null Kuinka vantaalainen?

Kuinka vantaalainen?

90 %

Itä-vantaalainen

Tulin Vantaalle töihin 30 vuotta sitten. Koko sen ajan olen asunut Tikkurilan alueella. Työskentelen Tikkurilan lukiossa psykologian opettajana. Oppilaiden innostava energia pitää mielen nuorekkaana.

Koulun lisäksi merkityksellisiä paikkoja ovat Kuusijärven savusauna, Bio Grand, Möskärin pulkkamäki, kirjasto ja alueen kaupat. Tuntuu hullulta, että ruokakauppa on minulle tärkeä paikka, mutta suhdetta ympäristöön luodaan myös kauppojen kautta.

Monet entiset oppilaani ovat palanneet aikuisina takaisin Vantaalle. Olen pohtinut, leimautuvatko ihmiset johonkin paikkaan kuten lohenpoikaset ja palaavat sinne. Onko meissä evoluution tuomaa kotiseuturakkautta?

10 %

Pääkaupunkiseutulainen

Helsinki on tärkeä kulttuuritarjontansa vuoksi. Espoo on merkityksellinen, koska yksi lapsistani asuu siellä. Kasvoin Etelä-Karjalassa, mutta en enää koe kuuluvani sinne. Uskon, että ihminen tuntee kuuluvansa niihin paikkoihin, joissa hänellä on tärkeitä ihmisiä.

Jaa tämä artikkeli: