Kotoa ostarille
Kaiken tarpeellisen näkee matkalla kotoa ostarille, jos vain osaa katsoa. Ei tarvitse matkustaa mihinkään. Näinkin on väitetty.
Koska aina ei voi avartua matkailemalla, testataan sitten, mitä kotoa ostarille -reissulla näkyy.
Kotiovi kiinni ja matkaan. Käytävässä näen alakerran rouvan viemässä roskapussia. Tervehdimme ystävällisesti. Olen kuullut, että joka paikassa naapureita ei edes katsota silmiin.
Katua on ylittämässä samaan aikaan rollaattorin avulla kulkeva nainen. Kohtelias autoilija päästää meidät yli. Heitä on kokemukseni mukaan usein. Taas tuli hyvä mieli.
Sitten tulee vaikea paikka. Tutun kerjäläisen hahmo kyyhöttää kylmässä maassa, pahvisen mukinsa kanssa. Koskaan en ole nähnyt kenenkään antavan hänelle mitään.
Maailma on epäoikeudenmukainen. Minulla kävi hyvä tuuri kun synnyin maahan, jossa on mahdollista saada lukutaito, ammatti, työ ja eläke. Jää paha olo.
Ostarin lämpimään ja ruokaostoksille. En pääsekään heti, hihaani tarttuu kunnollisen näköinen suomalainen nainen. Työttömyyskorvaus tulee vasta parin päivän kuluttua, hän selittää. Korvaus on pieni ja rahat ovat loppu.
Jospa seurakunnan diakoniatoimisto voisi auttaa, ehdotan. Siellä osataan käydä läpi syitä siihen, miksi rahat eivät riitä. Joskus annetaan avustuksiakin.
Nainen kertoo muuttaneensa kaupunginosasta toiseen. Entisen seurakunnan diakoniatoimisto maksoi hänen sähkölaskunsa, 30 euroa. Uusi seurakunta ei sitä tee.
Niinpä. Edessäni seisoo ihminen, jonka tyhjä kukkaro on varmasti monen tekijän summa.
Nyt meillä on ihan omia kerjäläisiä.
Vieressä koululaisryhmä hälisee iloisesti. Suomen tulevaisuuden toivot, monikieliset ja moneen suuntaan avarat ihmiset.
Jaa tämä artikkeli: