Anneli Nyman ja Riikka Halko kertoivat Ruoka-avun toiminnasta Soili Haveriselle, Astrid Nurmivaaralle, Tarja Eklundille, Arja Tiaiselle, Mika Niikolle, Timo Valtoselle, Sirpa Kauppiselle, Sami Kilpeläiselle ja Tapani Mäkiselle.
Köyhät aina keskuudessamme?
Ruoka-avussa vierailleet kansanedustajaehdokkaat uskovat, että köyhyys on voitettavissa.
Köyhyydestä on tullut yksi kevään eduskuntavaalien keskeisistä teemoista.
Evankelisluterilainen kirkko vaatii köyhyyden poistamisen kirjaamista hallitusohjelmaan ja arkkipiispa Kari Mäkinen on koonnut köyhyysryhmän etsimään ratkaisuja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi.
Myös Vantaan kaupungilla on köyhyysryhmänsä ja SATA-komitea on selvittänyt perinpohjaisesti suomalaisen sosiaaliturvan kiemurat. Tietoa siis on, enää puuttuvat teot.
Vantaan Lauri pyysi kahdeksaa eduskuntapuoluetta valitsemaan keskuudestaan vantaalaisen kansanedustajaehdokkaan, joka tutustuisi Ruoka-avun toimintaan ja kertoisi, miten köyhyys voitetaan.
Lapsiperheiden hätä kasvaa
Ruoka-apu -yhdistys auttaa viikoittain noin 2000 ihmistä, ruokajonossa heistä käy noin 800. Jakeluesimies Anneli Nyman toivottaa kansanedustajaehdokkaat tervetulleiksi entisen terveyskeskuksen tiloihin Myyrmäkeen ja kertoo siitä, miten ihmisiä autetaan.
Ensimmäisenä ruokakassiaan kokoamaan pääsevät pienten lasten kanssa tulevat ja ne, joiden liikkuminen on vaikeaa. Sen jälkeen tulijoita kutsutaan käytävälle vuoronumeron perusteella. Käytävän varrella vapaaehtoiset jakavat maitotuotteita, vihanneksia, pullaa ja lihaa, käytävän päässä olevilta pöydiltä saa ottaa leipää. Käytettyjä vaatteitakin saa.
— Vaihteleeko kävijämäärä viikoittain? Keskustan kansanedustajaehdokas Sami Kilpeläinen kysyy.
— Ei kovin paljon. Joka kerta varaudumme 400 ruokakassinhakijaan, Nyman vastaa.
Aulassa Ruoka-avun toiminnanjohtaja Riikka Halko kertoo kansanedustajaehdokkaille karua faktaa. Lastenvaunujen kanssa tulevien määrä on kymmenkertaistunut toissakeväästä, erityisesti Koivukylän toimipisteessä heitä käy paljon. Työttömyys ei aina ole syy avuntarpeeseen, vaan kävijöissä on myös niitä, jotka eivät tule toimeen palkallaan.
Maahanmuuttajiakin käy paljon, niin auttamassa kuin autettavina. Anneli Nyman kertoo toivottavansa ihmisiä tervetulleeksi kuudella eri kielellä.
— Meillä käy ihan kaikenlaisia ihmisiä, siivoojasta diplomi-insinööriin. En kiinnitä enää edes huomiota siihen, minkä värisiä ihmiset ovat, minulle kaikki ovat vain ihmisiä, Riikka Halko toteaa.
Mistä tilat ensi vuodeksi?
Kun Ruoka-avun tilat on nähty, ehdokkaat istuvat alas kuulemaan lisää köyhyydestä ja yhdistyksen toiminnasta. Anneli Nyman painottaa, että ruokakassien jako on vain osa työtä, kävijöitä autetaan myös keskustellen ja rukoillen. Ruoka-apu myös työllistää, 30 on kuntouttavassa työssä, neljä palkkatuella, työharjoittelussa muutama.
Kokoomuksen Tapani Mäkistä kiinnostaa, paljonko avuntarvitsijoissa on päihdeongelmaisia.
— Köyhyys, päihteet ja nälkä kulkevat käsi kädessä. Monen ruoka-apua hakevan tulot eivät vain yksinkertaisesti riitä. Toimeentulotuki on riittämätön, on työttömyyttä. Päihteidenkäyttö on yksi ilmiö muiden joukossa. Voi sanoa, että kaikki köyhät eivät ole päihteidenkäyttäjiä, mutta kaikki päihteidenkäyttäjät ovat köyhiä, Anneli Nyman vastaa.
— Sen olen huomannut, että mitä korkeampi koulutus on, sitä vaikeampi on pyytää apua, hän jatkaa.
Riikka Halko ja Anneli Nyman haluavat jakaa ehdokkaille myös huolensa toiminnan tulevaisuudesta. Ruoka-avun Myyrmäen toimitila on saanut purkutuomion ja pitää saada tyhjäksi vuoden lopussa. Koivukylän tiloissa on ahdasta.
