null Kuinka espoolainen olet, Jannika Lassus?

Jannika Lassukselle Espoon Tuomiokirkon historiallinen ympäristö on tärkeä paikka. Kuva: Jukka Granstrom

Jannika Lassukselle Espoon Tuomiokirkon historiallinen ympäristö on tärkeä paikka. Kuva: Jukka Granstrom

Hyvä elämä

Kuinka espoolainen olet, Jannika Lassus?

Jannika Lassuksen sydän on synnyinkaupungissa Helsingissä. Nuuksion metsien laidalla Pitkäniityssä sijaitseva koti on arjen latautumispaikka.

50 % helsinkiläinen

Sydämeni on Helsingissä, samoin läheiset ihmiseni. Kotiseutuni on Tapaninvainio, jossa vanhempani asuvat edelleen. Lapsuuden perheessäni puhuttiin sekä suomea että ruotsia. Rippikoulussa käänsin elämäni suunnan, ja siitä lähtien olen ollut aktiivisesti kirkon toiminnassa. On joitakin paikkoja, joihin ihminen ankkuroi itsensä. Minulle yksi niistä on Malmin hautausmaa, jossa on meidän sukuhautamme. Haluaisin tulla haudatuksi sinne. Lapsuuden maisemat ovat muuttuneet, mutta hautausmaa on säilynyt entisellään. Tosin on sekin hieman muuttunut, kun on kaadettu puita.

 

50 % espoolainen

Muutimme Espooseen 14 vuotta sitten. Minun oma Espooni on Karhusuon lähellä oleva Pitkäniitty, jonne muutimme reilut neljä vuotta sitten Laaksolahdesta. Siellä Nuuksion metsien laidalla parasta ovat rauha ja hiljaisuus. Kesäisin viihdyn pihalla nyppimässä rikkaruohoja, ja samalla saan miettiä syvällisiä asioita. Lasten harrastusten myötä Espoon jalkapallokentät ovat tulleet tutuiksi, samoin musiikin harrastuspaikat.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.