null Lahja

Lahja

Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

Joh. 4:41–42

Tulin uskoon. Löysin Jeesuksen. Näillä, ja monilla muilla samankaltaisilla ilmaisuilla kerrotaan elämän käänteentekevästä hetkestä, kun uskosta on tullut omakohtaista todellisuutta.

Ensi sunnuntain aihe ”Jeesus herättää uskon” avaa asiaan toisenlaisen näkökulman. Se muistuttaa meitä siitä, kuka on saaja ja kuka antaja, kuka on aktiivinen toimija ja kuka passiivinen vastaanottaja.

Uskon synnyttäjä ja herättäjä on Jeesus. Jumala lähetti Poikansa tähän maailmaan, ”jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Pelastus annetaan meille lahjaksi. Se tulee osaksemme Jumalan meihin kohdistaman ansiottoman rakkauden — armon — tähden.

Usko annetaan meille niinikään lahjaksi. Saan elää Jumalan omana sekä maan päällä että kerran taivaassa, iankaikkisessa elämässä.

Usko tulee minuun. Se annetaan minulle. Jeesus löytää minut, eikä vain kerran, vaan yhä uudelleen.

Pelastuksemme eteen emme voi tehdä yhtään mitään, koska kaikki on tehty puolestamme valmiiksi. Hyviä tekoja ei silti pidä unohtaa. Ne kaikki on suunnattava lähimmäistemme hyväksi ja heidän auttamisekseen. Niitä on tehtävä, jotta tästä maailmasta tulisi edes hitusen parempi paikka meille kaikille.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.