null Kummin kaipuu

Kummin kaipuu

Kaste on odotettu tapahtuma perheessämme. Pikkuinen saa nimen, mutta ennen muuta hän saa osallisuuden Taivaan Isän suuressa perheessä. Kaste on suurenmoinen lahja lapselle.

Vanhempien rinnalle lupautuneet kummit saattavat olla lapsen tärkeitä läheisiä koko loppuelämän ajan. Kutsu kummiksi osoittaa luottamusta ja arvostusta. Käsitykset kummiudesta tosin vaihtelevat suuresti. Toiset kokevat tehtävän luonteen kastehetken todistajaksi, toisille se on elämän mittainen rinnalla kulkemisen riemu. Kummius on joillekin lapsen hengellisen kasvun tukemista, osalle kummius tiivistyy lusikan lahjoittamiseen.

Kaikenlainen myönteinen läsnäolo lapsen elämässä on varmasti hyväksi, mutta on outoa, miten erilaisiksi käsitykset kummiudesta ovat kehittyneet. Outoa se on siksi, ettei kirkko ole erityisen aktiivisesti muistuttanut kummiuden kasvatuksellisesta sisällöstä, ja siksi, että kummit itse haluaisivat olla nykyistä enemmän tai merkityksellisemmin läsnä lapsen elämässä, mutta eivät tiedä miten.

Kummiuden sopisi kehittyä kummin ja kummilapsen yhteisen tekemisen ja yhdessäolon ympärille. Liian usein kummiudesta hyötyy kultasepänliike, jonne kummit marssivat lievästi syyllisyydentuntoisina lahjoja ostamaan. Arvokasta läsnäoloa ei voi tässäkään korvata tavaralla.

Viime aikoina on vastustettu pienten lasten kastamista vedoten yksilön oikeuteen päättää omasta uskonnollisuudestaan. Kasteesta päättävät kuitenkin vanhemmat eikä lainsäädäntö. Kaste on vanhempien rakastava kannanotto lapsen turvallisuuteen ja elämän laatuun vähintään samalla tavoin kuin lapsen fyysisestä kasvuympäristöstä huolehtiminen. Kaste ei myöskään ole este, jos lapsi myöhemmällä iällä haluaisi tietoisesti valita vaikkapa ateistisen tyhjyyden.

Suomessa on lapsia, joille ei löydy kummia perheen lähipiiristä. Samaan aikaan tuhannet suomalaiset ovat hankkineet itselleen kummilapsen ulkomailta. Miksi kummilapsen saaminen samaan tapaan Suomesta ei ole vielä mahdollista? Seurakunnat voisivat organisoida kummitoimintaa niin, että välittämisen mallia voisi kummina toteuttaa myös kotimaassa.

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.