null Kyllä onkin vapaata

Kyllä onkin vapaata

Tähän asti olen hämmästellyt sitä, että niin sanottu vapaa-ajattelu ei vaikuta kovin vapaalta, vaan usein uskonnollisia ääriliikkeitäkin dogmaattisemmalta. Valtionkirkko lymyää joka nurkan takana ja uskonto aiheuttaa pahan allergian. Vaikka kirkko tekisi hyvää, sillä on määritelmän mukaan joka tapauksessa ketunhäntä kainalossa.

Luettuani Vihreästä Langasta Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtajan Jussi K. Niemelän mietteitä on pakko hiukan tarkistaa kantaani. Paljon tämän vapaammaksi ei ajattelu taida päästä. Niemelä ei nimittäin tyydy vastustamaan vain uskonnonopetusta, vaan tekisi koko koulunkäynnistä vapaaehtoista. Koululaitos ja armeija edustavat hänelle absoluuttista pahaa. Hän ei ylipäänsä voi sietää sitä, että ihminen pakotetaan tekemään jotakin, mitä tämä ei halua. Todellinen individualisti siis.

Vaikka vastustaakin armeijaa pakkovaltana, Niemelä toivoisi Suomen liittyvän Natoon. Islam on hänestä niin militantti uskonto, ettei sen kurissa pitämiseen auta puhe. Kolmannen maailman heikkojen ihmisten pelastamiseen tarvitaan keppiä. "Liberaali militarismi" on hyvä lääke liian uskovaisten muslimien rokottamiseen. Uskonnot sortavat ja ovat uhka ihmisoikeuksille. Jos maailma olisi uskonnoton, se olisi varmaankin paratiisi.

 

Auktoriteettien vastustajana Niemelä on johdonmukainen. Hän on kriittinen myös omaa järjestöään kohtaan. Vapaa-ajattelijoiden liiton hän sanoo olevan "pahin hörhölahko, johon olen elämäni aikana ajautunut". Liitto väittää olevansa poliittisesti sitoutumaton, mutta Niemelän mukaan käytännössä se on jo vuosikymmenet ollut kommunistien hallussa. "Vanhan liiton kommukat" eivät ymmärrä nykyajan toimintaympäristöä, kuten vihreitä arvoliberaaleja, jotka kritisoivat islamia.

Omasta taustastaan Niemelä kertoo äitinsä olleen lestadiolainen. Nuorena punkkariateistina hänet pakotettiin rippikouluun. Kokoomuslaista kotia kohtaan ei kuitenkaan ole jäänyt kaunaa, päinvastoin, vaikka kodin aatemaailmassa kasvoi ajatus taistella kaikkea uskonnollista vallankäyttöä vastaan.

 

Ei liene ensimmäinen kerta, kun tiukka kotikasvatus kääntyy vastakohdakseen. Käännyttämisen tarve ilmeisesti kuitenkin jäi. Miksi muuten kantaa paitaa, joka kertoo, että Jumala on kuollut?

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.