Lähellä ja kuitenkin niin kaukana
Todellinen läheisyys vaatii kaksi erillistä ihmistä, sanovat pariterapian uranuurtajat Marjo Timoria ja Markku Väätäinen.
Kuuntele hetki hengitystäsi. Missä se tuntuu? Kaulassa, solisluilla, palleassa?
Joogan tai pilateksen harrastajalle kysymys on tuttu. Moni oivaltaakin harjoitusmatolla, kuinka pinnallista arkinen hengitys on.
– Samalla tavalla parisuhteessa tunteet ja kohtaamiset voivat olla hyvin pinnallisia, pari- ja seksuaaliterapeutti Markku Väätäinen vertaa.
Ja kun hengitys ei kulje, kirjaimellisesti tai vertauskuvallisesti, ihminen voi huonosti ja tukehtuu.
Väätäinen on puolisonsa Marjo Timorian kanssa tehnyt pitkään pariterapiatyötä. Pariskunnan terapiakokemus ulottuu pari- ja seksuaaliterapiasta traumaterapian kautta hahmo- ja taideterapiaan.
He ovat olleet tekemässä keväällä julkaistua kirjaa Pari suhteessa. Tunne itsesi, uskalla rakastaa yhdessä Heli Pruukin kanssa. Se on eräänlainen summaus kaksikymmenvuotisen terapiauran aikana opitusta.
Trauman kasvattamat
Yksi kirjan opetuksista on tämä: jos luulet, että valitsit kumppanisi puhtaalta pöydältä, luulet väärin. Sinun kanssasi puolisoa etsivät perheesi, sukusi ja yhteisösi traumat – omasta elämänhistoriastasi puhumattakaan.
– Trauma etsii traumaa, Marjo Timoria ja Markku Väätäinen toteavat kuin yhdestä suusta.
Perinteisesti on ajateltu, että trauma syntyy yksittäisessä traumatisoivassa tapahtumassa: seksuaalisessa hyväksikäytössä, läheisen kuolemassa tai onnettomuudessa.
Eivät Timoria ja Väätäinen niitäkään kiellä, mutta he haluavat laajentaa trauman määritelmää. Heidän kielessään trauma tarkoittaa tunnekokemusta, jota psyyke ei kestä, esimerkiksi pelkoa tai häpeää.
Trauman juuria on lukemattomia. Niitä voivat olla esimerkiksi perheen painostava ilmapiiri, koulukiusaaminen tai hengellinen hyväksikäyttö. Uskallus ja kyky sanoittaa kokemusta saattaa löytyä vasta aikuisena.
– Lapsi elää usein siinä käsityksessä, että oman perheen tilanne on normaali ja että muissakin perheissä asiat ovat samalla tavalla, Väätäinen sanoo.
Roolien varjossa
Jos oma persoona ei traumaattisen kokemuksen vuoksi pysty kasvamaan koko mittaansa, tilalle tulevat lukuisat roolit ja osapersoonat.
– Ihmisestä saattaa tulla suorittaja tai rationaalinen toimija, joka solmii parisuhteensakin järkiperustein mutta jolla ei ole kontaktia omiin tunteisiinsa eikä omaan kehoonsa, Väätäinen toteaa.
Totutuista rooleista saattaa olla vaikeaa oppia pois, sillä ne luovat tunteen turvallisuudesta ja hallinnasta.
– Joskus on hyvä olla johtajan roolissa, mutta jos se kattaa koko parisuhteen, se ei toimi. Alistujat, väistäjät, sopeutujat ja miellyttäjät eivät puolestaan voi toteuttaa omaa tahtoaan, koska heillä ei ole rajoja, Timoria sanoo.
Kun kaksi erilaisin kokemuksin varustettua ihmistä kohtaavat parisuhteessa, kitkalta ei voi välttyä. Kumpikin puoliso tuo parisuhteeseen omat toiveensa ja odotuksensa. Se tekee suhteesta haavoittuvan.
– Parisuhde on myös intiimi seksuaalinen suhde, joka muistuttaa meitä varhaisimmasta vuorovaikutuksesta, siitä, kun olimme yhtä äidin kanssa. Siksi kumppanin kanssa näkyvät samat ongelmat kuin omien vanhempien kanssa, Timoria toteaa.
– Usein uskalletaan vaatia toiselta, että hänen pitäisi muuttua ja kestää minulta mitä vain. Vaikka oikeasti onkin kyse siitä, että itse uskaltaisi kohdata oman historian perkeleen.
