null Korson ja Rekolan seurakunnat ovat eri mieltä yhteistyöselvityksen tekemisestä

Korson ja Rekolan seurakunnat ovat eri mieltä yhteistyöselvityksen tekemisestä

Korson ja Rekolan seurakuntaneuvostot ovat eri mieltä siitä, onko mahdollista tehdä selvitys niiden seurakuntarakenteen ja yhteistyön kehittämisestä. Korson seurakuntaneuvosto kannattaa, Rekolan vastustaa.

Korson seurakuntaneuvosto piti tärkeänä selvitysmiehen kutsumista mahdollisimman pian. Se toivoi monipuolista selvitystä Korson ja Rekolan olemassa olevasta yhteistyöstä sekä mahdollisesta tulevaisuuden yhteistyöstä, sen eduista ja haitoista.

Seurakuntaneuvosto toivoi lisäksi, että selvitysmies olisi perehtynyt vastaaviin asioihin ja tuntisi seurakuntien ja kirkon työtä. Prosessin aikana tulisi kuulla seurakuntaneuvostoja, kirkkoherroja, eri sidosryhmiä ja myös yksittäisiä seurakuntalaisia. Seurakuntaneuvostoille tulisi myös järjestää yhteinen kuulemis- ja keskustelutilaisuus.

Rekolan seurakuntaneuvosto päätti äänestyksen jälkeen, ettei selvityksen laatimista pidetä mahdollisena. Tätä mieltä oli seitsemän jäsentä, kaksi äänesti selvityksen puolesta ja kaksi tyhjää. Yksi jäsen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.

Yhteinen kirkkoneuvosto oli pyytänyt seurakuntaneuvostoilta lausunnot asiasta lokakuun loppuun mennessä. Selvitystä ehdotti taloustyöryhmä viime keväänä.

Lausuntoja käsittelee ensin suunnittelutoimikunta marraskuun lopussa ja sen jälkeen yhteinen kirkkoneuvosto.

Korson seurakuntaneuvoston pöytäkirja 31.10.2013

Rekolan seurakuntaneuvoston pöytäkirja 31.10.2013

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.