Animaattorin työpiste. Jussi Saarelma jatkaa 3D-tekniikalla animaation satavuotista perinnettä.
Kuvat liikkeelle
Jussi Saarelma nauttii animaation tekemisestä eniten silloin, kun työssä voi improvisoida.
Animaatiostudio Anima Vitaen tiloissa Kalasataman vanhassa tehdasrakennuksessa näkee tietokoneiden ruutuihin uppoutuneita animaatiotyöntekijöitä. Korkean huoneen keskellä on pingispöytä ja kalustuksessa luovaa otetta. Tämä olisi monen nuoren ja keski-ikäisenkin unelmatyöpaikka.
Eipä työolojaan valita ainakaan Anima Vitaen johtava animaattori Jussi Saarelma. Hän on viimeksi työstänyt Mikko Pitkäsen käsikirjoituksen pohjalta traileria, joka markkinoi tv:stä tutusta Hugo-pelihahmosta tehtävää elokuva-animaatiota.
– Jumppasimme trailerin käsikirjoitusta tietokoneella Hugo-peikkoa muistuttavan hahmon kanssa, jolloin saimme trailerin ajoituksen, rakenteen ja tempon kohdalleen. Kaikki tämä on mietittävä pitkälle, sillä animointivaiheessa ei halua enää tehdä mitään ylimääräistä.
Saarelma jakoi Hugon come backista ja isä-lapsisuhteesta kertovan elokuvan trailerin animoinnin yrityksen Malesian toimipisteen animaattoreiden kanssa. Suomalaistanskalainen yhteistuotantoelokuva valmistuu vuonna 2016.
Suomen suurimpiin animaatioyrityksiin kuuluva Anima Vitae on tuottanut jo vuosia pitkiä animaatioelokuvia, kuten koko perheelle suunnatut Niko – lentäjän poika -leffat. Saarelma on animoinut tähän mennessä yrityksen tuottamia tv-sarjoja, poliittista satiiria sisältävää Apinatasavaltaa ja poliisiasemasta kertovaa Pasilaa.
– Olen ollut onnekas, kun olen saanut tehdä niin monenlaisia juttuja, myös teknisesti. Tekniikka ja työkalut kehittyvät tällä alalla koko ajan. Esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten valmistunut Toy Story 1 sisälsi aivan erilaista tekniikkaa.
Saarelma piti kovasti Apinatasavallan animoimisesta, koska sen animaattorina sai kuvittaa dialogia digitaalisten käsinukkejen avulla. Häntä harmitti, kun sarjan tekeminen jäi 17 jaksoon.
– Apinatasavaltaa teki hyvä jengi. Oli myös kiva tehdä viihdettä, jossa on yhteiskunnallista sanomaa.
– Myös Pasilassa oli ränttätänttää eli animaattorilla oli mahdollisuus improvisoida. Hugon traileri taas vaati kurinalaisempaa otetta.
Animaattorin työnkuva on kiteytetty äskettäin ilmestyneeseen historiateokseen 100 vuotta suomalaista animaatiota seuraavasti: ”Liike on animaation ydin; sana animaatio pohjautuu latinan kielen sanaan anima, joka merkitsee henkeä. Animointi tarkoittaa hengen puhaltamista johonkin elottomaan, henkiin herättämistä.”
Upeasti kuvitetun 510-sivuisen satavuotishistoriikin on tehnyt Tuula Leinonen, jolla on käytännön tuntumaa animaatioalaan opettajana ja tutkijana Aalto-yliopistossa sekä tuottajana, piirros-animaatio-ohjaajana ja animaattorina. Leinonen törmäsi kymmenen vuotta sitten alaa kartoittaessaan siihen, että animaatioon liittyvää lähdekirjallisuutta ei ollut juuri ollenkaan. Viimeinen alaa esittelevä teos oli Juho Gartzin vuonna 1975 kirjoittama Elävöitettyjä kuvia.
– 1900-luvussa oli paljon aukkokohtia, joita piti täydentää. Haastattelin kirjaani useita vanhoja alan tekijöitä, ja asiat alkoivat loksahtaa paikoilleen. Työprosessi kesti kaikkiaan viisi vuotta, koska tein tätä oman työni ohessa.
Animaatioiden tekeminen alkoi Suomessa samoihin aikoihin kuin muissa Pohjoismaissa. Ensimmäiset animaatiot valmisti Eric Vasström vuonna 1914, mutta pilapiirroksiin pohjautuvat työt ovat hävinneet. Sen sijaan ensimmäisestä kunnianhimoisesta piirroselokuvasta, Yrjö Nortan 1924 ohjaamasta Sunnuntaimetsästäjästä, on säilynyt kolme minuuttia.
– Sota-aika katkaisi animaatioiden valmistamisen, mutta 1950-luvulla alettiin tehdä mainosanimaatioita. Yleisradio ja Mainostelevisio aloittivat tv-lähetykset samoihin aikoihin, joten töille oli tilausta, Tuula Leinonen selvittää.
– 1960-luvulla tuli piirrostekniikan lisäksi käyttöön palatekniikka, jossa liikuteltiin pahvinpalasia kameran edessä. Tunnetuimpiin pala-animaatioihin kuuluvat 1970- ja 80-luvuilla Camilla Mickwitzin tv-työt, kuten Pikku Kakkosen alkutunnus ja Varokaa heikkoja jäitä -tietoisku.
Leinosen mukaan suomalaisia animaatioiden tekijöitä on yhdistänyt huima kekseliäisyys sekä uudenlaisen sisällön että tekniikan haltuunotossa. Tämä on vienyt taidemuotoa eteenpäin myös tietokoneiden aikana.
– Nykyään ymmärretään, että animaatiot ovat paljon muutakin kuin piirrettyjä lapsille. Tähän liittyy jonkinlaista evoluutiota, sillä lapsena niitä katsoneet löytävät helpommin myös taideanimaatiot.
Suomalainen animaatiokenttä on kasvanut ja kansainvälistynyt 2000-luvulla voimakkaasti. Siihen ovat vaikuttaneet alan digitalisoituminen, uudet jakelukanavat ja koulutuksen lisääntyminen. Animaation käyttö on samalla laajentunut: se luontuu elokuviin, sarjoihin, tuotesuunnitteluun, markkinointiin, tehosteisiin, peleihin ja vuorovaikutukseen.
Jaa tämä artikkeli: