null Kuopsuttajien heimoa

Mari Mörön kotitilalla on kanoja, kissoja ja lampaita ja puutarha, jossa riittää työtä loppuelämäksi.

Mari Mörön kotitilalla on kanoja, kissoja ja lampaita ja puutarha, jossa riittää työtä loppuelämäksi.

Kuopsuttajien heimoa

Kirjailija Mari Mörön mielestä puutarha vaatii kypsyttelyä.

Heillä on multaa kynsien alla, eivätkä he malttaisi millään poistua keväisin ja kesäisin kotoaan. He tarkkailevat kiinnostuneina tuttavien ja autiotalojen pihoja ja roikkuvat nettifoorumeilla muiden samanlaisten kanssa. He valittelevat selkäänsä ja kulkevat suodatinpussit taskussa siltä varalta, että sattuisivat löytämään jotakin kiinnostavaa.

He ovat puutarhahulluja, sellaisia kuin kirjailija Mari Mörö, jonka uusin kirja Vapaasti versoo kertoo, millaista on elämä, kun mieli on mullassa.

Mari Mörö asuu Mikkelin Mörönperällä, rinnetontilla järven rannalla. Paikka synnytti entisessä kaupunkilaistytössä puutarhainnostuksen.

— Kun 1990-luvulla muutimme tänne, paikka huusi puutarhuria. Sitten mopo karkasikin käsistä, hän toteaa.

Marin kiihkeän puutarhaharrastuksen ovat mahdollistaneet kirjailijan työn vapaa rytmi ja se, että hän on tutustunut hengenheimolaisiin. Vähitellen hänestä on tullut myös kysytty puhuja puutarha-alan tapahtumiin sekä alaan liittyvien kirjojen ja kolumnien kirjoittaja.

Hyödyksi ja huviksi

Mörönperän parin hehtaarin kokoinen puutarhatontti on rönsyilevä.

— Oikeastaan voisi sanoa, että tämä on sellainen savolainen fuusiopuutarha, kirjailija luonnehtii.

Kasvivalikoima on karttunut vähitellen. Jotkut kasvit ovat suunnitelmallisia hankintoja, jotkut tarttuneet mukaan jostakin hetken mielijohteesta. Paljon on myös lahjoja hengenheimolaisilta.

Eteläsavolainen luonto, pihassa kasvava mahtava kuusi ja noin 300-vuotias mänty asettavat puutarhalle omat ehtonsa. Kasvien on kestettävä koettelemuksia kuten rajuja lämpötilan vaihteluita, sillä Mari ei suostu käyttämään lannoitteita tai torjunta-aineita.

— Kasvivalinnoissa yritän yhdistää hyödyn ja huvin. Kasvatan esimerkiksi köynnöspinaattia sekä kirsikka- ja luumupuita, jotka ovat paitsi hyödyllisiä myös kauniita. Olen valinnut myös sellaisia kasveja, jotka tuovat mehiläisiä ja perhosia.

Niiden kolmentoista vuoden aikana, jotka Mari Mörö on nykyisessä kotipaikassaan viettänyt, on tapahtunut monenlaista. Välillä on satanut aivan liikaa, välillä liian vähän. Yhtenä hyvänä myyrävuotena yksi kuusipoloinen muistutti loppukesästä vanhaa tiskiharjaa. Keväisin puutarhuri saa pelätä takatalvea tai yöpakkasta.

— Toisinaan olen miettinyt, että olisi helpompaa olla puutarhaharrastaja muualla kuin Suomessa. En kuitenkaan kaipaa leudompaa ilmastoa, sillä pidän siitä, että on selkeät vuodenajat.

— Pyrin siihen, että puutarha olisi kaunis kaikkina vuodenaikoina. Siksi en kaipaa edes eteläisempään Suomeen, jossa voi olla pitkät, mustat talvet.

Puutarhurin työkalut

Mari Mörön ääni on käheä ja tukkoinen. Puutarhahullu on jälleen intoutunut viettämään ulkona liian paljon aikaa, liian kevyellä vaatetuksella. Se taitaa olla kuitenkin pientä verrattuna kaikkeen muuhun, mitä Mari on puutarhahulluutensa vuoksi tehnyt. Vapaasti versoo kirjassaan hän kertoo muun muassa joutuneensa vaikeuk-siin viranomaisten kanssa, kuljettaneensa pensasta turvavöissä ja pudonneensa sekä jäihin että kaivoon.

"Puutarhanhoidossa aikajänne on erilainen kuin muussa arjessa.
Yksi tunti ei merkitse mitään."

— Mutta enhän minä juokse tavaroiden, vaan elämän perässä! Hulluudesta en tiedä, mutta ehdottomasti tyhmin juttu, jonka olen puutarhan vuoksi tehnyt on se, kun tein kivipengerrystä yksin ja rikoin selkäni niin, ettei lääkäri ollut varma, kävelenkö enää koskaan, hän kertoo.

Jälkeenpäin, nyt jo toipuneena, Mari näkee, että siihenkin tapahtumaan sisältyi opetus. Puutarhurin tärkeimmistä työkaluista — omista aivoista ja ruumiista — on pidettävä huolta.

— Olisihan se pitänyt tajuta, että kun tällainen lyhyt 45-kiloinen nainen yrittää vierittää sadan kilon kiveä, eihän siitä mitään tule. Siinä oli intoa enemmän kuin kykyä, hän huokaa.

Vuodenaika kerrallaan

Puutarhanhoito on opettanut Mari Mörölle ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja nöyryyttä. Siksi television puutarhaohjelmat, joissa piha stailataan viikonlopun aikana edustuskuntoon, suorastaan puistattavat Maria.

Hänen mielestään puutarhan pitää saada kypsyä ja kehittyä hiljalleen.

— Puutarhaa voi hoitaa mutta ei hallita, mikä on tavallaan hyvin lohdullista. Puutarhanhoidossa myös aikajänne on erilainen kuin muussa arjessa, yksi tunti ei merkitse mitään. Puutarhan kanssa on elettävä vuodenaika kerrallaan.

Tuotteliaalle kirjailijalle ja kirjoittajalle puutarhanhoito on myös vapautta kaikesta kritiikistä ja siitä, että tarvitsisi miettiä muita.

— Tähän harrastukseen ei liity minkäänlaista tehokkuutta eikä kunnianhimoa. Harrastan puutarhanhoitoa ainoastaan itseni ja perheeni vuoksi.

Mari Mörö on mukana Puutarhan Lumo -tapahtumassa to 6.5. klo 17–19.30 Monitoimikeskus Lumossa Korsossa.

 


Syksyyn mennessä on vähintään

  • Perattava kukkapenkit.
  • Levitettävä kompostia.
  • Lähetettävä siemenkirjeitä (osa lähetetty jo tammikuussa).
  • Paneuduttava kylvöihin sekä sisällä että ulkona.
  • Muurattava luonnonkivistä muutama rakennelma.
  • Siirreltävä kiviä.
  • Tavattava niin monta puutarhahullua kuin mahdollista ja tehtävä vähintään viisi puutarhavierailua.
  • Ymmärrettävä, että elämänsä voisi käyttää hullumminkin. Että pakkonsa saa sentään vielä itse valita.

Mari Mörö: Vapaasti versoo – rönsyjä puutarhasta.
Kirjapaja 2010.

Jaa tämä artikkeli: