Kuinka metalli kajahti?
Metallimessu kokosi Tikkurilan kirkon täyteen ihmisiä sunnuntai-iltana 11.1.
Kenneth Wickman, 42
Mistä tiesit tulla metallimessuun?
— Tikkurilan metallimessusta tuli tietoa facebookissa. Olin ensimmäistä kertaa metallimessussa viime marraskuussa Johanneksen kirkossa. Sinne mahtuu ihmisiä ja ääntä enemmän kuin Tikkurilan kirkkoon.
— Alun perin kuulin metallimessuista pitkätukkaiselta kaveriltani, joka on helsinkiläisen kirkon suntio. En ole muusikko, mutta olen ollut töissä ja muutenkin tekemisissä Elävän musiikin yhdistyksen kanssa.
Millainen oli meininki?
— Fiilinki oli ihmisläheinen ja lämmin. En ole ennen ollut kirkossa tilaisuudessa, jossa on niin paljon väkeä, että jotkut joutuvat seisomaan. Taksinkuljettaja kertoi luulleensa, että kirkossa on tavallista isommat häät.
Pisteillä 1–5, paljonko annat messulle?
— Annan 4,5+ pistettä kokonaisuudelle. Tila oli liian pieni. Käyn metallimessussa ja kirkossa vastakin.
Marja Manelius, 23
Mistä tiesit tulla metallimessuun?
— Olin aikaisemminkin ajatellut, että voisin käydä metallimessussa, ja nyt muuan kaverini lähetti facebookissa kutsun. Kun messu oli niin lähellä kuin Vantaalla, päätin tulla. Asun Järvenpäässä.
Millainen oli meininki?
— Messu oli hyvin erilainen tavalliseen sunnuntaiaamun messuun verrattuna. Porukka oli erinäköistä, ja kuulin ympärilläni olleiden ihmisten kertovan, etteivät he tavallisesti käy kirkossa. Yllättävää oli, että paikalla oli myös paljon nuoria ja lapsia, ei kuitenkaan aivan pieniä. Keski-ikä oli tavallista matalampi.
Pisteillä 1–5, paljonko annat messulle?
— Annan 4–. Hyvin suunniteltu kokonaisuus toimi. Joskus kun yritetään tehdä jotain erikoista, asiat voivat mennä pieleen niin, että osanottajille tulee myötähäpeä. Nyt ei ollut niin. Tilan pienuuden takia tuli välillä tukala olo.
Kärtsy Hatakka, 41
Mitä tekemistä Waltari-yhtyeen solistilla on metallimessun kanssa?
— Olen ollut metallimessussa muutaman kerran tuurauskeikalla niin kuin nytkin. Tikkurilan kirkossa laulaminen oli minulle pelkästään musiikillinen asia.
— Toisaalta en vastusta kirkkoa tai kristinuskoa. Molemmat vanhempani ovat teologeja. Lapsena olen monet kerrat leikkinyt pikkuautoilla saarnojen aikana. Isoveljeni, joka aikoinaan toi hevimusiikin perheeseemme, on myös pappi. Hän istui täällä tänään penkissä.
— Voisi sanoa, että perheessämme on perinteenä suhtautua ymmärtäväisen kriittisesti uskontoon. Ihmisen mieli on liian vajavainen ymmärtämään kaikkeutta, mutta uskonnot ja filosofiat sisältävät totuuden siemeniä. Diggaan goottikulttuuria, ja arvostan goottilaisten linnojen ja kirkkojen estetiikkaa.
Pisteillä 1–5, paljonko annat messulle?
— Annan 4 pistettä äänentoistolle.
Jaa tämä artikkeli: