Theresa Ngouth muutti Kajaanista Vantaalle elokuussa. Suuremmassa kaupungissa asuminen on vaatinut totuttelua.
Kulttuurit kohtaavat korsolaiskodissa
Etelä-Sudanista kotoisin olevat naiset pitävät tiiviisti yhteyttä ja tahtovat kertoa lapsilleen hyviä uutisia Afrikasta.
Theresa Ngouth ja hänen puolisonsa Samuel Luak sekä heidän kolme poikaansa, Buai, Benjamin ja Bill ovat kokeneet viime kuukausina monta muutosta. Niistä ensimmäinen on se, että Theresa ja Samuel ovat saaneet opetella sanomaan olevansa eteläsudanilaisia. Maa itsenäistyi heinäkuussa.
— Itsenäisyyttä on toivottu ainakin 50 vuotta, mutta en uskonut, että se toteutuu. Kyllä silloin juhlittiin, Theresa kertoo.
Elokuussa perhe koki toisen suuren muutoksen, kun se muutti Kajaanista Korsoon Samuelin teologian opintojen vuoksi. Vantaa alkaa vähitellen tuntua kodilta, mutta muutosta on niin vähän aikaa, että perhe ikävöi vielä Kainuuta. He asuivat siellä seitsemän vuotta.
Moni maahanmuuttaja toivoo, että pääsisi suureen kaupunkiin ja sinne, missä on paljon muita ulkomaalaisia, mutta Theresa ja Samuel ajattelevat toisin.
— Tykkään luonnosta ja maaseudulla on suomalaista peruselämää, perheet ja naapurit ovat enemmän tekemisissä keskenään. Asioita oli helppo hoitaa. Kielenkin oppi nopeasti, kun oli pakko, Samuel sanoo.
Kirkko on perhe
Theresan ja Samuelin kodin vieressä Korson kirkossa vietetään pian sudanilaista viikonloppua. Päävastuun järjestelyistä ottavat naiset, mutta miehetkin ovat mukana. Suunnitelmissa on valmistaa esimerkiksi linssikeittoa, sudanilaista leipää, falafelia ja makeita herkkuja.
— Pyrimme huomioimaan kaikki. Emme esimerkiksi käytä sianlihaa, jos joku muslimi haluaa tulla tapahtumaan ja syödä siellä. Emme myöskään käytä liikaa suolaa, koska moni suomalainen ei halua syödä sitä paljoa, Theresa lupaa.
Eri puolilla Suomea asuvat sudanilaiset pitävät tiivisti yhteyttä jo senkin vuoksi, että aivan kuten Theresa ja Samuelkin moni heistä on tullut Suomeen pakolaisina ilman muuta sukua. Joulua juhlitaan yhdessä monta päivää. Lapsille ja nuorille järjestetään kesäleirejä. Vantaan sudanilaiset tapaavat toisiaan joka viikko arabiankielisessä raamattupiirissä Tikkurilassa.
— Kirkko on meidän perheemme. Raamattupiirin aikana lapsille on pyhäkoulu. Siellä leikitään, askarrellaan, lauletaan, tehdään samoja juttuja kuin suomalaisessa pyhäkoulussa, Theresa kertoo.
Kielen oppiminen tärkeintä
Vaikka suomalainen kulttuuri on hyvin erilainen kuin sudanilainen, Theresalla ja Samuelilla on mennyt Suomessa hyvin. Theresa on hoitanut perheen kolmea poikaa, opiskellut suomea sekä lasten ja nuorten ohjaamista, ollut työharjoittelussa ja tehnyt keikkatöitä seurakuntiin. Tulevaisuudessa hän toivoo saavansa pysyvän työn.
Samuel on entinen lakimies, mutta opiskellut Sudanissa myös papiksi. Nyt hän täydentää opintojaan voidakseen työskennellä pappina myös Suomessa. Kajaanissa hän teki maahanmuuttajatyötä.
Theresan mielestä kielen oppiminen on ollut avain uuteen kulttuuriin.
— Suomen kieltä on pakko osata, jotta täällä pärjää. Muuten mikään ei onnistu.
Theresa näkee Suomen ja Sudanin välillä kulttuurieroja, mutta painottaa, että ne eivät ole joko hyviä tai huonoja, vaan että kaikilla asioilla on monta puolta. Toisista ihmisistä välittämistä Suomessa voisi silti olla enemmän.
— On omituista, että täällä voi asua kymmenen vuotta tuntematta naapuria. Suomalaiset ovat myös hiljaisia ja ujoja, mutta kun suomalaiseen tutustuu, hän on luotettava ja hyvä ystävä.
Tasa-arvo taas toteutuu Suomessa paremmin kuin Sudanissa. Erityisesti naisten koulutus on Theresalle tärkeää.
— Suomessa kunnioitetaan ihmisiä ja ollaan tasa-arvoisia. Jumalahan loi kaikki tasa-arvoisiksi. Ei kukaan voi ylenkatsoa ketään.
Lapset toivovat perunamuusia
Kuten monet muutkin maahanmuuttajavanhemmat, myös Theresa ja Samuel tahtovat lastensa oppivan myös synnyinmaansa kulttuuria. Kotona puhutaan nueria ja arabiaa, suomea lapset oppivat päiväkodissa ja koulussa.
— Olen huomannut, että kun lapset alkavat leikkiä keskenään, he puhuvat suomea. Sanon aina heille, että voisitte kyllä puhua omaa kieltänne, mutta ei se tunnu auttavan, Theresa kertoo nauraen.
Kotona soi myös sudanilainen gospel ja hyllyllä on puisia eläinveistoksia, jotka muistuttavat vanhempien kotimaasta. Kulttuuria pidetään esillä myös laittamalla sudanilaista ruokaa, siitäkin huolimatta, että lapset osaavat jo toivoa äidiltä perunamuusia.
Yksi Samuelin ja Theresan tavoitteista on saada pojat ymmärtämään Afrikan ja Etelä-Sudanin moninaisuus. Uutisista saattaa välittyä sellainen kuva, että siellä olisi vain kurjuutta ja sotia, mutta se on vain pieni osa todellisuutta.
— Pojat ovat kyllä kiinnostuneita Etelä-Sudanista, mutta taitavat ajatella, että elämä siellä on tosi vaikeaa. Heille on esimerkiksi kerrottu, että Samuelin isä kuoli siellä sodassa. Veljeni on armeijassa päällikkönä ja pojat ovat nähneet hänet televisiossa. Nyt he haluaisivat käydä Etelä-Sudanissa ja nähdä sotilaita, Theresa kertoo.
Sudanilaisten naisten kulttuuritapahtuma
pe 14.10. klo 14–20 ja la 15.10. klo 11–20 Korson kirkolla. Sudanilaista ruokaa, musiikkia, tanssia ja myyjäiset. Tapahtuma on avoin kaikille.
Jaa tämä artikkeli: