Kun sydänlanka hiiltyy
Ilahduin kovasti. Ostin sen heti. Köyhdyin kolme euroa, mutta en välittänyt. Olin yllättäen löytänyt työkalun, jota jo jonkin aikaa olin ymmärtänyt tarvitsevani.
Miksi en sitten ostanut aikaisemmin? En tiennyt, että niitä on olemassa.
Hiilipihdit. Pienet, koristeelliset, kullanväriset ovat nyt takan reunalla ikonin lähellä käyttövalmiina.
Olen opetellut pujottamaan sydänlangan paikoilleen ja laittamaan lampukkaan sopivan määrän öljyä. Liekin sytyttämisestä ikonin eteen on tullut osa rukoushetkeäni.
Välillä lanka hiiltyy ja alkaa savuttaa. Tähän asti olen keplotellut hiiltyneen palan pois talouspaperilla, jotenkuten. Hiilipihdeillä se sujuu paremmin.
Ne, joille ikonit ovat vuosisatojen ajan olleet osa rukouselämää, osaavat myös valmistaa liekille tilan, sytyttää sen ja pitää siitä huolta. Heillä on tarvittavat menetelmät, työkalut ja kärsivällisyyttä. Opin vähitellen ottamaan käyttöön sitä, mitä heillä on valmiina tarjolla.
Hengellinen perinne, jossa en ole kasvanut ja joka ei ole minulle luonnostaan tuttu, on ehkä kehittänyt jotakin, jota jonakin päivänä huomaan tarvitsevani. Huomaan sen, niin kuin huomataan jano tai nälkä. Tunnistan sen, kun se tulee vastaan. "Kun oppilas on valmis, on opettajakin lähellä." Isoissa ja pienissä asioissa. Napsaisen hiiltyneen pään pois lampukan sydänlangasta ja liekki alkaa palaa kirkkaasti.
Ajattelen Häntä, josta sanotaan: "Lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta, hän saattaa kaikkialla oikeuden voimaan". Jumalan Palvelija.
Jaa tämä artikkeli: