null Kuolema näyttää tärkeimmän

Verhon taakse. Ihmisyyteen kuuluu sen pohtiminen, mitä itselle ja läheisille tapahtuu kuolemassa. Kuva: Hans Eiskonen

Verhon taakse. Ihmisyyteen kuuluu sen pohtiminen, mitä itselle ja läheisille tapahtuu kuolemassa. Kuva: Hans Eiskonen

Kuolema näyttää tärkeimmän

Kuoleman lähellä teologien ajatukset pelkistyvät ja keskittyvät olennaiseen. Asiantuntijakin jää luottamuksen varaan.

Kun Maarit Hytönen oli 8-vuotias, hänen sukulaisiaan kuoli. Lasta kuolema kiinnosti. Myöhemmin Hytösestä tuli seurakuntapappi, joka lohdutti omaisia.

Alkuvuodesta julkaistiin Hytösen kuolemaa, siihen valmistautumista ja kuolemanjälkeistä elämää käsittelevä kirja Maaksi sinun pitää jälleen tulla (Kirkon tutkimuskeskus).

Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijana työskentelevä Hytönen halusi selvittää, mitä Suomen evankelisluterilainen kirkko opettaa kuolemasta, ja miten suomalaisteologit ovat aihetta lähestyneet.

"Jokainen kohtaa kuoleman. Se on sekä universaali että henkilökohtainen aihe”, Hytönen toteaa.

Luottamus kantaa hämärässä

Teokseen valikoitui kolme kristittyä ajattelijaa. Heillä oli kaikilla eri rooleja suhteessa kuolemaan.

Irja Kilpeläinen (s. 1911) ja Martti Lindqvist (s. 1945) tekivät laajan kirjallisen tuotantonsa lisäksi käytännön työtä kuolevien parissa. Osmo Tiililä (s. 1904) loi uran Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.

Kaikkien kolmen teologin ajatukset kuolemasta yksinkertaistuivat sen läheisyydessä. Neljä vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen eetikko ja kirjailija Lindqvist purki ajatuksiaan kirjoittamalla:

“Kyllä minä pohjimmiltani uskon, että kuolema tuhoavana, hävittävänä ja erottavana voimana ei ole lopullinen totuus. Mutta toisaalta en osaa sanoa, mikä se lopullinen totuus on. Se on hämärän peitossa. Sitä ei voi ratkaista järjellä vaan luottamuksella.”

Oman tarinansa päähenkilö

Vaimon menettäminen oli viedä toivon. Lindqvist piti ristiriitaisena, että hän oli pappina yrittänyt auttaa aidsiin sairastuneita suostumaan väistämättömään, mutta kapinoi nyt oppejaan vastaan.

Kuitenkin Lindqvist koki, että juuri elämän rajallisuus teki elämästä arvokasta.
 

Lopullinen totuus on hämärän peitossa. Sitä ei voi ratkaista järjellä vaan luottamuksella.”
– Martti Lindqvist
 

"Kenenkään ei tarvitse pysyä muuttumattomana. Lindqvistin suosikkiajatuksia oli ihmisen elämä matkantekona tai tarinana, jossa tämä on päähenkilönä”, Hytönen sanoo.

Irja Kilpeläiselle vanheneminen teroitti näkemystä elämästä jatkuvana luopumisena: toisista ihmisistä, nuoruudesta, omista kyvyistä. Luopumisia on lupa surra.

“Jokaiselle meistä tekisi hyvää viipyä omaisemme arkun äärellä ja katsoa häntä pitemmän aikaa, ajatella, tuntea, kokea elämä ja kuolema siinä”, Irja Kilpeläinen pohti.

Lopussa kaikki pääsevät syliin

Monipuolisen uran kirkon nais- ja lapsityössä sekä kirjoittajana tehnyt Kilpeläinen uudisti sielunhoitoa. Hytösen mukaan Kilpeläisen tuotannossa korostuu Jumalan armollisuus.

"Elämä tulisi elää rohkeasti. Kuolema on sitten ihana palaaminen kotiin. Siellä läheisimmät jo odottavat”, Hytönen kiteyttää.

Omasta kuolemasta ei Kilpeläisen mukaan tarvitse huolehtia. Tärkeintä on eläessään osoittaa rakkautta lähimmäisille.

“Kilpeläinen käytti vertauskuvaa Jumalasta sylinä: kaikki pääsevät lopussa Jumalan hoitoon, kuten lapsi syliin."

Saavutukset unohtuvat pian

Osmo Tiililä oli dogmatiikan professoriksi yltänyt pappi ja kirkon konservatiivisen opposition ääni, joka erosi kirkosta protestina sen maallistumiselle.

“Mitäpä 'suuretkaan' saavutukset – 'vähäisistä' puhumattakaan (ja kenpä tekisi oikean arvion!) merkitsevät: pian, hyvin pian ne sivuutetaan seuraavilla – tai ehkä kokonaan unohdetaan”, Tiililä summasi 1970-luvulla kuoleman lähestyessä.

“Tiililä vaati paljon kristityiksi itseään kutsuvilta. Heidän pitää ensisijaisesti saattaa muita pelastettujen joukkoon. Tiililä tulkitsi Raamattua niin, että kuolleet päätyvät aluksi eräänlaiseen välitilaan”, Hytönen kertoo.

Vuoden 2000 Katekismuksen mukaan ruumis hajoaa kuolemassa, mutta sielu odottaa ylösnousemusta, jolloin elävät ja kuolleet kootaan tuomiolle. Yksityiskohtiin ei mennä.

Hytösen mielestä kirkko opettaa kuolemasta sopivasti.

“Vainajia siunatessa koin, että omaisille riittää yleensä tieto siitä, että kuolleella on hyvä olla.”

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: