Kun Loiri ylittää rampin
Laulaja voi vaikuttaa. Vesa-Matti Loirin mielestä taiteilijan vastuu on siinä, että hän saisi ihmisen hetkeksi miettimään arvomaailmaansa.

Laulaja voi vaikuttaa. Vesa-Matti Loirin mielestä taiteilijan vastuu on siinä, että hän saisi ihmisen hetkeksi miettimään arvomaailmaansa.

Kun Loiri ylittää rampin

Kansansuosikin ja välillä inhokin rooliin tottunut Vesa-Matti Loiri on jälleen iskussa.

"Sopii helvetin hyvin”, Loiri toteaa­, kun sanon, etten halua puhua hänen yksityiselämästään. Kysyn sen sijaan, mistä hän haluaisi puhua, jos puhuisi vain taiteestaan.

Näyttelijä, laulaja ja muusikko Vesa-Matti Loiri on antanut pitkällä urallaan useita haastatteluja. Viime vuosina hän on myös kertonut avoimesti yksityiselämästään – muun muassa sairauksistaan ja suhteestaan lapsiinsa. Mies tekee kuitenkin edelleen työtä täysillä, ja tuore albumi Tuomittuna kulkemaan myi kultaa heti ilmestymisviikollaan.

”Tärkeintä on se, että omassa esityksessäni ja nimenomaan julkisesti esiintyessäni koen saavani aikaan liikahduksen kuulijassa. Se on minulle kaikkein tärkein asia. Nyt, kun terveyteni on vihdoinkin jalkoja lukuun ottamatta hyvä, olen täynnä voimaa ja intoa, ja haluan jatkaa tuon tunteen kokemista.”

Mutta mikä on tuo liikahdus? Onko kyse vain tunnetason vaikuttamisesta?

Loirin mielestä taiteilijan vastuuta liioitellaan toisinaan liian helposti. Niin oli esimerkiksi 1960–70-luvuilla, jolloin puhuttiin taiteilijan yhteiskunnallisesta vastuusta.

”Se ei tietenkään ole huono asia, mutta näillä keinovarannoilla olisi syytä olla vähän varovaisempi”, Vesa-Matti Loiri sanoo.

”Mutta vastuuta minäkin haluan kantaa, ja olen tietyssä mielessä jopa poliittinen. Jos jotain agendaa pitäisi miettiä, on mielestäni taiteilijan vastuu siinä, että hän saisi ihmisen hetkeksi miettimään arvomaailmaansa. Että siinä tapahtuisi edes joku harkitseminen ja sitä voisi ehkä jopa muuttaa jollakin tavalla.”

Loirin mukaan taide voi parhaimmillaan puhdistaa ihmistä, saada hänet pyrkimään kohti hyvää, pois väkivallasta.

”Saatan minäkin kokea voimakkaasti saman liikahduksen, kun olen kosketuksessa yleisön kanssa. Tunne voi olla vahva, mutta silloin on myös oltava tarkkana, ettei anna sen läikehtiä yli. Tilanne voi karata käsistä ja samalla yleisö hyppysistä. Taiteilijan on myös muistettava kontrolli, tasapainoiltava tunteen ja järjen välillä.”

Taiteilijan ja yleisön välissä on kuitenkin aina ramppi – todellinen tai kuvitteellinen. Sen psykologinen ylittäminen on askarruttanut esimerkiksi teattereita, ja niissä on alettu tehdä yleisötyötä. Vesa-Matti Loiri ei puhu yleisötyöstä, mutta on jo pitkään tottunut tekemään sitä käytännössä.

”Valomiehet eivät aina tykkää siitä, että pyydän yleensä saamaan yleisöä esiin edes jonkinlaisilla valoilla. Pelkät aplodit pimeästä salista eivät minulle riitä, vaan haluan myös katsekontaktin. Toisinaan poimin yleisöstä yksittäisiä vastaanottavia kasvoja, ja saatan laulaa hetken aikaa kuin yhdelle kuulijalle ja katsojalle.”

Loiri kertoo jännittävänsä esiintymistä edelleen joka kerta. Mutta samalla tavalla kuin nyrkkeilyssä, jota hän nuorempana harrasti, ensimmäinen otettu tai annettu isku käynnistää kaiken, ja jännitys häviää.

”Pystyn parin ensimmäisen biisin aikana luomaan kuvan yleisöstä ja sen kulloisestakin vastaanottokyvystä tai -halusta. Minulla on esimerkiksi kitaristi Peter Lerchen kanssa kahdestaan esiintyessämme niin paljon varastossa biisejä, että pystymme ottamaan yleisön ja tilanteen huomioon ja reagoimaan nopeasti.”

Loiria on pidetty aina vahvana tulkitsijana. Tälläkin on jo yli 30 vuoden historia, sillä hänen toiseksi myydyin levynsä – liki 120 000 kappaletta – on yhä vuonna 1978 ilmestynyt Eino Leino, jonka yhteydessä alettiin puhua Loirista nimenomaan tulkitsijana. Vaatii aina tiettyä perinnettä, jotta voidaan ryhtyä vertailemaan erilaisia tulkintoja.

”Tapasin aikoinani Ella Erosen, joka tunnettiin myös Leino-tulkkina, ja hän sanoi, että älä sitten unohda kokonaan minua. Hän kuitenkin piti minunkin tulkinnoistani. Tulkinta on henkilökohtainen näkemys, ja niitähän on hyvä olla erilaisia aikojen saatossa.”

Varsin tuttuja ovat myös joululaulut, joita Loiri lähti jälleen esittämään marraskuun lopussa alkaneella kiertueellaan. Tuttuus näkyy myös levymyynnissä – Loirin myydyin levy liki 170 000 kappaleella on Sydämeeni joulun teen vuodelta 1988.

”On mukana muitakin lauluja, mutta muistan, kuinka parikin pappia kielsi minua esittämästä kirkossa Matti Jurvan ja Tatu Pekkarisen Väliaikaista. Kyse ei kuitenkaan ole joutavanpäiväisestä rallista, vaan uskon sen tempon olleen alun perinkin rubato, mikä antaa tekstille ja tulkinnalle enemmän tilaa. Aion esittää sitä taas. Olen myös keskustellut erään nuoren papin kanssa sen teologissävyisestä sanomasta.”

Loirin tavoin minulle tapahtui sama: ystäväni, pastori Ville Vauhkonen kuiskasi korvaani, että tämä pitäisi saada virsikirjaan, kun kuuntelimme Loirin tulkintaa Väliaikaisesta viime kesänä Kerimäen kirkossa. Näin muuttuu maailma.

Vesa-Matti Loirin Sydämeeni joulun teen -konsertti Helsingissä, Kulttuuritalolla 21.12. kello 19.

 

Jaa tämä artikkeli:


Minuutissa mystikoksi

Villi city