Kuvitteellisen henkilön rakastaja
Eräällä kuvitteellisella ihmisellä on rakastava puoliso. Puoliso on niin rakastava, että hän haluaisi peittää rakastettunsa hyvyyteen ihan tukahduksiin asti. Puoliso puhuu, pussaa, halaa ja auttaa. Jos hänestä kerrottaisiin oppikirjassa, hän kuuluisi ainakin omasta mielestään lukuun ihannepuolisot.
Kumma kyllä hänen rakastettunsa on toista mieltä. Hänen rakastettunsa ottaa mielellään askelen taaksepäin ja varjelee reviiriään. Hänen rakastetustaan tuntuu, että nyt tulee läheisyyttä ovista ja ikkunoista eikä hän itse mahdu joukkoon.
Rakkaussuhteissa toteutuu aina tämä: kun toinen haluaa lähemmäs, toinen ottaa askelen kauemmas. Ja sitten vaihdetaan osia. Parisuhde on kuin tanssi, jossa kumpikin vuorollaan astuu kohti ja toinen perääntyy. Läheisyyden tai etäisyyden summa on vakio.
Se on vähän kuin ensi sunnuntain tekstissä Luukkaan evankeliumissa. Siinä Jeesus harmittelee hukkaan mennyttä yritystään koota kanaemon tapaan Jerusalemin lapset siipiensä suojaan. Jerusalemin lapset kun eivät ole tahtoneet tulla.
Mikä siinä onkin, että hyvää on niin vaikea ottaa vastaan. Tuntuu kuin se niistäisi omasta määräysvallasta nurkan tai tunkeutuisi kysymättä arkaan paikkaan.
Pahaa vastaan ihmisellä on suojamekanisminsa. Hyvä vain tulee ja valtaa tienoot.
Jaa tämä artikkeli: