastian takahuoneen seinään.
https://www.youtube.com/watch?v=pMhxor1vYWk&feature=youtu.be
Outi Ikonen
kuva ja video Katri Saarela
Jaa tämä artikkeli: