
Timo Jokinen, 46, työskentelee isännöitsijänä Vantaalla.
Kuinka vantaalainen?
80 %
Korsolainen
Muutimme vaimoni kanssa lapsuudenmaisemiini Korsoon 1990-luvun puolivälissä. Vaimo oli aikoinaan ajanut junalla Korson ohi ja ajatellut, että tuonne hän ei ainakaan muuta. Hyvin hän on kuitenkin viihtynyt. Kun olin alle kouluikäinen, Kulomäen asuinalueen paikalla oli metsää. Kävimme siellä isäni kanssa hiihtämässä. Nyt oma tyttäreni käy Kulomäessä koulua.
10 %
Helsinkiläinen
Opiskelin Helsingin teknillisessä oppilaitoksessa. Olen tehnyt suurimman osan työurastani Helsingissä, muun muassa isännöitsijänä ja rakennustyömaiden työnjohtotehtävissä. Asuimme vaimoni kanssa kolmisen vuotta Tapulikaupungissa, vaikka olin ajatellut, etten koskaan muuttaisi sinne. Tapulikaupungin-vuosia lukuun ottamatta olen aina asunut Korsossa.
10 %
Kiikalalainen
Vanhempani ovat kotoisin Kiikalasta. Siellä asuu yhä enoni ja serkkujani, joiden luona vietin aikaa lapsuuden kesinä. Meillä on Kiikalassa mökki. Siellä tulee käytyä lähinnä kesälomilla.
Jaa tämä artikkeli: