null Kuinka vantaalainen?

Jukka Norvanto, 53, pohtii uusimmassa kirjassaan onnellisuutta.

Jukka Norvanto, 53, pohtii uusimmassa kirjassaan onnellisuutta.

Kuinka vantaalainen?

100 % Maailmankansalainen

Kasvoin Posiolla kolmilapsisen perheen keskimmäisenä. Asuimme pihapiirissä, joka on kuulunut äitini suvulle 1600-luvulta. Ehkä opin Ruotsin serkkujen ansiosta jo varhain sen, että ihmiset ovat samanlaisia, vaikka puhuisivatkin eri kieltä.

Tulin uskoon armeijassa. Opiskellessani kieliä Savonlinnassa tapasin tulevan opettajavaimoni Liisan. Meille syntyi kaksi lasta, kun asuimme Ruotsissa Skövdessä ja Mariestadissa. Eräällä kesälomareissulla kävin pyrkimässä Helsinkiin teologiseen tiedekuntaan. Kolmas lapsi syntyi asuessamme Lohjalla.

Muutimme Vuokattiin 1988. Minut vihittiin samana vuonna papiksi. Johdin kurssikeskusta ennen kuin aloin tehdä radio-ohjelmia. Vuonna 2004 muutimme pariksi vuodeksi Kyprokselle. Tapasimme siellä kurdimiehen, josta tuli meille kuin neljäs lapsi. Hän asuu nyt perheineen Espoossa.

Kyprokselta palasimme vielä talveksi Vuokattiin. Sieltä muutimme ensin Korsontien varteen ja reilu vuosi sitten rivitalokotiin Leppäkorpeen.

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.