Anneli Koskela ja Pieta Piiroinen puhuvat keskenään ihan kaikesta.
Kummisuhde yhdistää
Pieta Piiroisen ja Anneli Koskelan kummisuhteesta on tullut voimavara.
Kesällä tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta Pieta Piiroisen kastepäivästä. Kotona Rajatorpassa järjestettiin kaste ja juhla, joissa oli mukana viisi kummia.
Anneli Koskela oli hiukan etäisempi sukulainen, jota Pietan äiti oli perheen ystävien lisäksi kysynyt kummin tehtäviin. Anneli otti kummin vastuun hyvillään kantaakseen.
— Muistan hyvin Pietan syntymän. Olin mieheni kanssa lomareissussa ja satuimme johonkin korpeen kullanhuuhdontakisoihin. Meillä oli alkeellinen kännykkä ja minun piti kiivetä korkealle mäelle, että sain soitettua, ja siellä kuulin, että tyttö tuli, Anneli sanoo ja hymyilee.
Kummitädin ajatuksissa ja rukouksissa Pietaa on kannettu koko elämänsä.
Erityistä ja läheistä
Pieta istuu sohvalla ja Anneli pianotuolilla. Koskelat asuvat nykyään Kuusikossa ja Pieta vanhempiensa kanssa Louhelassa. Aina silloin tällöin Pieta tulee käymään kummitädin luona kaupungin poikki.
— Vielä useammin me soittelemme. Puhumme puhelimessa varmaankin joka viikko. Minä soittelin Annelille itsekseni jo ihan lapsena, Pieta kertoo naurahtaen.
Anneli katsoo lämpimästi kummityttöä.
— Oli pieni yllätys aikanaan tulla kutsutuksi kummiksi, ja se oli ihanaa. Ihanalta tuntuu edelleen, että nuori ihminen haluaa olla tekemisissä, jakaa ajatuksia ja aikaa. Kyllä tässä kummisuhteessa aikuinenkin saa itselleen hyvin paljon.
Ulkopuolisenkin silmiin näkyy, että Pietalla ja Annelilla kerta kaikkiaan synkkaa hyvin.
— On vaikea pukea sanoiksi sitä erityisyyttä, joka meidän välisessä suhteessa on, Pieta miettii.
— Minä en ole kovin hyvä sanoittamaan tällaisia asioita. Anneli nyt vaan on aina ollut minulle tosi läheinen. Me puhumme keskenämme ihan kaikesta.
Kummisuhde kasvoi arjessa
Annelin valokuva-albumissa pikku-Pieta seisoo kesäisissä vesilätäköissä ja nurmikoilla, leikkii sisartensa kanssa, istuu kummitädin sylissä.
— Tuon kuvan minä muistan. Ne taisivat olla minun kuusivuotissyntymäpäiväni, Pieta sanoo.
— Kyllä minä muistan, että Anneli kävi synttäreilläni, mutta meidän suhteesta on tullut läheinen siksi, että olemme tavanneet niin paljon ihan muuten vain, Pieta sanoo.
Anneli kertoo toivoneensa alusta alkaen, että voisi kummina olla muutakin kuin elämän yksittäisten juhlahetkien jakajana.
— Olen ajatellut, että kummina saa tietysti niitä iloja ja nautintoa lapsen elämän seuraamisesta, mutta toivoin aina, että voisi olla mukana koko elämässä. Surujen ja murheiden jakamisessakin, jos se on tarpeen.
Pietan ja Annelin kummisuhde kasvoi ja vahvistui juuri arjen kohtaamisissa.
Lapsena Pieta istui usein Koskeloiden keittiönpöydän ääressä ja piirsi piirtämistään. Kangastusseilla silloin koristeltuja tyynyliinoja on käytössä edelleen.
— Jostain syystä Pieta vain tykkäsi tulla meille. Hän tuli ja huokaisi, että voi, kuinka teillä on rauhallista. Ja sitten meille tuli tavaksi käydä kaupoissa yhdessä. Minä varasin tietyn summan ja Pieta sai valita, että ostetaanko yksi kallis vai monta halvempaa asiaa. Se on yrittänyt olla sellaista kummitäti-kasvatusta, Anneli myhäilee.
— Sitten kun Pietasta tuli nuori ja hän löysi itselleen aika räväkännäköisen tyylin, minusta oli aina hurjan riemastuttavaa saada kulkea yhdessä kaupungilla — että noin upean rohkean nuoren ihmisen kanssa!
Rukouksissa muistettuna
Kummin tehtäväksi kirkko antaa lapsen puolesta rukoilemisen.
— En minä voi pröystäillä sillä, että olisin mikään erityinen esirukoilija. Mutta olen kyllä yrittänyt ottaa vakavasti kummin aseman. Olisin läsnä silloin, kun tarvitaan ja muistaisin rukouksissa, vähän useammin silloin, kun elämässä näyttää olevan ryppyjä, Anneli miettii.
— Mutta ei se sen kummempaa ole ollut kuin huokauksia ylöspäin siitä, että lapsi pysyisi Luojan käsissä. En minä koskaan ole halunnut olla tyrkyttämässä mitään uskonnollista kasvatusta. Olen ajatellut, että Jumalan huolenpito on arkipäivän asiaa.
"Ei niitä aikuisia niin hirveästi löydy,
jotka ovat kyselemättä ja aidosti läsnä."
Mutta Pieta toteaa, että juuri kummitädiltä hänen oma kristillinen virityksensä on kotoisin.
— Koetko tosiaan niin? Anneli kysyy yllättyneenä.
— Joo, joo. Esimerkiksi kun olin teillä yötä ja me tapasimme lukea yhdessä iltarukouksen. Siitä alkaen minä olen iltarukoukseni lukenut.
Kummitäti liikuttuu vähän. Ei sitä läheisessä suhteessakaan usein tule toiselle suoraan kerrottua, mikä merkitys ihmisellä toisen elämään on sattunut olemaan.
Siunaamisen etuoikeus
Kastejuhlan ohella toinen suuri juhla, jonka Pieta ja Anneli ovat jakaneet, oli konfirmaatio. Se oli heti joulunajan jälkeen Louhelan kirkossa. Pieta oli ollut talviriparilla Holmassa.
— Sitä juhlaa minä en kyllä koskaan unohda, Anneli toteaa.
— Oli oikeasti liikuttavaa, kun Pieta pyysi minua saattajakseen. Siinä konfirmaatiossa toteutettiin sellaista käytäntöä, että kummi sai johdattaa kummilapsensa sisälle kirkkoon. Ja konfirmaation lopussa sain olla mukana siunaamassa Pietaa. Se tuntui todella merkittävältä etuoikeudelta.
Pieta sanoo kummastelleensa sitä, kuinka monella hänen riparikavereistaan oli hankaluuksia keksiä, kuka kummi voisi kirkkoon löytyä.
— Aika monilla kummit ovat valitettavasti jääneet etäisiksi. Minulla tämä kummisuhde Annelin kanssa on aina pysynyt jotenkin samanlaisena. Siitä on tullut jotenkin osa arkipäivää, että tietää toisen olevan olemassa. Eikä tarvitse olla mitään erityistä asiaakaan, kun soitellaan, voidaan vaan jaaritella niitä näitä, Pieta miettii.
— Ei niitä aikuisia niin hirveästi löydy, jotka ovat kyselemättä ja aidosti läsnä. Annelin kanssa minusta on aina tuntunut siltä, että olen saanut olla juuri se kuka olen: Pieta vaan.
Rinnalla kulkemista
Annelin ja Pietan kummisuhteesta on kahdessa vuosikymmenessä rakentunut läheinen ja erityinen ihmissuhde, jota molemminpuolinen välittäminen kannattelee.
Kummitädille on voinut kertoa niistä rällästyksistä, joita tuli joskus kokeiltua, kummitäti on puolestaan voinut kertoa omasta elämästään rehellisesti, ja molemmat ovat tulleet kuulluiksi.
— Minä olen toivonut, että pystyisin olemaan auttamassa kivikoitten yli, jos sellaisia eteen sattuu, Anneli toteaa.
Pieta nyökkää vastaukseksi. Sellaista se on ollut. Kummitätiin on voinut aina täydellisesti luottaa.
Ensi talvena Pieta valmistuu kuva-artesaaniksi Vantaan Variasta. Anneli toivoo, että kummilapsen elämä suuntaa tästä seuraavasta taitekohdasta eteenpäin luontevasti.
— Yhtäkkiä huomaan, kuinka nopeasti lapsesta on kasvanut nuori aikuinen. Sitä en kuitenkaan koskaan ole tullut edes ajatelleeksi, että tämä kummisuhde vuosien myötä jotenkin loppuisi, Anneli pohtii.
— Ja meillähän on edessä ne vuodet, kun Pieta saa vuorostaan kulkea minun rinnallani ja käydä katsomassa vanhaa tätiä vanhainkodissa. Sekin parhaassa tapauksessa kai voi mahtua tämän kummisuhteen rinnalla kulkemiseen.
Kummin kaa kirkkoon -messu su 23.5. klo 10 Myyrmäen kirkossa. Kirkkokahvit ja -mehut.
Hyvän kummisuhteen resepti
Pieta Piiroisen ja Anneli Koskelan mielestä toimivaan ja lämpimään kummisuhteeseen on resepti. Jos onnistuu saamaan sen perusasiat kohdalleen, sekä kummivanhempi että kummilapsi voivat löytää keskenään niin hyvän kemian, että se kannattelee läpi elämän.
Pitää olla halua hyvän kummisuhteen synnyttämiseen, ensin kummilta ja nuoruusvuosien koittaessa myös kummilapsella.
Pitää tutustua toisiinsa oikeasti. Pelkkä syntymäpäiväjuhlilla tapaaminen ja joululahjojen lähettäminen ei riitä.
Kummin ja kummilapsen pitää olla oma itsensä, aito ja avoin. Kulisseja ei kannata rakentaa peittämään elämän oikeita kasvoja.
Kummisuhteessa, niin kuin kaikissa oikeissa ihmissuhteissa, tarvitaan antaumusta, aikaa ja rinnalla kulkemista.
Kummilla on kunniatehtävä
Kirkkolain mukaan jokaisella kastettavalla pitää olla kummi. Tähän saakka on vaadittu, että kummeja on ainakin kaksi, mutta toukokuun alussa kokoontunut kirkolliskokous päätti, että poikkeustapauksessa kummeja voi olla vain yksi. Muutos tulee voimaan elokuun alussa. Päätöksen yhdestä kummista tekee sen seurakunnan kirkkoherra, jonka jäseneksi kastettava liittyy.
Yhden kummin poikkeukseen on taivuttu, koska varsinkaan pääkaupunkiseudulla kaikille kastettaville ei aina ole ollut helppo löytää kahta kummia. Kummin nimittäin edellytetään olevan kastettu ja konfirmoitu kirkon jäsen.
Kummin tehtävä on kirkossa arvokas luottamustehtävä, johon kummiksi suostuvan odotetaan sitoutuvan tosissaan. Kummeja ei voi vaihtaa eikä kummeilta ottaa pois tehtäväänsä kastetoimituksen jälkeen.
Kummit ovat yleensä läsnä kastetilaisuudessa, seisovat lapsen vierellä ja osallistuvat lapsen siunaamiseen. Kummin varsinaiset tehtävät kuitenkin vasta alkavat kasteen jälkeen.
Uskonpuhdistuksen ajoista alkaen kummin tehtäväksi on annettu kasteen todistajana oleminen ja lapsen kristillinen kasvatus vanhempien apuna.
Ennen kaikkea kummin tehtävänä on vanhempien kanssa pitää huolta lapsesta, kantaa tätä mielessään ja rukouksissa. Hänen on tarkoitus olla lapsen elämässä läsnä oleva, turvallinen aikuinen ja ystävä.
Kummius ei koskaan lopu — ei nuoren ripille pääsyyn tai täysi-ikäisyyteen. Se on koko elämänmittainen rinnallakulkijan paikka.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
SuperParkiin, Heurekaan tai Korkeasaareen – tulossa halpa hauskanpitopäivä kummin kanssa
AjankohtaistaSunnuntaina 4.6. moni paikka alentaa hintojaan kummipäivän kunniaksi.