null Kutsumustyöläinen lähiökoulussa

Kutsumustyöläinen lähiökoulussa

Luokka. Ohjaus Laurent Cantet. Pääosassa François Bégaudeau.

Laurent Cantetin Luokka edustaa samaa, puolidokumentaarista koulukuvausta kuin Nicolas Philibertin palkittu Nytpä tahdon olla mä ‑elokuva vuodelta 2002. Siinä missä Philibert kuvasi lapsia kyläkoulussa maalla, Luokka-elokuva kertoo pariisilaisesta lähiökoulusta.
Molemmissa elokuvissa kaiken lähtökohtana ovat opettajan henkilökohtaiset taidot ja elämänkokemukset.  
    Luokka perustuu opettaja François Bégaudeaun päiväkirjamuotoiseen romaaniin opettajan työstä yhtenä lukukautena. Elokuvassa opettajan sukunimi on muutettu, mutta pääosassa on sama mies, itse kirjailija.
    Elokuvan muut opettajat ovat näyttelijöitä ja rooleihinsa erinomaisen hyvin seulotut tavalliset nuoret esittävät koululuokan 13–14-vuotiaita oppilaita. Elokuvan Luokka-nimi viittaa paitsi koululuokkaan, myös alempaan sosiaaliluokkaan ja huonommin toimeentulevien kaupunginosaan.
    Luokka osoittaa erinomaisesti, millainen henkinen jonglööri täytyy opettajan olla. Oppimis- ja varsinkin keskittymisvaikeuksista kärsivä luokka on haastava luotsattava. Hyvä opettaja nappaa kuitenkin oppilaiden henkilökohtaisia kysymyksiä ja ongelmia yhteiseksi ainekseksi, josta kaikki voivat oppia jotain.
    Luokkatilanne on jatkuvaa dialogia, ja oppilaiden monikulttuurisuus nostaa välillä vaikeusastetta tavallisen katsojan mielestä miltei epäinhimillisiin sfääreihin. Luokka-elokuvan opettaja Marinilla on tilanteeseen vaadittavaa nopeutta ja kulttuurista älyä, mutta voi vain kuvitella, millaisiin paineisiin opettaja voi joutua ilman niitä.
    Laurent Cantet vaihtaa taitavasti näkökulmia luokan oman opettajan, oppilaiden, vanhempien ja muiden opettajien välillä. Jotkut tilanteet ovat yksinkertaisesti liian vaikeita, ja katsoja pääsee aitiopaikalta seuraamaan, miten ne pyritään koulussa selvittämään. Elokuvan draaman kaari on luokan levottomien poikien hiljalleen pahenevassa käytöksessä, ja katsoja tietää että jossain vaiheessa tapahtuu jotain.
    Luokka on erinomaisen suositeltava elokuva teini-ikäisten vanhemmille. Kodin ja koulun välisessä yhteistyössä tarvitaan ymmärrystä kaikilta osapuolilta. Myös opettajan haastavaa työtä harjoittaville elokuva käy hyvin parituntisesta koulutuspaketista. Luultavasti jokainen osapuoli löytää elokuvasta jotain tuttua ja toisaalta myös jatkopohdinnan arvoista.
    Onko Luokka sitten vuoden 2008 Cannesin Kultaisen Palmun arvoinen taideteos, sen voi jokainen arvioida itse. Merkityksensä puolesta se kyllä on.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.