null Koulun jälkeen pyhäkouluun

Julianna Tura on oppinut pyhäkoulussa uuden pelin.

Julianna Tura on oppinut pyhäkoulussa uuden pelin.

Koulun jälkeen pyhäkouluun

Kaakaopyhäkoulussa voi tehdä läksyt ja viettää iltapäivää yhdessä aikuisen kanssa.

Julianna Tura, 8, tulee hengästyneenä kerhotilan eteiseen. Hän on tänään juossut reppu selässä koulusta pyhäkouluun. Julianna on käynyt kaakaopyhäkoulussa syyskuun alusta saakka, niin kauan kuin Malminiityn kaakaopyhäkoulu on toiminut.

Juliannan äiti on ammatiltaan sairaanhoitaja, ja hän on joka toinen viikko töissä yövuorossa.

— Pyhäkoulussa on kiva olla. Ei tarvitse olla yksin kotona, kun äiti on nukkumassa ja isosisko pääsee koulusta vasta kolmelta, Julianna sanoo.

”Enkelit, ne
niinku suojee”

Kaakaopyhäkoulu eroaa hieman tavallisesta pyhäkoulusta. Nimensä mukaisesti siellä tarjotaan kaakaota jokaisella kokoontumiskerralla. Kaakaon lisäksi on tarjolla muutakin välipalaa, voileipää ja hedelmiä. Pyhäkoulu ja siellä tarjottava välipala ovat maksuttomia. Eka- ja tokaluokkalaisille suunnattuun pyhäkouluun voi tulla mukaan ilman ennakkoilmoittautumista.

Kaakaopyhäkoulu kestää kaksi tuntia. Toisin kuin tavallisessa pyhäkoulussa, kaakaopyhäkoulussa voi tehdä myös läksyjä. Ohjaaja auttaa tarvittaessa läksyjen kanssa.

— Minä olen tehnyt täällä kerran läksyjä, Julianna sanoo.

Julianna on saanut oman pyhäkouluvihkon ja pyhäkoulutaulun. Pyhäkouluhetkien jälkeen hän piirtää pieneen vihkoon, mitä hänelle on jäänyt päivän kertomuksesta mieleen ja valitsee enkelitarran. Julianna tietää, mikä enkeleiden tehtävä on.

— Ne niinku suojelee, hän sanoo.

Yhdessä pyhäkoulutaulun kuvassa on koulusta kotiin tulevia lapsia. Julianna on liimannut kuvaan taivaalle tarraenkelin katsomaan lasten kulkua.

— Se katsoo, että niillä menee hyvin. Että lapset pääsee turvallisesti koulusta kotiin, Julianna kertoo.

Pelejä ja välipalaa

Julianna on viisilapsisen perheen kuopus. Hänen lisäkseen kotona asuu yläastetta käyvä isosisko. Muut sisarukset ovat jo lentäneet maailmalle.

— Minä olen täti. Toisella siskollani on kolme lasta, Julianna kertoo.

Hän sanoo myös, että on joskus rukoillut kotona yhdessä äidin kanssa.

— Olemme rukoilleet isosiskoni lapsen puolesta, että hän tervehtyisi.

Edellisellä kerralla kaakaopyhäkoulussa puhuttiin Lasaruksesta. Julianna piirsi pieneen pyhäkouluvihkoon nurmikkoa, taivasta ja harmaan kallioluolan.

— Tarinassa oli kaksi naista ja yksi mies. Mies kuoli ja sitten Jeesus herätti sen miehen henkiin, Julianna toteaa.

Tänään Julianna askartelee enkelin, jonka paperiesiliinan taskussa voi säilyttää rukousta. Hän piirtää enkelille kasvot ja värittää enkelin hiukset tussilla ruskeiksi.

Kaakaopyhäkoulun tarkoituksena on lapsen kristillisen kasvun tukemisen lisäksi järjestää pienille koululaisille turvallinen tapa viettää iltapäivää.

Kaakaopyhäkoulussa on runsaasti aikaa myös vapaalle oleskelulle: kaakaon keittämiselle, välipalan syömiselle, ohjaajan kanssa juttelemiselle, piirtämiselle ja pelaamiselle.

— Kaikkein hauskinta on pelata Huojuvaa tornia. Opin pelaamaan sitä täällä, Julianna kertoo.

Kaakaopyhäkoulu maanantaisin klo 13–15 Koivukyläntie 47 C:n kerhotilassa


Erilaisia pyhäkouluja

  • Itä-Hakkilassa
    perhepyhäkoulu

Pyhäkoulu kokoontuu Hyväristen kotona joka toinen keskiviikkoilta. Pyhäkouluun voivat tulla yli 4-vuotiaat tai koko perhe yhdessä.

  • Korsossa ja Pähkinärinteessä
    musiikkipainotteinen
    pyhäkoulu

Korson Soita ja laula -pyhäkoulu yli 5-vuotiaille on periodipyhäkoulu, joka kokoontuu 4–6 kertaa.

Pähkinärinteen Soita ja laula -pyhäkoulu kokoontuu neljänä sunnuntaina. Koko perhe voi osallistua.

  • Rajakylässä
    seikkailupyhäkoulu

Yli 5-vuotiaille tytöille ja pojille tutustumista lähiluontoon sunnuntai-iltapäivisin. Reppuun pienet eväät ja vesipullo, vaatteet sään mukaan.

  • Rekolassa
    Joulun ihme

Joulun ihme -periodipyhäkoulu matkaa Marian ja Joosefin jalanjäljissä kohti Jeesus-vauvan syntymää. Joulun ihmeeseen perehdytään luovasti ja leikkisästi. Pyhäkoulu kokoontuu kuusi kertaa torstai-iltaisin.

  • Vantaankosken seurakunnassa
    kirjepyhäkoulu

Kirjepyhäkoululainen saa kerran kuussa kotiin pyhäkoulukirjeen, jossa on uusin Lasten pyhäkoulu -lehti, raamatunteksti ja siihen liittyvää pohtimista ja askartelua. Kirjepyhäkoulu sopii parhaiten lapsille, jotka osaavat jo lukea, mutta yhdessä vanhempien kanssa pienemmätkin voivat olla jäsenenä. Kirjepyhäkoululaisella tulee olla vanhempien lupa.

Tietoa pyhäkouluista
www.vantaanseurakunnat.fi.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.