Kontrolli kadoksissa
Riippuvuuksissa elämää ohjaa aine tai toiminta, ei ihminen itse.
Alttius riippuvuuksiin ihmisillä on ollut aina, mutta nykyajan sosiaalinen ympäristö on rakennettu otolliseksi sille, että ihminen addiktoituu eli tulee riippuvaiseksi aiempaa helpommin. Ei tarvitse kuin katsella ympärilleen kauppakeskuksessa tai avata netti.
— Joskus kolmekymmentä vuotta sitten loton palautuspäivä oli keskiviikko ja arvontapäivä lauantai. Ei se pappa siitä voinut tulla riippuvaiseksi. Nykyisin kaikkea on tarjolla 24/7, eli joka päivä ympäri vuorokauden: voi pelata pitkävetoa, nelivetoa, katsoa leffaa. Tietokoneella voi olla monta ohjelmaa auki samaan aikaan, toteaa sosiaalipsykologi Janne Viljamaa.
Viljamaa on pohtinut riippuvuuksia ja sitä, mihin kohtuus on kadonnut. Hänen mielestään nyky-yhteiskunta on täynnä ansoja, joista saa pikamielihyvää. Ympäristöt tehdään houkutteleviksi.
— Ihminen voi tulla riippuvaiseksi mistä tahansa: kahvista, alkoholista, lääkkeistä, piristävistä aineista, huumeista, hölkästä, seksistä, syömisestä, kuntosalista, luettelee Viljamaa.
Riippuvuus voi olla fysiologista, psyykkistä, sosiaalista tai tapariippuvuutta. Nikotiini koukuttaa fysiologisesti ja tupakointi voi olla myös tapariippuvuus. Nettipelit ja Facebook aiheuttavat helposti psyykkistä riippuvuutta. Viestejä on tsekattava alituiseen, on vaikea tai mahdoton olla ilman kännykkää tai tietokonetta. Sosiaalista riippuvuutta voi olla esimerkiksi uskonnollisissa yhteisöissä.
Addiktiot eivät katso tulotasoa tai koulutusta. Kuka tahansa voi tulla riippuvaiseksi, mutta addiktioihin ei ole vain yhtä syytä.
— Taipumus tulla riippuvaiseksi on vahvasti geneettinen. Esimerkiksi alkoholistien lapsilla on jopa neljä kertaa suurempi todennäköisyys tulla alkoholistiksi. Kuitenkaan koskaan ei voi varmuudella sanoa, kenestä tulee alkoholisti ja kenestä ei. Addiktiogeeni vain lisää riippuvuuden todennäköisyyttä, jonka ympäristön ärsykkeet laukaisevat, Viljamaa sanoo.
Riippuvuudet voidaan jakaa aineriippuvuuksiin ja toiminnallisiin riippuvuuksiin.
— Toiminnallisia riippuvuuksia on vaikea määritellä tarkasti, mutta voi kysyä itseltään, että pelaanko minä peliä vai peli minua. Tai harrastanko minä seksiä vai seksi minua.
Positiivinen ja negatiivinen riippuvuus
Riippuvuudesta on kyse silloin, kun ihminen kadottaa kontrollin. Hän ei huomaa, että joku muu, aine tai toiminta, määrää, mitä tehdään.
— Ihminen voi harrastaa viisi kertaa päivässä seksiä olematta seksiriippuvainen, mutta joillakin poliitikoilla alkaa lipsua. He ottavat järjestelmällisiä riskejä seksiin liittyen, menettävät asemansa ja tuhoavat uransa. Seksi ottaa kaikesta yliotteen, Janne Viljamaa sanoo.
Riippuvuus voi olla positiivista tai negatiivista. Urheilija rakastaa lajiaan ja pääsee huipulle positiivisen riippuvuutensa avulla.
— Jokainen huippu-urheilija on jollakin tavalla riippuvainen lajistaan, samoin kirjailija, jolle lukeminen ja kirjoittaminen ovat nautintoja ja tuottavat mielihyvää. Nautinto kääntyy negatiiviseksi, kun hallinta katoaa ja toiminta ei enää tuota iloa vaan kärsimystä.
Toisaalta, jos urheilijalla ei ole elämässään muuta merkityksellistä kuin positiivinen riippuvuus lajiinsa, voi urheiluriippuvuus uran loputtua vaihtua helposti johonkin muuhun riippuvuuteen.
— Elämään tulee tyhjiö ja se pitää täyttää jollakin, Viljamaa toteaa.
Lapsellistunut yhteiskunta
Samalla ihmisellä voi olla sekä toiminnallisia riippuvuuksia että aineriippuvuuksia. Janne Viljamaa sanoo, että riippuvaiseksi ei synnytä, mutta voimakas tarve mielihyvän hakemiseen näkyy jo pienissä lapsissa.
— Joku lapsi haluaa koko ajan namia, kun joku toinen taas ei niin välitä makeasta tai on kohtuullinen haluamisessaan.
Viljamaan mielestä nyky-yhteiskunta on lapsellistunut. Tämä näkyy viihteessä, mutta myös siinä, että vanhempien ja lasten roolit menevät sekaisin. Isät pelaavat lippahattu väärinpäin päässä samoja tärinäpelejä kuin lapsetkin ja lapsi sanoo isälle, että isän pitäisi nyt mennä nukkumaan.
— Aikuisen pitää laittaa lapsille rajat, ei lapsen aikuiselle. Minä sanon junioreille, että ensin tehdään työt ja sitten ollaan vapaalla. Tai vaikka että peliaika loppuu, kun munakello pirisee, Viljamaa toteaa.
Itseään ei kannata huijata
Tiukat säännöt ovat Janne Viljamaan mukaan tarpeen riippuvuuksista irti haluavalle. Mitkään epämääräiset päätökset eivät auta. Toisia — isää, äitiä, ankeaa lapsuutta, kauheaa vaimoa tai miestä — syyttämällä riippuvuutta ei voi selittää, sillä aikuisella ihmisellä on vastuu omasta elämästään. Pitää hyväksyä tosiasia, että ongelma on itsellä.
— Pannaan herkut pussiin ja katsotaan, montako on mennyt viikon aikana, Viljamaa konkretisoi.
Avuksi riippuvuuksista irtipääsemiseen Viljamaa ehdottaa tekemään suunnitelman, jossa pitää olla päätavoite ja välitavoitteita sekä palkkioita onnistumisesta. Mutta tupakoitsijalle palkkio ei ole tupakka eikä ylipainoiselle pulla.
Kannattaa tehdä yksi muutos kerrallaan, ei kaikkea kerralla. Suunnitelmastaan kannattaa kertoa muille, ja hankkia heiltä tukea. Jääkaapin oveen voi laittaa vaikka kuvan siitä, millainen haluaisi olla. Suunnitelman tueksi Viljamaa kannustaa kirjoittamaan päiväkirjaa, josta näkee armotta tilanteensa. Kirjaamisessa pitää olla rehellinen, itseään ei kannata huijata.
— Esimerkiksi alkoholiriippuvainen voi merkitä päiväkirjaan, kuinka monta annosta, missä ja kenen kanssa joi ja mikä oli fiilis. Tunnelmasta voi päätellä, mitä alkoholilla yrittää lääkitä.
Päiväkirja auttaa näkemään tunteen, joka oli ennen riippuvuutta aiheuttavaa toimintaa, esimerkiksi ahdistus tai yksinäisyys, ja niin voi miettiä riippuvuuden aiheuttajan tilalle jotakin muuta tekemistä.
— Hyvä kysymys on, mitä tarkoitusta riippuvuuteni palvelee. Addiktille tulee ensin tunne ja sen jälkeen toiminta, Viljamaa sanoo.
Jos esimerkiksi huomaa, että rankan työpäivän jälkeen pitää aina mennä kaljoille, voisi alkaa miettiä, millä muulla uupumuksen tai ahdistuksen tunteen saisi pois. Liikkumalla? Lukemalla?
Tekosyyt riviin
Janne Viljamaa sanoo olevansa armottomuuden, itseruoskinnan, työnteon ja tarkan mittaamisen linjalla. Riippuvuuksista ei pääse helposti eroon. Ihmisiltä, jotka herkimmin jäävät koukkuun, usein puuttuu nämä ominaisuudet. Mielessä on hemmottelu: ”rankan päivän jälkeen voi kyllä nollata” tai ”voi sitä vähän ottaa”.
— Meidät on koulutettu siihen, että enempi on parempi, eikä ole opetettu sitä, missä menee raja: viides hampurilainen alkaa olla jo liikaa, mutta se syödään kuitenkin. Mutta vähentäminen voi olla parempi kuin lisääminen. Kannattaa panostaa sellaisiin nautintoihin, joita ei saa rahalla, kuten ystäviin, liikuntaan tai lukemiseen.
Viljamaalla on kaikille riippuvaisille kotiläksy.
— Listaa kymmenen suosituinta tekosyytäsi, joilla annat itsellesi luvan riippuvuuteesi. Mieti, missä tilanteessa otat ne käyttöön. Kun tämä lista on valmis, mieti mitä muuta voisit sen sijaan tehdä.
Kuka?
- Janne Viljamaa, 43
- psykologian lehtori Omnia-koulutuskuntayhtymässä
- naimisissa, viiden lapsen isä
- asuu Helsingissä
- kirjoittanut kahdeksan kirjaa, joista viimeisimmät ovat Pakko saada. Addiktoitunut yhteiskunta. (WSOY 2011) ja Pidä puolesi! Irti narsistin hampaista (WSOY 2008). Huhtikuussa ilmestyy Käytä kiukkuasi — aggressio voimavarana (WSOY 2012)
Koukussa nikotiiniin
”Toisaalta olen tyytynyt siihen, että olen riippuvainen tupakasta. Toisaalta minulla on voimakas tarve päästä koukusta. Eli tämä on kahteen suuntaan pyrkimistä. Siksi se onkin minulle aika raskasta. Haluan polttaa, koska se rentouttaa ja tauottaa mukavasti. Se on myös sosiaalinen tapa, vaikka pidän tupakoinnista yksinäni yhtä paljon. Ehkä vielä enemmän. Haluaisin eroon röökistä, koska se vie ennen pitkään rapakuntoon.
Ennen muuta haluan lopettaa. Se on ajoittain pakkomielteenomaista. Olen tupakoinut jo 23 vuotta. Käyn myös kerran vuodessa keuhkokuvauksissa, koska leikki on tästä kaukana. Tai mistä sitä tietää, kuinka nopeasti alkaa kroonistunut keuhkoputkentulehdus, tämä ahtauman esiaste, kun keuhkorakkulat rutisevat ja alkavat nitistä.
Pari viikkoa sitten kävin tästä syystä lääkärissä. Keuhkokuvissa ei ollut aihetta huoleen, mutta kun kerroin väsymyksestä ja ajoittaisesta rintaa painavasta kivusta, lääkäri kuitenkin sanoi, että tupakointi tulisi lopettaa.
Poltan paljon. Olen mieltynyt käsin käärittävään sätkään. Siinä on myös oma riippuvuutensa. En saa samaa tyydytystä tehdasvalmisteisista savukkeista, koska niitä ei saa puuhata.
Olen ollut monta, monta kertaa lopettamassa. Lopettanutkin. Hyvällä menestyksellä. Joskus olin kolme kuukautta ilman. Parhaimmillani sain olla tupakoimatta vuoden. Mieti. Siinä ajassa koki, että ilman savua alkaa ilmakin maistua, ui sumusta ulos.
Savukointi on juuri sitä: keho on pienen myrkytystilan kierteessä, jota ei vain osaa katkaista.”
Mies, 38
Lopettamisen tueksi
- Päätä tarkka aika, jopa kellonlyömä. Ei ensi viikolla, vaan 5.3.2012 klo 7.00.
- Yritä olla suhtautumatta tupakkaan tunteella ja ystävänä. Tupakka on petollinen kaveri, se esittää ystävää, mutta yrittää tappaa sinut silmän välttäessä.
- Tupakka on ollut ystäväsi, mutta ei ole enää. Hylkää se ja löydä uusia ystäviä.
- Tupakka on olut osa identiteettiäsi siitä asti, kun imit poskareita yläasteella koulun nurkalla. Yritä luoda uusi identiteetti ”savuton minä”.
- Älä jätä itsellesi yhtään takaporttia auki.
- Kehitä uusia rutiineja. Älä mene aamutupakalle, vaan suunnista uimahalliin, ui kilometri ja käy löylyissä. Ota liikunta tupakan tilalle.
- Älä lopeta silloin, kun elämässä on paljon muuta stressiä. Joudut vain pettymään stressitupakka huulessa.
- Tupakantuskan iskiessä palauta mieleesi inhottavin tupakkaan liittyvä muistosi.
- Riskivaiheet lopettamisen jälkeen tulevat yleensä vastaan vuoden sisällä.
- Tupakoinnin lopettaminen on taistelua. Se on sotaa. Sota voitetaan tupakka kerrallaan, päivä kerrallaan.
- Reseptilääkkeiden avulla yli puolet tupakoitsijoista pystyy lopettamaan.
Lähde:
Janne Viljamaa: Pakko saada! Addiktoitunut yhteiskunta.
WSOY 2011.
Jaa tämä artikkeli: