Kunhan on hoitaja
Kun tulee minun aikani saada hoivaa, voin vain toivoa, että on joku, joka hoitaa.
Meitä 65 vuotta täyttäneitä on jo yli miljoona, ja koko ajan tulee lisää. Osa meistä pärjää hyvin ilman apua, ehkä jopa yhdeksänkymppisiksi. Osa tarvitsee hoivapalveluja jo nyt.
En piittaa, vaikka hoitaja puhuisi huonoa suomea. Riittää, jos hän jaksaa olla ystävällinen ja osaa ammattinsa.
Tunnen tummaihoisen sairaanhoidon opiskelijan. Hän sanoo, että joka päivä joku tuntematon nimittelee ikävästi. En ihmettele, että häntä alkaa kyllästyttää. Niinpä hän on alkanut harkita muuttoa muualle. Jonnekin, missä on totuttu erivärisiin ihmisiin. Ehkä Englantiin.
Siinä, että muuttaa maasta toiseen parempien olojen toivossa, ei ole mitään pahaa. Tälläkin hetkellä Ruotsissa asuu, jälkeläiset mukaan lukien, yli puoli miljoonaa Suomesta muuttanutta.
Harmittaa se silti. Suomessa saatu koulutus valuu muualle.
Ja vain siksi, että mukaisänmaalliset eivät ajattele nenäänsä pitemmälle. Hoitajat, jotka lähtevät tästä maasta muualle, eivät ole hoitamassa suomalaisia vanhuksia.
Onneksi sentään tekniikka kehittyy. Meitä odottaa hyljerobotti. Sitä voi toivottavasti silitellä pian muuallakin kuin Koivukylän vanhustentalossa. Ruokahuoltokin toimii nappia painamalla, ja mikä parasta, ilman ihmisiä.
Rohkenen silti pyytää arvoisia maahanmuuttokriittisiä tekemään yhden kysymyksen, ennen kuin käskette ihmisen painumaan jonnekin, mistä hän on tullutkin. Kysykää, onko hän jossakin koulussa tai töissä.
Jos hän vastaa olevansa, toivottakaa menestystä opiskeluun ja kiittäkää kauniisti, että hän tuli Suomeen.
Muuten, hoitoalalla tarvitaan lihaksia. Vanhusten nosteleminen ja käänteleminen on aika raskasta. Tosimiehille olisi käyttöä.
Jaa tämä artikkeli: