null Kuka olisi uskonut - ellei bändi itse

Espoolais-helsinkiläinen Madcraft-yhtye kilpailee vuoden 2014 Uuden musiikin kilpailussa edustuspaikasta Euroviisuihin. Bändi kuvattiin Esseen treenikämpällä Leppävaarassa tammikuun lopulla. Madcraft vasemmalta: laulava kitaristi Tom Nuorivaara, rumpali Otto Uotila, basisti Jesse Mäläskä ja kitaristi Juho Rinne.

Espoolais-helsinkiläinen Madcraft-yhtye kilpailee vuoden 2014 Uuden musiikin kilpailussa edustuspaikasta Euroviisuihin. Bändi kuvattiin Esseen treenikämpällä Leppävaarassa tammikuun lopulla. Madcraft vasemmalta: laulava kitaristi Tom Nuorivaara, rumpali Otto Uotila, basisti Jesse Mäläskä ja kitaristi Juho Rinne.

Kuka olisi uskonut - ellei bändi itse

Espoolaistaustainen Madcraft-yhtye on helsinkiläistynyt. Sen jäsenet asuvat nykyään Helsingissä, mutta treenitila on yhä Espoossa. Pääkaupungista on helppo toimia, ja Helsingin nimi muistetaan ulkomailla, jossa Madcraft on myös ehtinyt kiertää paljon nuoreen ikäänsä nähden.
Vuoden 2010 alussa perustettu bändi surfaa parhaillaan elämänsä aaltoa. Se on saanut UMK:sta, eli Ylen masinoimasta Uuden musiikin kilpailusta, uutta nostetta uralleen. Se, että yhtye valittiin 420 demon joukosta esiintymään televisiokarsintoihin, oli voitto sinänsä, mutta Madcraft tavoittelee määrätietoisesti pääpalkintoa. UMK:n voittaja edustaa Suomea Euroviisuissa, jotka pidetään toukokuussa Kööpenhaminassa. Menneenä lauantaina Madcraft otti sähäkän saksiloikan lähemmäksi voittoa, kun se eteni yleisöäänin Suomen finaaliin.

Vaikka yhtye operoi nyt Helsingistä, se ei ole unohtanut juuriaan. Jotta Espoosta onnistuu ponnistamaan Suomen ja maailmankin kartalle, täytyy räppiä, rockia, metallia tai tässä tapauksessa poppipunkkia soittavan yhtyeen osata muutakin kuin vain soittaa.
Madcraftin jäsenten osaaminen muun muassa visuaa­lisen ilmaisun saralla on valjastettu promoamiseen. Basisti Jesse Mäläskä opiskelee musiikkipedagogiksi, rumpali Otto Uotila puolestaan työskentelee viestinnän alalla ja Espoosta kotoisin olevat kitaristi Juho Rinne sekä laulaja-kitaristi Tom Nuorivaara ovat diplomi-insinööriopiskelijoita.

Ennen kuin Madcraftin haastattelu Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa on ehtinyt kunnolla alkaa, utelee ohikulkija haastateltavilta Tapiolan Sinfonietan soittoaikatauluja. Lyhyt dialogi kuvaa hyvin Espoon profiloitumista musiikin saralla, ja Madcraft on huomannut saman. Espoosta on hyvin haastava löytää treenikämppä saati keikkapaikkoja. Otto Uotila korostaa, että Espoossa on kuitenkin enemmän hinnaltaankin yhtyeille potentiaalisia kiinteistöjä kuin Helsingissä.
Olarin seurakunnalle yhtye suuntaa kiitosta: Mad­craft sai alkusointunsa seurakunnan treenitilassa, Niittykummun kappelissa, vuonna 2009. Sitten kappeli tosin meni kiinni huonon kunnon vuoksi, mutta Madcarftin heput muistelevat paikkaa lämmöllä.
”Meille luotettiin hyvät treenitilat. Saimme olla kämpällä ilman holhoamista.”

Jo Niittykummun kappelin aikoina Madcraft koki olevansa musiikkityyliltään mustalammas. Se puskee pihalle duurivoittoista poppipunkkia, kun leijonanosa bändeistä soittaa metallia tai proge-rockia.
”Musiikkityylimme johtuu pitkälti teinivaikutteista Olimme varhaisteinejä 1990-luvun lopussa. Luin jostakin, että musiikki, jota on diggaillut 12–15-vuotiaana, jättää kuulijaan vahvan jäljen”, kertoo Otto Uotila.
”Ollaan me UMK:ssakin oltu koko ajan hiukan mustalammas. Eli ne, jotka ovat niitä euroviisufaneja, dumaa meitä kympillä, mutta ne meidän oikeat kannustajat ovat ihan liekeissä. Ja monta kuulijaa ollaan onnistuttu käännyttämään”, kommentoi Jesse Mäläskä.

Nopeatempoinen ja värikäs punk-kudelma istuu nelikolle kuin polvisukat sortsien kanssa. Myös lavan ulkopuolella Madcraft on hyperaktiivinen. Ei tahdo löytyä sellaista vähääkään tunnettua somepalvelua, jossa se ei olisi edustettuna. Tekemisestä henkii vahva usko itseen – jo sen voimin voi ponnistaa korkealle.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.