Kontaktia haetaan
Terveen seksuaalisuuden puolesta – noihin sanoihin Marjo Timoria ja Markku Väätäinen kiteyttävät pitkän pariterapiatyönsä tärkeimmän tehtävän. Mutta mitä he sillä tarkoittavat?
Ensiksikin: terveessä seksuaalisuudessa ei ole vallankäyttöä eikä ehdollistamista.
– Seksuaalisuus ei ole vain genitaalista. Se ei piile vain sukuelimissä, vaan se koetaan koko intiimiyden kautta, Väätäinen hahmottelee.
Intiimiyteen puolestaan tiivistyy ihmisen syvin oma kokemus ja tarve.
– Intiimiydessä on kyse omasta rytmistä, aistikkuudesta ja kauneudesta, Timoria luettelee.
Väätäinen ja Timoria kohtaavat työssään paljon pareja, jotka valittavat, ettei heillä ole tarpeeksi seksiä.
– Harva on sanonut, että kaipaan puolisoni läheisyyttä. Jatkuva seksin metsästys johtaa ajatukseen, että kaikki on hyvin, kunhan meillä vain on tarpeeksi seksiä. Mutta missä on kontakti? Timoria kysyy.
Kun Timoria ja Väätäinen kysyvät asiakkailtaan, kuinka kohtaatte toisenne, he saavat usein vastaukseksi: me puhumme lapsista.
– Joskus annamme tehtäväksi etsiä yhteistä intiimiyttä. Osa pareista menee ravintolaan, sytyttää kynttilän, juo lasin viiniä – ja puhuu lapsista, Väätäinen huokaa.
Minä ja sinä
Erityisen paljastava on harjoitus, jota Marjo Timoria ehdottaa usein pareille. Sen ei luulisi olevan liikaa vaadittu: katsokaa rauhassa toisianne silmiin. Mutta jo pienen hetken jälkeen katse alkaa vaeltaa ja vältellä kontaktia.
– Jos pariskunta on symbioottisessa suhteessa, rajat menevät päällekkäin tai niitä ei ole. Silloin kohtaaminen on mahdotonta, Markku Väätäinen pohtii.
Silti juuri rajat ovat kohtaamiselle välttämättömiä. Kaksi ihmistä voi kohdata vain, jos he ovat kaksi toisistaan erillistä persoonaa.
– Parisuhteessa pitäisi olla kaksi subjektia, minä ja sinä. Ei minä ja me tai subjekti ja objekti, Väätäinen tiivistää.
Erillisyys näkyy muun muassa siinä, että toiselle suodaan erilaisuutta: erilaisia mielipiteitä ja kiinnostuksen kohteita, omia ystäviä ja harrastuksia. Läheisestään riippuvaiselle ihmiselle kaikki tämä on kauhistus.
– Parisuhde on yksi mahdollisuus tulla erilliseksi ihmiseksi. Oikeastaan se on toiseksi viimeinen mahdollisuus erillistyä. Viimeinen on sitten kuolema, Väätäinen heittää.
Pyhä seksuaalisuus
Kun kaksi rajansa tuntevaa ihmistä kohtaavat aamukahvilla tai rakastellessa, kaikki on avointa ja jaettavissa. Sekin on terveen seksuaalisuuden merkki.
– Seksuaalisuus on elämää ylläpitävä voima. Se on pyhää. Siksi on erittäin tärkeää kunnioittaa seksuaalisuutta omassa itsessään ja toisessa, Marjo Timoria painottaa.
Perimmiltään intiimiydessä ja seksuaalisuudessa on Timorian mielestä kysymys siitä, mistä elämässä muutenkin: minuuden etsimisestä. Omien todellisten tarpeiden kysely on tapa oppia pois totutuista rooleista. Samalla se antaa uskallusta yhä läheisempään kohtaamiseen.
– Emme pääse tuossa prosessissa koskaan perille, mutta voimme saada ajoittaisia välähdyksiä, Timoria sanoo.
– Intiimiys, oman syvimmän minuuden tunnustaminen on kenties maailman pelottavin asia. Siksi olemme mieluummin piilossa. Mutta millaista voisi ollakaan elää vähemmän piilossa ja enemmän minussa?
Heli Pruuki, Marjo Timoria, Markku Väätäinen: Pari suhteessa. Tunne itsesi, uskalla rakastaa. Otava 2013.
Jaa tämä artikkeli: