Kuuntelu vai huutelu?
Jumituin viime viikon keskiviikkona katsomaan televisiosta Voimalaa. Syynä oli tietenkin se, että aihe kiinnosti — olivathan mukana molemmat arkkipiispaehdokkaat eli Turun piispa Kari Mäkinen ja professori Miikka Ruokanen.
Ohjelman jälkeen tulin kuitenkin miettineeksi muotoa eikä pelkästään sisältöä. Siis harvinaisen hyvän ohjelman muotoa, johon olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota. Voimalassa annettiin keskustelijoille tilaa puhua ja kuunnella. Toimittajat eivät yrittäneet provosoida mahdollisimman tyhmiä vastauksia, vaan loivat ilmapiirin, jossa päästiin pintaa syvemmälle. Keskusteluun mukaan otetut vieraat professori Heikki Räisänen ja dosentti Jyri Komulainen toivat mielenkiintoisia lisänäkökulmia, ja kerrankin puhuttiin muustakin kuin homokysymyksestä.
Kokemus oli aivan toinen kuin monessa muussa niin sanotussa ajankohtaisohjelmassa, joista toisin ajattelevien ihmisten ymmärtäminen on mahdollisimman kaukana. Eniten minua kiusaa ohjelmatyyppi, jossa studioon raahataan valtava määrä ääripäitä edustavia ihmisiä huutamaan toistensa yli ja toimittajat keskittyvät olemaan jonkinlaisia erotuomareita. Paljon parempia eivät ole myöskään ohjelmat, joissa toimittaja esittelee omaa näppäryyttään keskeyttämällä haastateltavan puheenvuoroja ja olemalla niin sanotusti kriittinen. Harvoin näissä päästään käsiksi mihinkään todella olennaiseen.
Ehkä nämä ajankohtaisten keskusteluohjelmien tyylit kertovat jotain kulttuuristamme. Tuntuu siltä, että yhä useammin huutelu ja solvaus korvaavat kuuntelun ja toisen asemaan asettumisen, jonka avulla voisi jopa oppia jotakin. Monissa nettikeskusteluissa toistuu sama ilmiö: liikkeellä ollaan valmiilla ennakkoasenteella ja lukkoon lyödyillä totuuksilla, joita höystetään eri mieltä olevien mollaamisella.
Ilmiössä on jotakin puberteettista: mielipiteet ovat mustavalkoisia, oma ego korostuu ja käytetään rajuja sanoja. Nuorilla kyse on usein vain läpänheitosta, jota ei ole tarkoitus ottaa turhan vakavasti, mutta aikuisten arvokeskusteluissa moinen käyttäytyminen tuntuu tyhmältä. Voimala on virkistävä poikkeus yhä yleisemmäksi tulleesta nolaamisen kulttuurista. Asioista voi olla eri mieltä ja silti kuunnella ja kunnioittaa toista.
Jaa tämä artikkeli: