Ilkka Niemi, 48, asui lapsena hirsitalossa järvenrannalla.
Kuinka vantaalainen?
30 %
Lappeenrantalainen
Synnyin Lappeella kuusilapsisen perheen toiseksi nuorimmaksi. Asuimme hirsitalossa järven rannalla. Oli pystyuuni ja ulkovessa. Vesi piti kantaa sisään. Ei se lapsena haitannut. Elämä maalla oli kivaa. Meillä oli kanoja, lehmä ja sika. Ne olivat osa metsätyön johtajana työskennelleen isän palkkaa.
1970-luvun alussa muutimme Lauritsalaan. Ensin kerrostaloon, sitten isän rakentamaan omakotitaloon. Isä osti myöhemmin synnyinkotini kesäpaikaksi. Käyn siellä perheeni kanssa muutaman kerran vuodessa.
70 %
Vantaalainen
Muutin armeijan jälkeen Helsinkiin. Sieltä Espooseen ja taas Helsinkiin. Menin naimisiin vuonna 1989. Parin vuoden kuluttua siitä muutimme Vantaalle. Meillä on kaksi lasta, 16- ja 18-vuotiaat tytöt. Vanhempi tytöistä asuu kotona. Nuorempi on autistinen. Hän asuu hoitokodissa ja käy luonamme kahden viikon välein. Nykyisin asumme paritalossa Jokivarressa. Se on minulle viides koti Vantaalla ja perheellemme sopiva. Luultavasti asun siellä loppuelämäni.
Jaa tämä artikkeli: