Kuolevaa kuunnellen
Arvokkaaseen kuolemaan kuuluu se, että vierellä on joku.
Hyvään ja arvokkaaseen kuolemaan kuuluu muutakin kuin riittävä hoito ja rauhalliset olosuhteet. Sairaalapastori Markku Elo arvioi, että kuolevan pitäisi myös saada käydä läpi elämäänsä ja surra lähestyvää kuolemaansa. Tukena surutyössä voi olla omainen, sairaalapappi tai vapaaehtoinen saattohoitaja.
— Ihmisen elämän päättyminen on aina iso järkytys ja suuri menetys. Siinä mielessä ei ehkä voi koskaan puhua hyvästä kuolemasta, vaan kuolema on aina paha asia. Joskus kuoleva torjuu tilanteensa, eikä halua puhua lähestyvästä kuolemasta. Tai hän kyllä haluaa keskustella esimerkiksi papin kanssa, mutta hänen on vaikea ottaa kuolemaa puheeksi, Elo sanoo.
Elo ei ole Vantaalla nähnyt kuolevia potilaita sellaisissa oloisissa kuin viimeaikaisessa keskustelussa on tuotu julki: esimerkiksi laitoksen käytävällä tai useamman hengen huoneessa. Hänen kokemuksensa mukaan sairaaloissa ja vanhainkodeissa pyritään siihen, että kuoleva saisi oman huoneen.
— Kuoleman lähestyessä mietitään, mitä vielä voitaisiin tehdä ja onko kaikki mahdolliset tutkimukset tehty. Kuitenkin kuoleva tarvitsee eniten hyvää perushoitoa, lepoa ja rauhaa. Tämä tulisi kuolevan hoidossa muistaa ja myös hyväksyä.
Kun kuolevalle järjestetään rauhallinen tila, omaiset voivat viipyä hänen luonaan ja mahdollisesti jopa nukkua samassa huoneessa.
— Toisaalta joillekin on tärkeää, ettei heitä siirretä syrjään. Saattohoito voi kestää kauankin, eikä kenenkään ole hyvä olla pitkiä aikoja yksin, Elo lisää.
— Jos saattohoito venyy pitkään, saattaa olla, että omaiset eivät voi olla paikalla koko aikaa. Silloin vapaaehtoiset saattohoitajat ovat tärkeitä. Joskus kuolevan luona istuu sairaalapappi. Sen sijaan hoitohenkilökunta ei juuri ehdi kuolevan vierellä viipymään, koska työ hoitolaitoksissa on niin kiireistä.
Elon mukaan hoitohenkilökuntaa tarvittaisiin enemmän ylipäätään, ja erityisesti juuri saattohoitoon sairaaloissa ja vanhainkodeissa.
— Hyvä kivunhoito ja huolenpito elämän viime hetkillä on tärkeätä. Saattohoito on kuluttavaa työtä ja siksikin hoitohenkilökuntaa tarvittaisiin lisää, Elo sanoo.
Vantaalla on yksi saattohoitoon erikoistunut osasto Katriinan sairaalassa. Lisäksi vantaalaisilla on mahdollisuus hakeutua saattohoitoa antavaan Terhokotiin Helsingissä. Moni kuolee silti Peijaksen sairaalassa tai vanhainkodeissa.
— On tärkeää, että kuolevilla on kodinomainen hyvä ympäristö, jossa he saavat riittävää ja asiantuntevaa hoitoa. Siksi pidän erityisiä saattohoitoyksiköitä tarpeellisina. Toisaalta joillekin potilaille voi olla helpottavaa, että heitä hoidetaan tavallisessa laitoksessa, koska ajatus saattohoidosta saattaa tuntua niin pelottavalta, Markku Elo pohtii.
— Nykyisin pyritään siihen, että kuolevia vanhuksia ei enää siirrettäisi vanhainkodeista sairaaloihin vaan heidät hoidettaisiin tutussa ympäristössä loppuun asti.
Vantaan seurakuntien palveluksessa on neljä sairaalapappia. He työskentelevät Katriinan ja Peijaksen sairaaloissa sekä vantaalaisissa vanhainkodeissa.
— Laitokset ovat niin isoja, ettei meillä oikein ole mahdollisuutta kierrellä osastoilla. Tapaamme lähinnä niitä potilaita, jotka ovat sitä pyytäneet. Joskus yhteydenotto voi tulla omaisilta, joskus henkilökunta tiedustelee potilaalta, haluaisiko tämä tavata papin, Elo sanoo.
Keskusteluissa sairaalapapin kanssa kuoleva yleensä haluaa käydä läpi elämäänsä. Tavallisesti pappia toivonut haluaa myös puhua hengellisistä kysymyksistä.
— Ihminen käy läpi onnellisia ja rakkaita hetkiä ja myös syyllisyyttä ja pettymyksiään, ja haluaa tulla kuulluksi. Usein nousee esille suhde Jumalaan, millainen se on ollut. Pohditaan myös tuonpuoleisuutta, sitä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu ja omaa asemaa Jumalan edessä, Markku Elo kuvailee.
Jos kuoleva pyytää, pappi rukoilee hänen kanssaan. Myös ehtoollinen toimitetaan, jos sitä toivotaan. Joskus lauletaan virsiä tai luetaan Raamattua. Joskus papin vierailu on vain vierellä oloa, jos saatettava on kovin huonossa kunnossa.
— On osattava kysyä oikeita kysymyksiä ja oltava tarkka siitä, miten vaikeat asiat, kuten kuolemanpelko ja uskonnolliset kysymykset, otetaan puheeksi. Tärkeää on antaa potilaalle myös rauha, jotta ei lisää hänen ahdistustaan.
Elo on työssään kohdannut ihmisiä, jotka ovat käyneet läpi lähestyvän kuoleman surun ja löytäneet rauhan itsensä, elämänsä ja kuolemansa kanssa.
— Joskus asioiden käsitteleminen taas on jäänyt kesken. Kuoleva on pelokas, surullinen tai vihainen siitä, että joutuu jättämään elämänsä ja läheisensä. Silloin on tärkeää, että pelkoansa ja hätäänsä voi puhua jollekulle ja työstää lähestyvää kuolemaa.
Markku Elo toteaa, että vaikka läheiset ja ammattilaiset kuinka pyrkisivät olemaan rinnalla ja tukena, jokainen on lopulta yksin kuolemansa kanssa. Jokaisen on itse kohdattava ja käytävä läpi kuolemanpelkonsa.
— On ammattilaisellekin iso oppimisen paikka, kun huomaa, että toista ei voi auttaa. Siinä joutuu kohtaamaan oman ahdistuksensa ja hätäännyksensä. Helposti alkaa touhuta ja puhua kauheasti. Kuoleman kohtaaminen on aina vaikeaa, vaikka koulutus ja työnohjaus auttavatkin. Joskus huomaa kantavansa joitakin ihmisiä ajatuksissaan mukana ja miettivänsä heidän tilannettaan.
Vapaaehtoisia saattohoitajia tarvitaan
Vantaan seurakuntien sairaalasielunhoidossa toimii nelisenkymmentä vapaaehtoista saattohoitajaa, mutta lisää tarvittaisiin. Siksi lokakuussa käynnistyy viiden illan mittainen kurssi tehtävästä kiinnostuneille. Vapaaehtoisten saattohoitajien työ ei ole hoitotyötä, vaan vierellä oloa. Siihen voi kuulua esimerkiksi ulkoilutusta, ääneen lukemista ja keskustelua.
Vapaaehtoistyötä voi tehdä oman elämäntilanteen mukaan, joten se sopii myös työssäkäyville. Saattohoitajien edellytetään olevan sinut itsensä kanssa. Heidän täytyy myös sietää kuoleman läheisyyttä ja siihen liittyviä kysymyksiä ja pystyä käsittelemään vihaa ja aggressiota. Tärkeitä periaatteita ovat avoimuus, saatettavan kunnioittaminen, luottamuksellisuus ja sitoutuminen sovituksi ajaksi.
Vapaaehtoiset saattohoitajat saavat tukea kurssin jälkeen kuukausittaisissa tapaamisissa ja koulutuspäivillä. Halutessaan heillä on mahdollisuus myös keskusteluihin ja konsultaatioon sairaalapappien kanssa.
Koulutus pidetään 14.10.–11.11. torstaisin kello 17–19 Tikkurilan kirkon kahviossa. Ilmoittautuneet haastatellaan ennen kurssin alkua. Ilmoittautumiset 10.9., 13.9., 17.9. ja 20.9. kello 12–16 Tikkurilan seurakuntaan Helvi Reijoselle p. 050 592 5348 tai Hanna Raunulle p. 050 384 8481.
Jaa tämä artikkeli: