Paavo Westerberg ohjaa seuraavaksi pitkän draamaelokuvan Viulisti, johon on tehnyt käsikirjoituksen hänen puolisonsa Emmi Pesonen. Kuva: Sirpa Päivinen
Kutsumuksella on hintansa, sanoo Paavo Westerberg
Kansallisteatterin Mahdolliset maailmat -näytelmässä kysytään, missä olisin, jos en olisi tässä.
Jo viikon ajan flunssaa potenut Paavo Westerberg vaikuttaa tukalasta olostaan huolimatta hyväntuuliselta. Esitys on valmis pieniä viilauksia lukuun ottamatta.
Westerbergin kirjoittama ja ohjaama näytelmä Mahdolliset maailmat kertoo 1980-luvun lapsitähdestä Antti Tähtisestä, joka joutuu keski-ikäisenä näytelmäkirjailijana kriisiin sekä työssään että ihmissuhteissaan.
– Aloitin näytelmän kirjoittamisen jo kymmenen vuotta sitten. Ajatuksena oli tehdä näytelmä 12-vuotiaasta lapsitähdestä. Hänen vanhempansa ovat eroamassa, jolloin hän ystävystyy teatterin aikuisten ihmisten kanssa ja saa sieltä oman turvasataman, Westerberg selvittää.
Hän palasi näytelmän pariin uudestaan neljä vuotta sitten. Draamaan tuli lisää kerroksia: se kasvoi moniääniseksi tarinaksi, johon sisältyvät elämänvalinnat, perhesuhteet ja taiteen tekeminen. Silti myös lapsen näkökulma säilyi.
Westerbergin mukaan miehen tarina voisi sijoittua yhtä hyvin vaikka urheilun maailmaan. Teatteri on kuitenkin se maailma, jonka hän tuntee parhaiten.
Missä olisin, jos en olisi tässä?
Ohjaaja määrittelee Kansallisteatterissa esitettävän näytelmän balladinomaiseksi matkakertomukseksi, jossa liikutaan hymy suupielessä.
– Antti Tähtinen alkaa 45-vuotisjuhliensa jälkeen kysellä, missä hän olisi, jos ei olisi tässä. Hän jäljittää hetkiä, esimerkiksi tietyn tilanteen metroasemalla, jolloin hän olisi voinut olla menemättä metroon, Westerberg kuvailee.
– Tähtinen on myös kadottanut luovassa työssään leikin olemuksen. Teatterihan on leikkiä: tässä työssä toinen jalka on hiekkalaatikolla ja toinen verokortilla.
Ei tässä silti ole mitään poppaskonstia. Pitää vain kirjoittaa, vaikka yleensä 90 prosenttia siitä on turhaa."
Välillä Tähtisellä menevät tosielämä ja teatterimaailma sekaisin. Westerberg toteaa, että näytelmäkirjailijalla on kotona samanlaista arkea kuin muillakin, mutta luova työ ei seuraa työaikoja.
Tähtistä näyttelee aikuisena Eero Aho ja 12-vuotiaana Marja Salo. Westerbergistä on hienoa, miten teatterissa on kaikki mahdollista: aikuinen nainen voi esittää nuorta poikaa. Ahosta taas on tullut Westerbergin luottonäyttelijä, jonka kanssa on helppo tehdä työtä.
– Näyttämöllä Tähtisessä näkyy myös Ahoa ja Saloa, jotka tietävät henkilöstään lopulta enemmän kuin kirjailija.
Tarina, johon voi samastua
Monet muistavat Paavo Westerbergin 1980- ja 90-lukujen televisiosarjoista Susikoira Roi ja Ruusun aika. Miten paljon näytelmä kertoo hänestä itsestään?
– Näytelmän lähtökohtana ovat osittain olleet omat kokemukseni lapsitähtenä, mutta silti tässä teoksessa on vähemmän minua kuin monessa muussa, lähes kyllästymiseen asti lapsitähteyttään ruotinut Westerberg sanoo.
– Minulle on tärkeää tuoda ihminen näkyväksi. Haluan kertoa tarinan, johon voi samastua ja joka puhuttelee alitajuntaa.
Westerberg ehti olla näyttelijän ammatissa 15 vuotta ennen opintojen aloittamista Teatterikorkeakoulussa. Opiskeluaikana hän innostui myös kirjoittamisesta ja ohjaamisesta. Näytelmien lisäksi Westerberg on tehnyt elokuvakäsikirjoituksia, ja hän on saanut Jussi-palkinnon elokuvista Paha maa ja Valkoinen kaupunki.
– Olen ollut ahkera ja samalla hyvin onnekas, sillä minulla on ollut hyviä ihmisiä ympärillä. Toisaalta voi sanoa, että kun löytää kutsumuksensa, sillä on myös hintansa, toteaa omat kriisinsä läpikäynyt ammattilainen.
Kirjalliset työt vaativat aikaa. Westerberg on huomannut, että suunnittelutyö on vuosien varrella pidentynyt, kun taas kirjoitustyö on lyhentynyt.
– Ei tässä silti ole mitään poppaskonstia. Pitää vain kirjoittaa, vaikka yleensä 90 prosenttia siitä on turhaa ja vain 10 prosenttia jää jäljelle.
Kansallisteatterista on tullut tärkeä tukikohta, onhan hän yksi sen kotikirjailijoista. Westerberg kokee tehtävän tuovan työhön vapautta, rohkeutta ja jatkuvuutta.
– Teatteri tekee Suomessa uraauurtavaa kulttuurityötä, jonka vaikutukset ulottuvat varmasti pidemmälle kuin ajatellaan.
Arvio: Antti Tähtisen matka omaan itseensä
Näytelmäkirjailija Antti Tähtinen kieriskelee ja huutaa lattialla ennen ohjaamansa esityksen ensi-iltaa. Näytelmä ei suju, koska näyttelijävalinnat tökkivät, ja omatkin ihmissuhteet ovat takussa. Mies on hulluuden partaalla.
Eero Aho tekee Mahdolliset maailmat -näytelmän päähenkilönä hurjan roolityön, jossa löytyy sävyjä naurusta itkuun. Tähtinen palaa myös välillä menneisyyteensä lapsitähtenä, ja lapsen roolissa nähdään uskottava Marja Salo.
Näytelmän punaisena lankana ovat ihmisen valinnat, miten ne ohjaavat kaikkea elämässä. Ihmissuhteiden hyödyntäminen taiteessa on myös vahvasti esillä. Tähtinen setvii näitä kysymyksiä isänsä (Seppo Pääkkönen), vaimonsa Helenan (Kristiina Halttu), tyttärensä Annan (Pia Andersson), tyttöystävänsä Katrin (Saara Kotkaniemi) ja näyttelijä Lassen (Esko Salminen) kanssa.
Mahdolliset maailmat tuo vaikuttavien roolitöiden, lavastuksen ja videoiden avulla lopulta esiin ihmisen pienuuden maailmankaikkeudessa: samat asiat toistuvat ihmisille joka puolella. Ja eräänä päivänä Tähtisenkin ahdistus on ohi.
Paavo Westerbergin Mahdolliset maailmat -näytelmän kantaesitys Kansallisteatterissa 17.2.
Jaa tämä artikkeli: