Asuin parikymppiseksi Helsingin Tapanilassa. Lapsuudenperheeseeni kuuluivat äiti, isä ja isoveljeni. Pihapiirissä asui isoäitini ja hänen kotinsa alakerrassa alivuokralaisperhe. Kerran karkasin parhaan kaverini kanssa laulamaan Tapanilan lihakauppaan. Saimme palkaksi makkaraa. Se oli ensimmäinen keikkani.

Aikuistuttuani pyrähdin Munkkiniemessä, Matinkylässä ja Järvenpäässä. Sitten asetuin Siltamäkeen. Esikoisen synnyttyä kiersin asuntoesittelyjä. Kun ajoin tyttäreni kanssa Itä-Hakkilaan, koin tulleeni satumaahan. Tiesin heti haluavani tämän kodin. Täällä asumme edelleen nyt 10-vuotiaan tyttäreni, 8-vuotiaan poikani ja yrittäjämieheni kanssa.

Kesät vietän yleensä Sammatissa. Mökillä ruokimme yhdessä rannan kaloja, emme kalasta. Lapseni sanovat, että ”kala on kaveri, ei sapuska”.