— Tarvitsimme 2000–3000 neliötä, mieluiten 5000 ja keskeltä Vantaata, hyvien kulkuyhteyksien varrelta. Köyhyys on kasvanut silmissä, Riikka Halko vetoaa.
— Entä jos saisitte useamman tilan eri puolilta kaupunkia? demariehdokas Tarja Eklund kysyy.
— Niin Ruoka-apu toimi aikaisemmin, olimme kirkoissa eri puolella Vantaata. Nyt se ei enää ole mahdollista, sillä silloin tarvitsisimme lisää henkilöstöä ja kuljetuskalustoa tavaran kuljettamiseen, Riikka Halko vastaa.
Tahdon asia
Kun ehdokkaat ovat kuulleet perustietoa Ruoka-avusta ja köyhyydestä, alkaa keskustelu. Tapani Mäkinen (kok), Sami Kilpeläinen (kesk), Tarja Eklund (sd), Sirpa Kauppinen (vihr), Arja Tiainen (vas), Astrid Nurmivaara (RKP), Mika Niikko (perus) ja Soili Haverinen (kd) pohtivat, onko köyhyys ikuisuusongelma, joka on vain hyväksyttävä.
— Köyhyyden ei tarvitse olla ikuista. Suomessa tuloerot ovat kasvaneet nopeimmin OECD-maissa, mutta se on poliittisista päätöksistä kiinni. Ainakin työmarkkinatukea ja äitiyspäivärahaa on nostettava, Mika Niikko aloittaa.
— Ylisukupolvinen köyhyys on tullut Suomeen. Erityisen huolestunut olen opiskelijoista ja lapsiperheistä. Köyhyys on koko yhteiskunnan asia, ei vain kaupunkien ja kuntien, Sami Kilpeläinen jatkaa.
Sirpa Kauppinen kertoo, että tuloerot kasvoivat vuosina 2003–2009, mutta köyhimpien köyhtyminen on nyt pysähtynyt.
— Kaikki on tahdosta kiinni. Ajatellaan vaikka sairauksia: esimerkiksi tuberkuloosin voittaminen veisi vain pienen osan vaikkapa Yhdysvaltain puolustusbudjetista. Meillä tarvittaisiin perustulo ja jokaisen tienatun lantin pitäisi olla eduksi eikä vähentää tukia. On järjetöntä, että pienistä tuloista ja eläkkeistä verotetaan, Sirpa Kauppinen päivittelee.
Joukon ainoa istuva kansanedustaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen muistuttaa, ettei nykyinen eduskunta ole pelkästään levitellyt käsiään köyhyyden edessä. Ratkaisuksi köyhyyteen hän tarjoaa työpaikkojen lisäämistä ja yrittäjyyden tukemista.
— Edellinen hallitus teki monia leikkauksia, mutta nykyinen hallitus on korottanut perusturvaa, lapsilisiä, työttömyysturvaa ja opintotukea. Yksi syy köyhyyden kasvuun on myös kaupungistumisessa ja siinä, että toisista huolen pitäminen on vähentynyt, Tapani Mäkinen arvioi.
Nykyisten päättäjien saavutusten maininta nostaa kritiikkiä, sillä osa on sitä mieltä, ettei nykyhallitus voi todellakaan kehua ansioillaan. Myös yhteisöllisyyden vähentyminen puhuttaa. Yhteisöllisyys on heikentynyt, mutta yhteisöllisyyteen ei voi pakottaa, Astrid Nurmivaara muistuttaa.
— En halua lähteä kiistelemään siitä, mitä köyhyyden purkamiseksi on todella tehty, mutta meillä ei pitäisi olla leipäjonoja tässä mittakaavassa kuin nyt. Selvää on, että köyhyys vähenee työllisyyden kautta, mutta myös verotuksen ja lainsäädännön, Tarja Eklund sanoo.
Tunteikas vierailu
Köyhyydestä puhuminen ja ruokaa hakevien ihmisten näkeminen liikuttaa kansanedustajaehdokkaita.
— Täällä on paljon tunteita pinnassa. Teette valtavan hienoa työtä, kaikkien kansanedustajaehdokkaiden pitäisi käydä täällä. Olen itsekin elänyt köyhyydessä yksinhuoltajaisän kasvattamana. Tiedän miltä tuntuu, kun pitää miettiä, onko varaa ehjiin kenkiin, Soili Haverinen sanoo.
Arja Tiainen kertoo kärsineensä köyhyydestä niin ikään, sosiaalitoimiston puoleen hän on kääntynyt viimeksi viime vuonna. Hän puhuu kansan kahtiajakautumisesta ja siitä, kuinka kaikki tieto pitäisi nykyään kaivaa netistä. Monet syrjäytyneet eivät käytä nettiä, eikä heillä ole siihen edes varaa.
— Eduskuntaan pitäisi saada taiteilijoita. Taiteilijat eivät ole koskaan toimettomia, mutta he ovat usein palkattomia, runoilija paukauttaa.
Astrid Nurmivaaraa, entistä diakonissaa, avunhakijoiden virta muistuttaa siitä, kuinka 1990-luvulla toivottiin, ettei leipäjonoja enää tarvitsisi nähdä.
— Maaseudulla paljon pienyrittäjiä on jäämässä eläkkeelle. Heidän työnsä pitäisi saada jatkumaan ja nuorisotyöttömyys vähenemään. Perusturva ei ole sillä tasolla kuin pitäisi ja on hälyttävää, että monet nuoret jäävät ennenaikaiselle eläkkeelle. Siinä olen samaa mieltä kuin Mäkinen, että köyhyyttä torjutaan työllistämällä, Astrid Nurmivaara sanoo.
Tunteita herättää myös se, mikä on kolmannen sektorin rooli ihmisten auttamisessa.
— Valtio varastaa RAY:n ja Veikkauksen varoja, vaikka niitä pitäisi jakaa enemmän järjestöille. Järjestöjen tekemä työ on kuitenkin kuusi kertaa tehokkaampaa kuin kuntien tekemä, näin on tutkittu, Mika Niikko jyrähtää.
Yrittäjyyttä ja työpaikkoja
Vantaan seurakuntien päihdetyön diakoni Anette Malinen tekee työtään myös Ruoka-avun asiakkaiden parissa ja on tullut kertomaan köyhyydestä diakonin näkökulmasta. Diakoniatyössäkin köyhyyden kasvu näkyy, viime vuonna Vantaan diakoneilla oli yli 11 000 asiakaskontaktia. Ehdokkaille Malinen pudottelee lukuja siitä, millaiseksi huoltosuhde eli työssä käyvien määrä suhteessa muuhun väestöön on kääntymässä.
— Huoltosuhde on hirveän iso ongelma ja se, että työelämässä nuoret palavat loppuun eivätkä vanhukset saa riittävää hoitoa, Sirpa Kauppinen kommentoi.
— Kahden kouluikäisen lapsen isänä olen miettinyt, että työaikaa pitäisi pystyä lyhentämään niin halutessaan. Nykyinen työelämä on sitä, että olet joko 110-prosenttisesti töissä tai 110-prosenttisesti työelämän ulkopuolella, Sami Kilpeläinen ihmettelee.
Keskustelu kääntyy nopeasti suuriin sfääreihin työllisyydestä, mahdollisista kasvualoista ja Suomen tulevaisuudesta.
— Ympäristö, laatu ja design. Meidän tavoitteenamme on luoda 100 000 uutta työpaikkaa pieniin ja keskisuurin yrityksiin ja saada perustulo kaikille, Sirpa Kauppinen julistaa.
— Minäkin tukisin pienyrittäjyyttä. Sinne syntyvät uudet työpaikat, eivätkä ne siirrä toimintaansa Kiinaan. Lisäksi syntyvyys pitäisi saada nousuun. Kotihoidon tuki tulisi ulottaa esikouluikään saakka, eikä lapsilisä saisi leikata kaikkein köyhimpien toimeentulotukea, Soili Haverinen ehdottaa.
Perusturvan riittämättömyydestä kaikki ovat yhtä mieltä.
— 120 euron korotusta on esitetty ja ainakin 100 euron korotus toimeentulotukeen on saatava. Myös tätä tukiviidakkoa on selkiytettävä, Tarja Eklund vaatii.
Kahtiajakoa ilmassa
Kun keskustelulle varattu aika päättyy, tuntuu, että siinä on päästy vasta alkuun. Köyhyys on monimutkainen vyyhti. Vaikka kaikki ovat samaa mieltä siitä, että sitä on vähennettävä, keinoista ollaan eri mieltä. Osa aloittaisi sosiaaliturvan parantamisesta, osa työllisyyden lisäämisestä.
Lopuksi diakoni Anette Malinen vetoaa kansanedustajaehdokkaisiin, ettei sosiaali- ja terveyspalveluista enää säästettäisi.
— Kun ihmiset kokevat eriarvoisuutta, rikollisuus kasvaa ja sosiaalinen eheys murenee. Arja Tiaisen viittaus siihen, että kansa jakautuu tällä menolla kuten vuonna 1918 oli raju, mutta sikäli totta, että kuplintaa on käynnissä.
Ruoka-avun Riikka Halkon toive tuleville päättäjille on yksinkertainen, mutta paljon puhuva.
— Toivon, että tuleva eduskunta tekisi minut työttömäksi.
Jaa tämä artikkeli: