Victorine Nordenswanin maalauksessa Surevia naisia Kristuksen haudalla on kuvattuna Magdalan Maria ja Jeesuksen äiti Maria. Maalaus on vuodelta 1868. Kuva: Kansallisgalleria / Aleks Talve.
Taiteilijaksi haluava nainen kohtasi 1800-luvulla monenlaisia esteitä ja ennakkoluuloja
Ateneumin uusi näyttely esittelee uraauurtavia naistaiteilijoita, joista monet ovat jääneet unohduksiin.
Ensimmäisenä herää liikutus. He ovat niin nuoria ja vakavia – ja jotenkin viattoman oloisia. Ateneumin Rajojen rikkojat -näyttelyn ensimmäisessä salissa on rivi 1800-luvun naistaiteilijoiden omakuvia: Marie Ellenrieder, Johanne Mathilde Dietrichson, Elisabeth Jerichau-Baumann, Julie Hagen-Schwarz, Eva Ingman, Ida Silfverberg, Antoinette Schnitzler-Woodville. Harva heitä tunnistaa tai tietää heistä mitään.
Nämä naiset saattavat näyttää haavoittuvilta, mutta heiltä ja heidän kollegoiltaan on vaadittu tinkimättömyyttä, rohkeutta ja monenlaisten käytännön esteiden voittamista, jotta he ovat voineet suuntautua unelmiensa ammattiin. Maalaamista, niin kuin vaikka kirjontaa tai pianonsoittoakin, pidettiin kyllä sopivana harrastuksena naisille, mutta niitä naisia, jotka suhtautuivat taiteeseen kunnianhimoisemmin, oudoksuttiin. Ja jos nainen kuitenkin ryhtyi taiteilijaksi, hänen oli parempi keskittyä asetelmiin, muotokuviin ja perhe-elämää kuvaaviin herttaisiin laatukuviin.
Hankaluuksia taiteilijan tiellä oli monia – alkaen jo siitä, mistä saada opetusta. Esimerkiksi Suomessa ei tuolloin ollut akateemista maalaustaiteen opetusta, vaan niin miehet kuin naisetkin joutuivat hakemaan oppia ulkomailta. Naisille lähteminen oli vaikeampaa, ihan jo senkin vuoksi, ettei naisten ollut soveliasta eikä turvallista matkustaa yksin. Saksassa, jossa moni suomalaisnainenkin 1800-luvulla opiskeli, naisia ei päästetty taideakatemioihin, vaan he opiskelivat yksityisesti tai erityisissä naisille suunnatuissa taidekouluissa.
Fanny Churbergin voimakas maalaustyyli oli aikaansa edellä. Kuutamomaisema on vuodelta 1878. Kuva: Fortumin Taidesäätiön kokoelmat / Rauno Träskelin.
Rajojen rikkojat -näyttelyssä esitellään näitä Saksassa, muun muassa Dresdenissä ja Düsseldorfissa, opiskelleita ja työskennelleitä naisia. Mukana on yli 50 taiteilijaa Suomesta ja muista Pohjoismaista, Baltiasta, Puolasta ja Saksasta. Heitä voi hyvin kutsua uranuurtajiksi tai tienraivaajiksi. Tuolloin naisilla ei ollut äänioikeutta, ja uran ja perheen yhdistäminen oli vain harvalle naiselle mahdollista.
Naisten työskentelyä hankaloitti niinkin arkinen asia kuin vaatetus: kireässä korsetissa ja kankeassa vannehameessa oli hankalaa liikkua, saati lähteä luontoon maalaamaan. Silti esimerkiksi näyttelyn tunnetuimpien suomalaistaiteilijoiden, Fanny Churbergin ja Victoria Åbergin, komeat, anteeksipyytelemättömät teokset osoittavat, että miesten lajina pidetty maisemamaalaus luonnistui myös naisilta. Churberg ikuisti rakastamaansa suomalaismaisemaa, kuutamoöitä ja iltaruskoja. Åberg puolestaan asettui asumaan Saksaan ja maalasi myös Italiassa.
Victoria Åberg oli tunnetumpi ja arvostetumpi ulkomailla kuin Suomessa. Hän maalasi Saksassa ja Italiassa. Näkymä Caprilta on vuodelta 1879. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen.
Oman alansa uranuurtaja on myös Hilda Olson. Hän oli Suomen ensimmäinen naispuolinen luonnontieteellinen kuvittaja, joka teki yli 300 kuvaa hämähäkeistä – osan niistä Krimin niemimaalle suuntautuneella näytteidenkeruumatkalla. Olson suunnitteli myös ensimmäisen suomalaisen lautapelin vuonna 1862.
Hilda Olsonin hämähäkkiakvarellit on lainattu näyttelyyn Luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmista. Kuva: Kansallisgalleria / Aleks Talve.
Joidenkin taiteilijoiden kohdalla jää miettimään, mitä heistä olisikaan voinut tulla. Victorine Nordenswania pidettiin poikkeuksellisen lahjakkaana, ja hän sai useita palkintoja. Hänestä odotettiin suurten uskonnollisten aiheiden kuvaajaa, josta esimerkkinä näyttelyssä ovat teokset Surevia naisia Kristuksen haudalla ja Pyhä Agnes. Nordenswan kuitenkin kuoli 34-vuotiaana tuberkuloosiin.
Victorine Nordenswanin maalaus kuvaa roomalaista marttyyripyhimystä Agnesia. Sen mallina on ollut Jusepe de Riberan teos. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen.
Nordenswan ei ole näyttelyn taiteilijoista ainoa, joka rohkeni tarttua uskonnollisiin aiheisiin. Esimerkiksi Alexandra Frosterus-Såltin maalasi pitkän uransa aikana lähes 70 alttaritaulua ympäri Suomea. Tilaukset seurakunnilta tulivat tarpeeseen, sillä Frosterus-Såltin joutui puolisonsa kuoltua perheen elättäjäksi. Näyttelyssä pääsevät esille Frosterus-Såltinin taidot lasten ja perheiden kuvaajana – juuri näitä aiheita pidettiin naistaiteilijoille luontaisina. Yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan on Venematka hautausmaalle, jossa viedään pientä arkkua haudattavaksi. Mukana saattamassa on myös perheen koira.
Baltiansaksalainen Sally von Kügelgen oli vain parikymppinen, kun hän maalasi virolaiseen Viru-Jaagupin kirkkoon jäljennöksen italialaisen renessanssimaalari Antonio da Correggion teoksesta Kristuksen syntymä. 27-vuotiaana hänet palkattiin maalaamaan Tallinnan Kaarlen kirkon freskot. Niiden vastaanotto oli nihkeä – paljolti siksi, että taiteilija oli naimaton nuori nainen.
Von Kügelgen oli saanut oppinsa Pietarin taideakatemiassa. Siellä hän ja muut naiset pääsivät osana historiamaalauksen opintoja piirtämään ja maalaamaan alastonmalleja – myös miehiä – mitä aiemmin pidettiin naisille sopimattomana. Von Kügelgenin alastontutkielmat ovatkin kuriositeetti Rajojen rikkojat -näyttelyn mieskuvien joukossa, sillä kun naiset maalasivat miehiä, yleensä mallit olivat tiukasti pukeissa ja monesti taiteilijan perheenjäseniä.
Rajojen rikkojat – 1800-luvun matkustavat naistaiteilijat -näyttely on esillä Ateneumissa 24.8. asti. Näyttelyn taiteilijoista ja heidän työskentelymahdollisuuksistaan kertoo myös samanniminen kirja.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Naiset maalasivat uskonnollisia aiheita ennennäkemättömällä tavalla
HengellisyysDominikaaninunna Plautilla Nelli teki isoja alttaritauluja, Raamatun naishahmoista inspiroitunut Artemisia Gentileschi maalasi barokkidraamaa ja Hilma af Klint välitti henkien viestejä.
