Hanna-Kaisa Hämäläinen, 35, palaa kotiseudulle Keski-Suomeen.
Kuinka vantaalainen?
40 %
Jyväskyläläinen
Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni Jyväskylän keskustassa. Silti tunsin itseni Helsingissä maalaiseksi. Arvomaailma Helsingissä on erilainen kuin kotiseudulla, missä arki on hitaampaa ja ihmiset läheisempiä toisilleen. Helsingissä työ määrittää ihmistä paljon. Ehkä näin on etenkin omalla alallani. Minä ja puolisoni olemme valokuvaajia.
40 %
Helsinkiläinen
Kun lähdin ensimmäisenä aamuna Taideteolliseen korkeakouluun, odotin raitiovaunua väärällä pysäkillä. En tiennyt, että niitä menee eri suuntiin. Työn myötä Helsinki tuli tutuksi. Kaupungilla ei ole montakaan paikkaa, jossa en olisi kuvannut. Jään kaipaamaan Helsingistä ystäviä ja kaupungin kesää.
20 %
Vantaalainen
Muutimme neljä vuotta sitten Ylästöön. Oli ihana avata ikkuna raittiiseen ilmaan. Sisään ei tullut katupölyä, kuten kivikaupungissa. Sitten syntyi päätös kotiseudulle palaamisesta. Helmikuussa päätimme, että nyt lähdetään. Uusi koti löytyi Muuramesta.
Jaa tämä artikkeli: