Kuusi pettymystä
Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan.
Joh. 4:14
Mietin Jeesuksen kohtaaman samarialaisen naisen tarinaa. Hän saattoi ajatella näin:
”Se mies kaivolla tiesi minun menneisyyteni ja nykyisen tilanteeni. Niin, viisi miestä ja tämä nykyinen.
Muistan nuoruuteni ihastuksen. Hän rakasti minua. Olimme onnellisia ja suunnittelimme tulevaisuutta. Aluksi kaikki oli pelkkää iloa, mutta sitten me aloimme kiistellä. Kumpikin halusi erilaisen tulevaisuuden, erilaisen onnen. Lähdimme etsimään eri suunnilta.
Kohtasin miehen, joka vei minut intohimon hurmioon. Tunsin itseni naiseksi, joka on haluttava ja haluava. Ne yöt… Mutta en ollut ainoa, jota hän halusi, olin vain yksi monista. Hän hävisi jonnekin.
Etsin vakavuutta ja sitoutumista. Löysinkin, mutta hän alkoi vartioida minua. Minun oli pakko paeta hänen omistushaluaan.
Etsin vapautta ja kahdenkeskistä hyvää oloa. Meillä oli hienoja hetkiä, pidimme toisiamme hyvänä, ei ollut kiire minnekään. Hänen huomiontarpeensa oli loputon. Olin kuin hänen äitinsä. Hän alkoi viihtyä enemmän siinä mielihyvässä, jota hyvät juomat antoivat. Hän ei ollut enää kanssani. Kun lähdin, hän ei varmaan sitä edes huomannut.
Etsin turvallisuutta ja vakiintumista. Sitouduimme, noudatimme hienoja periaatteita. Hän oli sankarini. Vihdoinkin elämälläni oli tarkoitus. Mutta hänen pyhyytensä meni äärimmäisyyksiin. En jaksanut seurata häntä. Hän syytti minua syntisyydestä ja erotti minut.
Nyt minä vain olen tämän nykyisen kaverini kanssa. Me emme toivo mitään, yritämme vain jotenkin selviytyä. Mutta tässä ei ole mitään mieltä.
Olenko etsinyt vapahtajaa näistä miehistä? Olivatko he epäjumalia, joilta odotin kaiken täyttymystä? Mies kaivolla sanoi, että hän antaa vettä janooni. Minuun itseeni voi tulla lähde, joka pulppuaa ikuisuuteen.”
Jaa tämä artikkeli: