Yhdessä kasvamista. Esa Terävä iloitsee siitä, että on päässyt seuraamaan kummityttönsä Sofia Salosen kasvua vauvasta fiksuksi alakoululaiseksi.
Kummin kanssa aikuiseksi
Hyvän kummin esimerkki kulkee perintönä kummivanhemmalta lapselle. Eri-ikäiset kummiparit kertovat, mitä kummisuhde heille merkitsee.
Oli harvinaisen kuuma kesäpäivä Vuosaaren Kallahdessa. Juuri rippikoulusta päässyt viisitoistakesäinen Esa Terävä oli saanut tärkeän tehtävän. Hänestä tulisi sylikummi pienelle Sofia Saloselle .
– En ollut ennen pitänyt vauvaa sylissä. Jännitti aika lailla, ja sisällä oli vielä älyttömän lämmin. Olin kastetilaisuuden jälkeen aivan hiestä märkä, Esa muistelee.
Päätös kummiksi ryhtymisestä oli helppo.
– Olin todella otettu. Sofian äidistä, Kirstistä , tuli aikoinaan oma kummini juuri rippikoulun jälkeen. Kirsti on antanut minulle hyvää kummin mallia, ja olen itse pyrkinyt olemaan samanlainen kummi Sofialle, Esa kertoo.
No, onko Esa sitten ollut hyvä kummi?
– Joo, huudahtaa nyt kymmenenvuotias Sofia.
– Hyvä kummi on luotettava aikuinen, jolle voi tulla kertomaan asioista. En halua käydä vain jouluna ja syntymäpäivillä tuomassa lahjoja. Siitä ei ole mitään hyötyä, Esa sanoo.
Läsnäolon lisäksi kummilta vaaditaan myös vastuuta. Kummius on ollut Esalle kasvattava kokemus.
– Aluksi kummina oleminen tarkoitti lähinnä vauvan sylissä pitelemistä ja perheen kanssa hengailua. Kun Sofia täytti kaksi, rooli muuttui leikittäjäksi.
– Nykyään leikki on taas jäänyt sivummalle. Viimeksi Sofia näytti minulle upean tanssiesityksen ja teki mielettömiä taikatemppuja, Esa kertoo ylpeänä.
Sofia suhtautuu Esan kehuihin vaatimattomasti. Kaksikon suhde vaikuttaa rennolta ja humoristiselta.
– Tänään kerromme Sofian kanssa vitsejä. Se menee kyllä varmaan niin, että Sofia kertoo ja minä kuuntelen, sillä en oikein osaa vitsejä ulkoa, Esa harmittelee.
Sofia Saloselta vitsinkerronta näyttääkin luonnistuvan. Hän heittää ulkomuistista nasevan suomalaisvitsin ja saa Esan nauramaan.
Kristillistä kasvatusta Esa ei katso omaksi jutukseen.
– Mielestäni tärkeintä kummina olemisessa on se, ettei lapsen elämästä voi lähteä noin vain pois, Esa pohtii.
Voiko kummiudella ylipäätään olla parasta ennen -päivää?
– En näe, että olisi mitään aikarajaa. Ehkä se on niin, että huolehtiva suhde muuttuu enemmän kaverilliseksi ajan myötä. Meillä asiat ovat menneet niin, että luonnontiedeluokkaa käyvä Sofia opettaa nykyään minua, Esa naurahtaa.
Antti Saarelainen oli 18-vuotias, kun hänen siskonsa sai vauvan. Elettiin vuotta 1990. Liina Niittymaasta tuli nuoren miehen ensimmäinen kummilapsi.
– Muistan, kuinka vielä autossa matkalla Liinan kastetilaisuuteen mietin kummin tehtävää ja siihen liittyvää vastuuta, Antti kertoo nyt yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin.
Liinan lapsuudessa Antilla ei vielä ollut omia lapsia, ja niinpä aikaa kummitytölle oli paljon. Liina asui Yläneellä ja Antti vain parinkymmenen kilometrin päässä Oripäässä.
Antti oli Liinalle turvallinen ja luotettava aikuinen, joka ymmärsi lapsen murheita.
– Antti on aina ollut minua selvästi vanhempi, mutta toisaalta vähän nuorempi ja coolimpi kuin omat vanhempani, Liina kertoo.
Nykyään Liina Niittymaa, 23, opiskelee Helsingin yliopistossa teologiaa ja viestintää. Välimatka on vähentänyt yhteydenpitoa, muttei katkaissut sitä. Vaikka Liina on jo itsekin aikuinen, hän pitää kummisuhdetta tärkeänä.
– Suhde ei ole enää samalla tavalla kasvatussuhde kuin lapsuudessani. Mutta kyllä se suhde, joka meille on syntynyt, jatkuu läpi elämän, Liina sanoo.
Myös Antin omat, nyt jo yli kahdeksankymmenvuotiaat kummivanhemmat ovat edelleen hänen elämässään mukana.
– Kummisuhde on elinikäinen, mutta vanhetessa vastuu suhteesta siirtyy kummivanhemmalta kummilapselle, Antti pohtii.
Kuusi vuotta sitten Antin ja Liinan elämään tuli uusi yhdistävä tekijä, kun Antti sai neljännen lapsensa. Liina oli juuri täyttänyt seitsemäntoista.
– Kävimme perheeni kanssa katsomassa viikon ikäistä Vilhoa ensimmäistä kertaa, kun Antti pyysi minut syrjään ja kysyi, suostuisinko kummiksi. Olin riemuissani ja otettu siitä, että hän luotti niin paljon minuun, nuoreen ihmiseen.
– Meillä on tällainen sukupolvien ketju. Se on tehnyt meistä läheisiä, Liina sanoo.
Nykyään Liina käy kotipaikkakunnallaan parin kuukauden välein. Silloin hän käy tapaamassa myös Anttia ja Vilhoa. Kummisedän ja -pojan tapaaminen onnistuu samalla kertaa.
Antti Saarelainen on ollut Liinalle esikuva kummin tehtävässä. Tärkeintä on olla läsnä lapsen elämässä.
– Ei ole väliä, onko yhteinen aika retki Linnanmäelle vai tavallista arkea. Vilhon kanssa olemme käyneet esimerkiksi uimassa ja keilaamassa, Liina kertoo.
Antti korostaa luottamuksellista suhdetta kummien välillä.
– Olisi hyvä olla sellaiset välit, että voi puhua mistä tahansa ja pyytää neuvoa.
– Tosin Liina on niin fiksu, ettei häntä ole tarvinnut neuvoa. Liina pärjää omillaan, Antti kehuu.
Tarpeen vaatiessa Antti kuitenkin on tukena.
– Jos vaikka vanhemmilleni tapahtuisi jotain yllättävää, soittaisin ensimmäisenä Antille, Liina sanoo.
Kummi on paitsi luotettava aikuinen, kirkon opin mukaan myös kristillinen kasvattaja. Tehtävä periytyy alkukirkon ajoilta, jolloin käytössä oli aikuiskaste. Kummit olivat kasteen todistajia, ja toimivat kastettavan hengellisinä kasvattajana.
Kun Antti teki valinnan kummiksi ryhtymisestä yli kaksikymmentä vuotta sitten, erityisesti tämä asia mietitytti.
– Pohdin, olenko tarpeeksi hengellinen ihminen kummiksi. Näen tehtävän tärkeänä osana kummiutta, mutta näin jälkikäteen ajatellen olen itse ollut aika vähän siinä roolissa.
Teologiaa opiskelevalle Liinalle rooli on luonteva.
– Kasvatuksen ei tarvitse olla julistusta, vaan se voi tapahtua esimerkin kautta. Läsnäolokin opettaa lähimmäisenrakkautta, Liina pohtii.
– Joskus voi vaikka viedä kirkkoon.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Naapurikummit auttavat uusia asukkaita kotiutumaan Vantaan Kivistössä
Hyvä elämäUudesta kivistöläisestä Kati Metsosta ja hänen naapurikummistaan Kati Juvosesta tuli kavereita.