
Seija Mäkelä. Kauniaisten yhteisen kirkkovaltuuston uusi jäsen. Kuva: Jukka Granström
Kuinka kauniaislainen olet, Seija Mäkelä?
Heinolan nuorisoherätys vaikutti Seija Mäkelän elämään vahvasti: hän löysi ammatin ja puolison sen kautta.
30 % heinolalainen
Synnyin ja kasvoin Heinolan maalaiskunnassa. Siellä oli hyvät harrastusmahdollisuudet. Kansakoulunopettajamme järjesti henkisiä kilpailuja, ja minä sain runonlausuntakilpailusta ensimmäisen palkinnon, lusikan. Olin mukana hengellisessä Heinolan nuorisoherätyksessä, jonka ansiosta moni nuori tuli uskoon. Olimme aktiivisia ja pidimme koulussa aamuhartauksia, raamattupiirejä sekä järjestimme kokouksia. Minun lisäkseni moni muukin lähti lukion jälkeen opiskelemaan teologiaa. Muutama vuosi tuli täyteen 50 vuotta ylioppilaaksi pääsystämme ja kokoonnuimme riemuylioppilasjuhlaan.
30 % tamperelainen
Olen kesätamperelainen. Vietämme paljon aikaa mökillä kirkasvetisen Kaukajärven rannalla. Soutu- ja melontakilpailujen äänet kantautuvat sinne vettä pitkin. Erään usein toistuneen kisakuulutuksen muistan hyvin: Fyra minuter till starten. Lapsemme ja heidän lapsensa ovat jo varhain oppineet uimaan mökkirannassamme, jossa on tynnyrisauna.
40 % kauniais-espoolainen
Olemme asuneet Kauniaisten Valkomäessä 32 vuotta. Toimin pitkään uskonnon, filosofian ja psykologian opettajana Pohjois-Tapiolan lukiossa, joka oli hyvin inspiroiva paikka. Olen yhä kiitollinen suomalaisesta koululaitoksesta ja siitä, että sen merkitys on ymmärretty jo kauan sitten. Kirkkokuoro on pitkäaikainen ja hengellisesti antoisa harrastukseni. Nyt olen innostunut tilkkutöiden tekemisestä. Raamattuopisto on minulle hengellisesti tärkeä paikka.
Jaa tämä artikkeli: