Syrjäytyneet. Väillä taitelijat pukeutuivat kulkureiksi ja hakivat yhteyttä yhteiskunnasta syrjäytyneisiin. Kuvassa Carl Dørnberger (oik.) ja Henry de Vallombreuse (vas.) Akseli Gallen-Kallela: Jälkisammutus, 1887.
Kurkistuksia kaukaiseen boheemiaikaan
Gallen-Kallelan museon kesänäyttely Suomi-poika ja puuromaalari nostaa esiin Pariisissa opiskelleita kuvataiteilijoita heidän boheemeina pidettyjen nuoruusvuosiensa teosten valossa.
Näyttelyn nimi virittää odotukset korkealle, sillä boheemius mielletään romantisoiden taiteilijoille kuuluvaksi ominaisuudeksi. Luova ihminen saa olla muita värikkäämpi ja rohkeampi. Boheemius voi olla myös huonoa tai toisista piittaamatonta käytöstä, päätöntä juhlimista ja moraalin rajamailla toimimista. Taiteilijoista on aina kerrottu vauhdikkaita tarinoita.
Nykysilmää aihepiiri ei erityisesti hätkähdytä, mutta selvää on, että tupakoivat naiset naistaiteilijan maalaamana tai sosiaalisesti kantaaottavat tai intiimit aiheet eivät olleet aikansa virallisen taidemaailman edustustaiteen kärkeä.
Erityisessä tarkastelussa on Akseli Gallen-Kallelan 1880-luvulle painottuva ystävyys norjalaisen maalari Carl Dørnebergerin (1864–1940) kanssa. Elämän värikkyys tulee esiin näyttelyjulkaisun artikkeleissa sekä taiteilijoiden kirjeenvaihdossa, joka on julkaistu Kuvataiteen keskusarkiston Lähteillä-verkkosivuilla.
Tähän tapaan heitä kuvaa näyttelyjulkaisussa Christian Skredsvig : ”Takanan ja Dørner [Gallen-Kallela ja Dørnberger] olivat lihaksikkaita kuin nuoret painijat ja muistuttivat ilmeiltään ja tavoiltaan toisiaan, ja molemmilla oli lyhyet tummat viikset. He ottivat kaiken irti elämästä, kannustivat molemminpuolisella ihailulla toisiaan ja hakeutuivat mitä uskaliaimpiin seikkailuihin niin kuin kolmikymmenvuotisen sodan palkkasoturit.”
”Suomipoika” Gallen-Kallela, ”puuromaalari” Dørnberger ja moni muu pohjoismaalainen taiteilija etsiytyi Pariisissa toisten kaltaistensa seuraan. Yhdessä he opiskelivat, etsivät jalansijaa, työskentelivät ja juhlivat. Ajan realismi ja naturalismi rohkaisi taiteilijoita kuvaamaan yhteiskunnan epäkohtia ja eläytymään syrjäytyneiden ja köyhien elämänkokemuksiin.
Tuon ajan modernin kaupungin katu oli tärkeä tapahtumien näyttämönä ja kaikenlaisten ihmisten kohtaamispaikkana. Taiteilijat taittoivat pitkiäkin välimatkoja Pariisissa jalkaisin. Akseli Gallen-Kallela ja Carl Dørberger kokeilivat myös uteliaisuuttaan kadulla asumista, ja joskus rahapulassa he jopa ansaitsivat rahaa katusoitolla.
Kotimaahan palattuaan moni taiteilija vakiintui ja innostui Gallen-Kallelan tapaan kuvaamaan maansa myyttejä, maisemia ja erityisyyttä. Gallen-Kallelan Kalevala-taide syveni taiteilijan asettuessa takaisin Suomeen. Norjalainen Dørnberger on jäänyt taiteen historiaan vauhdikkaana persoonana, muttei niin vahvasti taiteilijana.
Entä tänään? Baskerista ja huulesta roikkuvasta tupakasta ei taida tunnistaa tämän päivän porvarillisen yhteiskunnan rajojen rikkojaa. Ehkäpä apurahoista kieltäytyvät sosiaalisia taidetekoja tekevät taiteilijat tai kulutuskäyttäytymistään niukentavat downshiftaajat ovatkin tämän päivän boheemeja.
Vanhentuneet tapahtumatiedot poistettu.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Taiteilijaksi haluava nainen kohtasi 1800-luvulla monenlaisia esteitä ja ennakkoluuloja
Hyvä elämäAteneumin uusi näyttely esittelee uraauurtavia naistaiteilijoita, joista monet ovat jääneet unohduksiin.